sopiiko spanielit ALLAERGISILLE??

spanifani

Mieheni kanssa suunnittelemme spanielin hankkimista.
Me emme ole mieheni kanssa allergisia koirille.
Minulla esiintyy yliherkkyyttä mm. hajusteet, pöly jne. Mutta en siis ole allerginen millekkään eläimelle.
Olen yöpynyt "eläintaloissa", eikä minulle ole tullut mitään oireita.

Muutamalla läheisellämme on lievää koira-allergiaa, ja olemme mieheni kanssa miettineet, että voivatko he enää vierailla sitten meillä? heillä on tapana olla useampia yötä meillä putkeen..

Ovatko spanielit allergisoivia koiria? Auttaako asiaa se, että esim. tuulettaisi asuntoa, käyttäisi koiraa suihkussa usein, imuroisi jne??

14

9495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annaliinukka

      aikoinaan kysyin vastaavassa tilanteessa Allergialiitosta samaa.
      Kanta oli täyskielto. Jos on allergiaa, koira todennäköisesti altistaa lisää. Allergiat vaihtelee ihmisessä eri aikoina, ne ovat myös osittain psykosomaattisia.
      Kaikesta huolimatta hankin koiran,parsojackrusselin eikä perheessä ole allergiareaktioita kenelläkään .
      Sittemmin hankin toisen samanlaisen MUTTA jonka turkki on karkeakarvainen ja tuuhea, ensimmäinen on sileä- ja lyhytkarvainen.
      Tästä jälkmmäisestä vanhin poikani, joka ei asu enää kotona, saa vierailuillaan allergista nuhaa ja yskää sekä silmä-ärsytystä.
      Jostain luin englantilaisesta tutkimuksesta jonka mukaan allergiaa aiheuttavat epiteelit pysyvät 80 %sti kurissa jos koiraa suihkutetaan (ei pestä! vain vedellä) säännöllisesti.
      Koiranhan on todettu alentavan verenpainetta joten psykosomaattisesta näkökulmastakin , itse ainakaan en kadu koirien hankintaa, päinvastoin.

    • /&%¤

      Meillä on nyt reilut puoli vuotta ollut walesin pentu ja miehellä on todettu aiemmin voimakas allergia kissoille ja koirille. Mitään oireita hän ei kuitenkaan ole saanut koirasta (ei myöskään aiemmin kun on ollut koirien kanssa tekemisissä) - luulisi että puolessa vuodessa moinen olisi jo käynyt ilmi jos jotain oireita tulisi.

      Spanieleidenhan sanotaan olevan runsaasti allergisoivia, mutta ainakaan mieheni kohdalla moinen ei pidä paikkaansa.... Toki kaikki on kovin yksilöllistä, mutta onneksi meillä näin! :)

      • spanifani

        Siis mitä ihmettä! En nyt ymmärrä alkuunkaan, jostakin luin, että spanielit nimenomaan olisivat hyviä allergisille..
        Minä ja mieheni emme siis ole allergisia koirille, mutta muutama lähipiirissämme on. Ja haluaisimme miettiä tarkkaan minkä koiran otamme, jotta ei sitten tulisi ongelmia jos vieraat ovat vaikka yhden kokonaisen päivän kyläilemässä..
        olen siis varmaan saanut väärää tietoa..
        Noh, jos teillä on parempaa tietoa, niin kertokaahan mikä koira aiheuttaisi vähemmän allergiaa?? =) kiitollisin mielin otan vastaan kommentteja..
        haluamme hankkia koiran, ja pitää sen meillä niin kauan kuin sillä henkonen pihisee. Joten, haluamme todella tarkkaan miettiä tätä asiaa.
        Niin, ja tykkäämme koirista, joilla on karvaa.emme pidä karvattomista.

      • kaksi
        spanifani kirjoitti:

        spanielia ja allergiset(eläinallergiset) tuttavamme saavat heistä 15min vierailun jälkeen ensimmäiset oireet.
        Itse olen hajusteallergikko,mutta en itse saa koirista mitään allergiaa ja vaikka saisinkin,niin en niistä enää luovu.
        Meillä ainakin koirat rajoittavat kyläilyä allergiaperheissä.

      • /&%¤
        spanifani kirjoitti:

        Siis mitä ihmettä! En nyt ymmärrä alkuunkaan, jostakin luin, että spanielit nimenomaan olisivat hyviä allergisille..
        Minä ja mieheni emme siis ole allergisia koirille, mutta muutama lähipiirissämme on. Ja haluaisimme miettiä tarkkaan minkä koiran otamme, jotta ei sitten tulisi ongelmia jos vieraat ovat vaikka yhden kokonaisen päivän kyläilemässä..
        olen siis varmaan saanut väärää tietoa..
        Noh, jos teillä on parempaa tietoa, niin kertokaahan mikä koira aiheuttaisi vähemmän allergiaa?? =) kiitollisin mielin otan vastaan kommentteja..
        haluamme hankkia koiran, ja pitää sen meillä niin kauan kuin sillä henkonen pihisee. Joten, haluamme todella tarkkaan miettiä tätä asiaa.
        Niin, ja tykkäämme koirista, joilla on karvaa.emme pidä karvattomista.

        ...näin tosiaan olen ymmärtänyt että spanielit ovat voimakkaasti allergisoivia, ikävä kyllä! Ketjun viimeisin kirjoittaja vahvistanee tämän....

        Koiria jotka allergisoivat vähän tai ei lainkaan on ainakin bichon frise/havanais, villakoirat ja kiinanharjakoira. Muitakin varmasti löytyy, mutta noista tiedän, koska omilla allergisilla ystävilläni on kyseisten rotujen edustajia.
        Toki tässäkin pätee se tosiasia, että kaikki on niin yksilöllistä. Yhdelle ei tule oireita ja toinen joudutaan kiidättämään ambulanssilla sairaalaan hengitysteiden tukkeuduttua....

        Tässä linkki jossa vähemmän allergisoivia rotuja:
        http://www.dogbreedinfo.com/allergy.htm

      • Sunny
        /&%¤ kirjoitti:

        Älä todella hanki mitään koiraa, edes spanielia jos allergia vaivaa. On todellista eläinrääkkäystä pestä koiraa jatkuvasti koska koiran ihosta häviää oma rasvakanta ja se on todella pahasta koiralle. Ajattele itsesi jatkuvaa läträämistä ja hankaamista. Sama se on koirallekin!

      • lmp
        Sunny kirjoitti:

        tätä edellistä vastaajaa joka rupes jostain pesusta vouhottamaan...
        ihminen ei ole allerginen niille karvoille vaan sille hilseelle ja pölylle, ja spanieleilla on usein lyhyttä karvaa ilman pohjavillaa, se on huono allergisille. mutta juuri villakoiratyyppiset, eli esim. kiharakarvaiset vesispanielit, lagotto tai mikä nyt onkaan aiheuttaa vähemmän oireita. ei auta koiran pesu, päinvastoin. mutta siivous tietenkin, imurointi pölläyttää pölyt ympäriinsä mutta lattioiden pesu ja pölyjen pyyhintä auttaa.
        jos teitä ei ole todettu allergisiksi koirille niin eihän teitä mikään estä.

      • Sunny
        lmp kirjoitti:

        Tässä keskustelussa taas nähdään kuinka koirat tuotteellistetaan. Palautetaan jos ei sovi mulle...

      • ykspoika
        spanifani kirjoitti:

        Siis mitä ihmettä! En nyt ymmärrä alkuunkaan, jostakin luin, että spanielit nimenomaan olisivat hyviä allergisille..
        Minä ja mieheni emme siis ole allergisia koirille, mutta muutama lähipiirissämme on. Ja haluaisimme miettiä tarkkaan minkä koiran otamme, jotta ei sitten tulisi ongelmia jos vieraat ovat vaikka yhden kokonaisen päivän kyläilemässä..
        olen siis varmaan saanut väärää tietoa..
        Noh, jos teillä on parempaa tietoa, niin kertokaahan mikä koira aiheuttaisi vähemmän allergiaa?? =) kiitollisin mielin otan vastaan kommentteja..
        haluamme hankkia koiran, ja pitää sen meillä niin kauan kuin sillä henkonen pihisee. Joten, haluamme todella tarkkaan miettiä tätä asiaa.
        Niin, ja tykkäämme koirista, joilla on karvaa.emme pidä karvattomista.

        Meillä on koira joka ei allergisoi italian vesikoira lagotto mun äiti on pahasti allerginen koirille ja se ei allergisoi sitä yhtään paitsi jos leikkaa turkkia.

    • Faktaa taas

      Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja. Kaikki vaihtelu johtuu ihmisen allergian yksilöllisyydestä. Allergia on hyvin oikukas eli se voi pahentua tai lieventyä koska vain ja miten paljon vain.

      Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja, mutta vaikka olisikin olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja niin rotua ei tulisi valita allergiaystävällisyyden perusteella. Tärkeintä on ja olisi että rodun ja yksilön ominaisuudet vastaavat omia resursseja ja mieltymyksiä.

      Ei rotua voi valita jonkun perheen ulkopuolisen ehdoilla. Jos koiran hankitte niin hankitte sen ensisijaisesti omilla ehdoillanne ja koiran hyvinvoinnin ehdoilla. Siivoaminen auttaa ja koiran peseminenkin voi hetkellisesti vähän auttaa (voi myös pahentaa hilseilyä), mutta muuten asia on täysin riippuvainen läheistenne allergioista. He joko pystyvät olemaan koiran kanssa samoissa tiloissa tai eivät. Ei riipu koirasta tai koiran rodusta. Lisäksi hilsehän ei ole ainoa allergeeni vaan kaikki koiran eritteet ovat allergeeneja jo pieninä pitoisuuksina.

      • Faktaa taas

        Kaikenlaisia vääriä tietoja ja suoria valheita julistetaan allergiaystävällisemmistä koiraroduista, mutta totuus on että kaikki koirarodut ovat yhtä allergisoivia ja vaihtelu johtuu ihmisen allergian yksilöllisyydestä.

      • kokemusta meilläkin
        Faktaa taas kirjoitti:

        Meillä oli tiibetinspanieli, joka aiheutti lapselle nenän tukkoisuutta ja kutinaa. (testeissä lievä koira-allergia). Siitä irtosi jatkuvasti karvaa, nonstoppina sai imurin kanssa heilua. (tiedän, että karvat ei ole allergian alkulähde), mutta kannatta kuitenkin ottaa huomioon sekin seikka koirarotua valittaessa, niin ihania kuin tipsut ovatkin ja spanielit yleensäkin.
        Myöhemmin meille tuli bichon havanais pentu, joka oli ensin jonkin aikaa meillä "testattavana" miten alleginen lapsi reagoi. Kun oireita ei ilmaantunut, teimme kaupat ja nyt meillä on ollut 1v. hava, eikä oireita ole. Tosin koira ei oleskele lapsen huoneessa paljon. Eikä irtoa karvojakaan!!
        Eli, jos mahdollista, kannattaisi ensin kokeilla, mikäli suinkin mahdollista, ettei turhia pettymyksiä tulisi niin pennulle kuin omistajallekaan!!

      • Faktaa taas
        kokemusta meilläkin kirjoitti:

        Ei tuo koe-ajalla testaaminen ole luotettavaa. Allergia voi pahentua koska vain kuinka pahaksi vain.

      • Meillä
        Faktaa taas kirjoitti:

        Ei tuo koe-ajalla testaaminen ole luotettavaa. Allergia voi pahentua koska vain kuinka pahaksi vain.

        Meillä elelee enkkusprinkku jo toista vuottaan.
        Tyttärellä aikoinaan todettu astma, mikä ei päde nykyiseen koiraamme.
        Jonkinlainen siedättyminen on siis tapahtunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe