Lopetusase

Harrastan paljon peuran ja hirven metsästystä. Kiväärin panokset maksavat paljon harvinaisuutensa vuoksi. En halua siitä kuitenkaan luopua. Mieleeni tuli hankkia pistoolin taulun puhkomiseen ja lopetusaseeksi joka sopisi supeista hirveen saakka. Kuinka järeää kaliiberia pistoolin pitäisi olla? 22 ei taida riittää...
4417714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Osta kiikaritähtäin niin osut tarkemmin ja eläimiä ei tarvitse lopettaa erikseen.

Äänestä
  • Tarkkuus- ja lopetusaseeksi käy 22 pistooli vaimentimella mainiosti ainakin peuralle kun ampuu leuan alta pehmytkudoksen läpi aivoihin nopean sarjan. En metsästä mutta lopetan kituvat eläimet tienposkesta. Esimerkkinä oli siis valkohäntäpeura autokolarin jäljiltä metsän reunalta sarvet metsään päin. Koiran lopetus menee kenttälapiolla tai isolla kivellä samoin kuin rusakon, kissan lopetukseen riittää nahkahansikaat ja nopea niskan katkaisu. Lintujen kanssa tilanteen mukaan. Kituvan eläimen vieminen eläinsairaalaan ilman puudutusta lisää turhaa kärsimystä jos tilanne näyttää mahdottomalta eloonjäämisen kannalta. Monet vain jatkavat matkaa kolahduksen jälkeen pysähtymättä ettei tarvitse kantaa ihmisen vastuuta eläimistä. Yhtenä lopetusvälineenä voi ajatella terävää metsästyspuukkoa jos suunnilleen osaa pistää kaulavaltimoihin tai sydämeen samalla lihasta tulee kosher yms. Petojen kanssa kiväärin varmistusluoti on paras eikä sen ensimmäisen luodin jälkeen toinenkaan ole mikään älytön uhraus riistaeläimen kärsimyksen lopettamiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tarkkuus- ja lopetusaseeksi käy 22 pistooli vaimentimella mainiosti ainakin peuralle kun ampuu leuan alta pehmytkudoksen läpi aivoihin nopean sarjan. En metsästä mutta lopetan kituvat eläimet tienposkesta. Esimerkkinä oli siis valkohäntäpeura autokolarin jäljiltä metsän reunalta sarvet metsään päin. Koiran lopetus menee kenttälapiolla tai isolla kivellä samoin kuin rusakon, kissan lopetukseen riittää nahkahansikaat ja nopea niskan katkaisu. Lintujen kanssa tilanteen mukaan. Kituvan eläimen vieminen eläinsairaalaan ilman puudutusta lisää turhaa kärsimystä jos tilanne näyttää mahdottomalta eloonjäämisen kannalta. Monet vain jatkavat matkaa kolahduksen jälkeen pysähtymättä ettei tarvitse kantaa ihmisen vastuuta eläimistä. Yhtenä lopetusvälineenä voi ajatella terävää metsästyspuukkoa jos suunnilleen osaa pistää kaulavaltimoihin tai sydämeen samalla lihasta tulee kosher yms. Petojen kanssa kiväärin varmistusluoti on paras eikä sen ensimmäisen luodin jälkeen toinenkaan ole mikään älytön uhraus riistaeläimen kärsimyksen lopettamiseksi?

    2007-10-29 !

    Erikoisia juttuja kirjoittelet, koska kolarieläinten lopetus kuuluu poliisille tai SRV:lle.

    Jonkinlainen paradoksi on että vaikutat välittävän eläimen turhasta kärsimyksestä, mutta olisit valmis lopettamaan koiran kenttälapiolla tai isolla kivellä. Voin kyllä kertoa että on epätodennäköistä että kenttälapiolla tai isolla kivellä saat koiralta yhdellä iskulla henkeä pois, tuskin edes kahdella tai kolmellakaan lyönnillä, joten kidutuksen puolelle menee epätoivoinen mänttääminen kun se henki ei erkane.

    Vielä enemmän kidutukseksi menee yrittää vääntää kissalta niskoja nurin.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jäniksen tai rusakon kokoinen eläin jos jää auton alle ja jää kitumaan siihen, niin silloin ihan kuka tahansa voi sen lopettaa..Luultavasti napakalla karate-iskulla niskaan koska puukot ja astalot on hallussapito kielletty

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Erikoisia juttuja kirjoittelet, koska kolarieläinten lopetus kuuluu poliisille tai SRV:lle.

    Jonkinlainen paradoksi on että vaikutat välittävän eläimen turhasta kärsimyksestä, mutta olisit valmis lopettamaan koiran kenttälapiolla tai isolla kivellä. Voin kyllä kertoa että on epätodennäköistä että kenttälapiolla tai isolla kivellä saat koiralta yhdellä iskulla henkeä pois, tuskin edes kahdella tai kolmellakaan lyönnillä, joten kidutuksen puolelle menee epätoivoinen mänttääminen kun se henki ei erkane.

    Vielä enemmän kidutukseksi menee yrittää vääntää kissalta niskoja nurin.

    22lr käy ...ja varmasti läpäsee hirven kallon

    Äänestä

Paljonko sinulla menee panoksia metsästyksessä jos ne muodostavat ylitsepääsemättömiä taloudellisia vaikeuksia hinnallaan.
Minulla 20 patruunan rasia kestää hirvestyksessä monta vuotta. Täten patruunat puolestani voisivat maksaa vaikka 10€ kappale talouteni siitä romahtamatta.

Äänestä

Kannattaa ostaa latausvehkeet niin ei tule paukulle hintaa paljon.
Hyvä kaliberi supille on .50AE ja hirvelle käy .700 Nitro Express.

Äänestä
  • Kiitos vaan kaikille näistä vastauksista.

    Äänestä

järkevä vaihtoehto satunnaiseen pahvinpuhkontaan ja lopetusaseeksi. Siinä on riittävän pienitehoinen patruuna, ettei se aiheuta liikaa kimmoke yms. vaaraa lopetustilanteessa.

Muuta kaliiberia kuin .22lr on turha nykyään edes harkita lopetustarkoitukseen. Aselupakäytöntöjen yhtenäistämisohje on tehnyt lopun siitähttp://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/asearpa/home.nsf/files/Aselupak%E4yt%E4nt%F6jen%20yhten%E4ist%E4misohje%20liitteineen/$file/Aselupak%E4yt%E4nt%F6jen%20yhten%E4ist%E4misohje%20liitteineen.pdf

Lue tuolta s.57, 3.3.1.2. Pistooli metästys- ja lopetusaseena.

Taitaa vihdoin ja viimein loppua turhat keskustelut: Saanko 9mm lopetusaseeksi? jne.

Äänestä
  • haulikolla, niin on se lopetettava jollain luotiaseella. .22 on ehdottomasti liian pieni siihen tarkoitukseen ja siten eläinsuojelulain ja metsästyslainkin vastainen. Turha kärsimyshän täytyy lopettaa. Eipä ole lihoista mitään jäljellä jos sen haulikolla lopettaa. Metsästyksessä haavoittuneen eläimen saa lopettaa siihen soveltuvalla aseella. Hyvät perustelut vain hankkimislupahakemukseen niin kyllä lupa pitäisi tulla. Jokainen hakemus käsitellään kuitenkin yksilöllisesti ja yhtenäistämisohje on tosiaankin vain ohje.

    1Äänestä

  • kun metsästää kirjoitti:

    haulikolla, niin on se lopetettava jollain luotiaseella. .22 on ehdottomasti liian pieni siihen tarkoitukseen ja siten eläinsuojelulain ja metsästyslainkin vastainen. Turha kärsimyshän täytyy lopettaa. Eipä ole lihoista mitään jäljellä jos sen haulikolla lopettaa. Metsästyksessä haavoittuneen eläimen saa lopettaa siihen soveltuvalla aseella. Hyvät perustelut vain hankkimislupahakemukseen niin kyllä lupa pitäisi tulla. Jokainen hakemus käsitellään kuitenkin yksilöllisesti ja yhtenäistämisohje on tosiaankin vain ohje.

    Mitenhän ne elukat sai hengiltä ennen tätä lopetusase villitystä. Oli se ennen kurjaa syödä elävää , haulikolla haaavoitettua kaurista, kekä vielä lautasella sätki , lopetuslaukausta 9mm pistoolilla odottaen.

    Äänestä

  • Puhveli-Ville kirjoitti:

    Nythä onnii nii, jotta 22LR on lookkuase ja lopetusasseena voep käättee sitä sammoo kuatoasettaan ku vua tietää mittee onnii tekemässä. Kerronpaha huviksen, jotta sakuilla onnii Maaserin tekemä vihree .38 spl lopetusrevolver.

    Äänestä

  • hillbergmounting kirjoitti:

    Haulikolla voi lopettaa kauriit. Jos et ampua uskalla niin niin pari napakkaa isku aseen perällä ajaa saman asian.

    Äänestä

  • Puhveli-Ville kirjoitti:

    Mitenhän ne elukat sai hengiltä ennen tätä lopetusase villitystä. Oli se ennen kurjaa syödä elävää , haulikolla haaavoitettua kaurista, kekä vielä lautasella sätki , lopetuslaukausta 9mm pistoolilla odottaen.

    Kyseessä ei ole mikään villitys vaan tapa joka on pikku hiljaa yleistynyt suomessa. Keski-euroopassa hyvin tyypillistä. Käsiasevalmistajat tekemät juuri
    lopetusaseiksi omia mallejaan (ei siis mitään practicalaseita!), jonkalaista itse olen ajatellut hankkia. Kiväärillä eläintä lopettaessa osumatarkkuus välillä heikkoa yms...

    Äänestä

  • kun metsästää kirjoitti:

    haulikolla, niin on se lopetettava jollain luotiaseella. .22 on ehdottomasti liian pieni siihen tarkoitukseen ja siten eläinsuojelulain ja metsästyslainkin vastainen. Turha kärsimyshän täytyy lopettaa. Eipä ole lihoista mitään jäljellä jos sen haulikolla lopettaa. Metsästyksessä haavoittuneen eläimen saa lopettaa siihen soveltuvalla aseella. Hyvät perustelut vain hankkimislupahakemukseen niin kyllä lupa pitäisi tulla. Jokainen hakemus käsitellään kuitenkin yksilöllisesti ja yhtenäistämisohje on tosiaankin vain ohje.

    kun metsästää haulikolla pitää opetella ampumaan ja valitsemaan patruuna ja ampumaetäisyys niin, että kauris kuolee sillä haulikolla kerralla. Kauris kyllä kuolee haulikolla kertalaukauksella. Jos joudut joka kerta kauriin erikseen lopettamaan metsästät metsästysetiikan vastaisesti.

    Kauriskin lopettaan päähän ampumalla ja jos .22 luoti ei mene kallosta takaraivosta aivoihin asti niin kyllä pitää ihmetellä millaisia kauriita sinä metsästät.

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    sopivasti lukee, että hirvieläinten lopetus ei ole laissa mainittu erityistarve, niinkuin loukku- ja luolapyynti johon taas .22lr on maksimi. Maailma muuttuu ja ohjeet yhtenäistyy...

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    kun metsästää haulikolla pitää opetella ampumaan ja valitsemaan patruuna ja ampumaetäisyys niin, että kauris kuolee sillä haulikolla kerralla. Kauris kyllä kuolee haulikolla kertalaukauksella. Jos joudut joka kerta kauriin erikseen lopettamaan metsästät metsästysetiikan vastaisesti.

    Kauriskin lopettaan päähän ampumalla ja jos .22 luoti ei mene kallosta takaraivosta aivoihin asti niin kyllä pitää ihmetellä millaisia kauriita sinä metsästät.

    Siis olenko puhunut jotain kauriista, häh? Ja väität ilmeisesti vielä että sinulla kauris kuolee aina kertalaukauksella?

    Äänestä

  • mistä on kyse kirjoitti:

    Siis olenko puhunut jotain kauriista, häh? Ja väität ilmeisesti vielä että sinulla kauris kuolee aina kertalaukauksella?

    sanoa oletko sinä kirjoittanut kauriista yhtäänmitään, koska nimimerkki vaihtuu aina. Edellinen kyllä kirjoitti kauriista se lukee jo otsikossa jos osaa vaan lukea.

    Enkä väitä, että kauris kouluu aina kertalaukauksella, mutta siihen on pyrittävä. Kauriin voi myös haulikolla metsästettäessä lopettaa täyteisellä tai sabotilla. Taaskaan ei tarvita lopetusaseeksi pistoolia tai revolveria.

    kauriin ja hirvieläinten lopettamiseen.

    19 §
    Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista

    Sen estämättä, mitä edellä säädetään, SAA luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää TARKOITUKSEEN SOPIVAA ampuma-asetta

    Tämä on metsästysasetus 19 §. Yhtenäistämisohje on vain OHJE ei lainsäädäntöä. Haavoittuneella ja loukkaantuneella eläimellä tarkoitetaan nimenomaan metsästyksessä haavoittunutta tai loukkaantunutta, koska metsästysasetusta sovelletaan vain metsästystilanteessa.

    Äänestä

  • Hill Billy kirjoitti:

    Kyseessä ei ole mikään villitys vaan tapa joka on pikku hiljaa yleistynyt suomessa. Keski-euroopassa hyvin tyypillistä. Käsiasevalmistajat tekemät juuri
    lopetusaseiksi omia mallejaan (ei siis mitään practicalaseita!), jonkalaista itse olen ajatellut hankkia. Kiväärillä eläintä lopettaessa osumatarkkuus välillä heikkoa yms...

    lopettaminen on toisinaan vaarallista kimmokkeiden tai sijainnin takia. Esimerkiksi hirvi kaatunut maantien viereen tai asutuksen läheisyyteen tai muuhun sellaiseen paikkaan. Silloin ampumapaikkaa ei voi valita, koska se hirvi juoksee mihin parhaaksi katsoo. Hirveä ei saa kyllä lopetetuksi .22-käsiaseella.

    Äänestä

  • ovat erittäin sopivia kirjoitti:

    kauriin ja hirvieläinten lopettamiseen.

    19 §
    Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista

    Sen estämättä, mitä edellä säädetään, SAA luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää TARKOITUKSEEN SOPIVAA ampuma-asetta

    Tämä on metsästysasetus 19 §. Yhtenäistämisohje on vain OHJE ei lainsäädäntöä. Haavoittuneella ja loukkaantuneella eläimellä tarkoitetaan nimenomaan metsästyksessä haavoittunutta tai loukkaantunutta, koska metsästysasetusta sovelletaan vain metsästystilanteessa.

    on nimenomana tarkoitettu lakien täsmentämistä varten lupia myönnettäessä ja siinä nimenomaan ohjeistetaan, että lopetusaseita ei myönnetä kuin loukkupyyntiin ja kaliiberi on .22lr

    Luokku ja luolapyyntiin .22lr pistooli tai revolveri on järkevä vaihtoehto, koska silloin ei yleensä kanneta muuta asetta mukana. Kaikessa muussa metsästyksessä taas kannetaan joko haulikkoa, kivääriä tai jousta. Haulikkoa ja kivääriä käytettäessä on taas helpompaa ja halvempaa kantaa lopetukseen sopivia patruunoita mukanaan kuin pistoolia tai revolveria, joten niiden käytölle lopetusaseena ei ole taloudellista tai tilanäkykulman kannalta järkevää hankkimisperustetta.

    Tässä on vielä ohjeistus jota ei voi olla kovin vaikea ymmärtää väärin jos osaa lukea. ------ viivoilla on myös merkitty oikeuden käsitys hirvelopetuksesta pistoolilla joten se koskee myös kaikkea muuta lopetusta paitsi luokku- tai luolapyyntiä. Poliisilta saadulla poikkeusluvalla saa tietysti lopettaa esim. liikenteessä vahingoittuneen eläimen pistoolilla tai revolverilla jos sellainen sattuu olemaan mukana. Tähänkään ei taas kaikissa poliisipiireissä saa lupaa koska niissä oikeus eläimen lopettamiseen ko. tapauksessa on vain poliisilla.

    3.3.1.2. Pistooli metsästys- ja lopetusaseena
    Kuopion Hallinto-oikeus 30.4.2004 nro 261/3:
    Hallinto-oikeus on antanut kielteisen päätöksen pistoolityyppisen aseen soveltuvuudesta metsästystarkoitukseen.
    Kyseisessä tapauksessa JR on hakenut hankkimislupaa kaliiperiltaan 9 mm pistoolille. Käyttötarkoitukseksi on
    ilmoitettu aseen käyttäminen lopetusaseena hirvenmetsästyksessä ja merkkilaukausten ampuminen sekä pienpetojen
    loukkupyynnin lopetusaseena käyttäminen. Kielteisen päätöksen perustelu on juridisesti selkeä ja johdonmukainen.
    -------Luvanvaraisessa hirvenmetsästyksessä tapahtuva hirven lopettaminen on metsästyslain 2 §:n säännöksen mukaista
    metsästystä, jossa pistoolin käyttö on kiellettyä. Se ei ole metsästysasetuksen 16 §:ssä tyhjentävästi määritelty luola- tai
    58
    loukkupyyntiin tai vastaavin olosuhteisiin liittyvä poikkeustilanne.------- Pistoolin hankkimislupaa ei voi antaa
    luvanvaraisessa hirvenmetsästyksessä tapahtuvaan hirven lopettamiseen.
    Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen loukkupyynnin lopetusaseena käyttämiseksi sillä perusteella, että mainitun
    kaliiperista pistoolia on pidettävä tarpeettoman tulivoimaisena pienpetojen loukkupyyntiin.
    Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu muuta kantaa pienpetojen loukkupyyntiin hyvin
    sopivan pistoolin kaliiperista. Kohtalaisen yleiseksi muodostuneen hallintokäytännön mukaisesti
    tähän käyttötarkoitukseen hyvin sopivana pistoolina teholtaan ja tulivoimaltaan on pidettävä
    pienoispistoolin tyyppisiä aseita.
    Edellä mainitun hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista on selkeästi johdettavissa se
    lupahallinnolliseksi ohjeeksi otettava päätelmä, että pistoolityyppisille aseille ei voida antaa lupaa
    muuhun metsästystarkoitukseen kuin metsästysasetuksen 19 §:n mukaisiin poikkeustilanteisiin
    ahtaasti tulkittuna.
    Lupaharkinnassa tulisikin edellä olevan perusteella ottaa linjaksi periaate, jonka mukaan
    lopetusase-lupa myönnetään vain 22 LR patruunoita käyttävälle pienoispistoolille tai -revolverille,
    jota voidaan pitää riittävänä loukkupyynnissä metsästettävien eläinten lopettamiseen. Ase ei saa
    olla taskuase.

    Äänestä

  • Hill Billy kirjoitti:

    Kyseessä ei ole mikään villitys vaan tapa joka on pikku hiljaa yleistynyt suomessa. Keski-euroopassa hyvin tyypillistä. Käsiasevalmistajat tekemät juuri
    lopetusaseiksi omia mallejaan (ei siis mitään practicalaseita!), jonkalaista itse olen ajatellut hankkia. Kiväärillä eläintä lopettaessa osumatarkkuus välillä heikkoa yms...

    linkki/ linkkejä valmistajien sivuille ja mielelään suoraan siihen asemalliin joka on tarkoitettu lopetusaseeksi ja kaliiberi on muu kuin .22lr.

    On meinaen sen verran pieni markkina, että kiinnostaa nähdä ketkä tällaisestä "kultakaivoksesta" ovat ajatelleet saada niin paljon rahaa, että kannattaa tehdä omia malleja lopetusaseeksi.

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    on nimenomana tarkoitettu lakien täsmentämistä varten lupia myönnettäessä ja siinä nimenomaan ohjeistetaan, että lopetusaseita ei myönnetä kuin loukkupyyntiin ja kaliiberi on .22lr

    Luokku ja luolapyyntiin .22lr pistooli tai revolveri on järkevä vaihtoehto, koska silloin ei yleensä kanneta muuta asetta mukana. Kaikessa muussa metsästyksessä taas kannetaan joko haulikkoa, kivääriä tai jousta. Haulikkoa ja kivääriä käytettäessä on taas helpompaa ja halvempaa kantaa lopetukseen sopivia patruunoita mukanaan kuin pistoolia tai revolveria, joten niiden käytölle lopetusaseena ei ole taloudellista tai tilanäkykulman kannalta järkevää hankkimisperustetta.

    Tässä on vielä ohjeistus jota ei voi olla kovin vaikea ymmärtää väärin jos osaa lukea. ------ viivoilla on myös merkitty oikeuden käsitys hirvelopetuksesta pistoolilla joten se koskee myös kaikkea muuta lopetusta paitsi luokku- tai luolapyyntiä. Poliisilta saadulla poikkeusluvalla saa tietysti lopettaa esim. liikenteessä vahingoittuneen eläimen pistoolilla tai revolverilla jos sellainen sattuu olemaan mukana. Tähänkään ei taas kaikissa poliisipiireissä saa lupaa koska niissä oikeus eläimen lopettamiseen ko. tapauksessa on vain poliisilla.

    3.3.1.2. Pistooli metsästys- ja lopetusaseena
    Kuopion Hallinto-oikeus 30.4.2004 nro 261/3:
    Hallinto-oikeus on antanut kielteisen päätöksen pistoolityyppisen aseen soveltuvuudesta metsästystarkoitukseen.
    Kyseisessä tapauksessa JR on hakenut hankkimislupaa kaliiperiltaan 9 mm pistoolille. Käyttötarkoitukseksi on
    ilmoitettu aseen käyttäminen lopetusaseena hirvenmetsästyksessä ja merkkilaukausten ampuminen sekä pienpetojen
    loukkupyynnin lopetusaseena käyttäminen. Kielteisen päätöksen perustelu on juridisesti selkeä ja johdonmukainen.
    -------Luvanvaraisessa hirvenmetsästyksessä tapahtuva hirven lopettaminen on metsästyslain 2 §:n säännöksen mukaista
    metsästystä, jossa pistoolin käyttö on kiellettyä. Se ei ole metsästysasetuksen 16 §:ssä tyhjentävästi määritelty luola- tai
    58
    loukkupyyntiin tai vastaavin olosuhteisiin liittyvä poikkeustilanne.------- Pistoolin hankkimislupaa ei voi antaa
    luvanvaraisessa hirvenmetsästyksessä tapahtuvaan hirven lopettamiseen.
    Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen loukkupyynnin lopetusaseena käyttämiseksi sillä perusteella, että mainitun
    kaliiperista pistoolia on pidettävä tarpeettoman tulivoimaisena pienpetojen loukkupyyntiin.
    Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu muuta kantaa pienpetojen loukkupyyntiin hyvin
    sopivan pistoolin kaliiperista. Kohtalaisen yleiseksi muodostuneen hallintokäytännön mukaisesti
    tähän käyttötarkoitukseen hyvin sopivana pistoolina teholtaan ja tulivoimaltaan on pidettävä
    pienoispistoolin tyyppisiä aseita.
    Edellä mainitun hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista on selkeästi johdettavissa se
    lupahallinnolliseksi ohjeeksi otettava päätelmä, että pistoolityyppisille aseille ei voida antaa lupaa
    muuhun metsästystarkoitukseen kuin metsästysasetuksen 19 §:n mukaisiin poikkeustilanteisiin
    ahtaasti tulkittuna.
    Lupaharkinnassa tulisikin edellä olevan perusteella ottaa linjaksi periaate, jonka mukaan
    lopetusase-lupa myönnetään vain 22 LR patruunoita käyttävälle pienoispistoolille tai -revolverille,
    jota voidaan pitää riittävänä loukkupyynnissä metsästettävien eläinten lopettamiseen. Ase ei saa
    olla taskuase.

    perustella hankkimisluvan hylkäämistä tai hyväksymistä yhtenäistämisohjeella, koska se ei ole lainsäädäntöä. Perustelut tulee pohjautua voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin.

    Hirven lopettamiseen .22 kaliiperin ase on aivan varmasti liian tehoton, eikä täytä eläinsuojelulain ja metsästyslain vaatimuksia. 9 mm pistooli ei ole liian tehokas hirven lopettamiseen.Pikemminkin se on liian tehoton, koska se ei täytä hirvenmetsästyksessä aseelta vaadittavia edellytyksiä. Sitä saa kuitenkin käyttää tämän asetuksen 19§:n mukaan.

    Metsästysasetuksen mukaan:

    19 §
    Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista

    Sen estämättä, mitä edellä säädetään, SAA luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää TARKOITUKSEEN SOPIVAA ampuma-asetta.

    Metsästysasetusta sovelletaan vain ja nimenomaan metsästystilanteessa. Hirven lopettaminen on aivan varmasti metsästyslain 2§:n mukaista metsästämistä. Siten tarkoitukseen sopivan käsiaseen käyttäminen on metsästysasetuksen mukaan sallittua ja sellaiseen on perusteltua antaa hankkimislupa ja hallussapitolupa. Hallinto-oikeuksien päätökset on usein tehty huonolla asiantuntemuksella. Yhtenäistämistyöryhmäkään ei ole pitänyt kaikkia hallinto-oikeuden päätöksiä oikeina ja käyttökelpoisina.

    YHTENÄISTÄMISOHJE ON VAIN OHJE, EI LAKI TAI ASETUS.

    Yhtenäistämisohjetta ei tarvitse ymmärtää yhtään millään lailla, koska se ei ole lainsäädäntöä. Suomessa on toimittava lain ja asetusten mukaan, ei minkään viranomaisen mielipiteen mukaan.

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    linkki/ linkkejä valmistajien sivuille ja mielelään suoraan siihen asemalliin joka on tarkoitettu lopetusaseeksi ja kaliiberi on muu kuin .22lr.

    On meinaen sen verran pieni markkina, että kiinnostaa nähdä ketkä tällaisestä "kultakaivoksesta" ovat ajatelleet saada niin paljon rahaa, että kannattaa tehdä omia malleja lopetusaseeksi.

    http://personal.inet.fi/yritys/erkki.lahdeniemi/Sivut/revolverit.htm
    Mauser = pyssy
    Hunter = metsästäjä

    Äänestä

  • 325"#%QEWTQ¤##¤TYQ¤#T... kirjoitti:

    Haulikolla voi lopettaa kauriit. Jos et ampua uskalla niin niin pari napakkaa isku aseen perällä ajaa saman asian.

    perällä. Joopa joo, perä katkii ja haalit männöö mahhaas. Tulloo ruma tahra kirkonkijoehi tae missee ootkaa kirjoella.

    Äänestä

  • ei voi kirjoitti:

    perustella hankkimisluvan hylkäämistä tai hyväksymistä yhtenäistämisohjeella, koska se ei ole lainsäädäntöä. Perustelut tulee pohjautua voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin.

    Hirven lopettamiseen .22 kaliiperin ase on aivan varmasti liian tehoton, eikä täytä eläinsuojelulain ja metsästyslain vaatimuksia. 9 mm pistooli ei ole liian tehokas hirven lopettamiseen.Pikemminkin se on liian tehoton, koska se ei täytä hirvenmetsästyksessä aseelta vaadittavia edellytyksiä. Sitä saa kuitenkin käyttää tämän asetuksen 19§:n mukaan.

    Metsästysasetuksen mukaan:

    19 §
    Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista

    Sen estämättä, mitä edellä säädetään, SAA luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää TARKOITUKSEEN SOPIVAA ampuma-asetta.

    Metsästysasetusta sovelletaan vain ja nimenomaan metsästystilanteessa. Hirven lopettaminen on aivan varmasti metsästyslain 2§:n mukaista metsästämistä. Siten tarkoitukseen sopivan käsiaseen käyttäminen on metsästysasetuksen mukaan sallittua ja sellaiseen on perusteltua antaa hankkimislupa ja hallussapitolupa. Hallinto-oikeuksien päätökset on usein tehty huonolla asiantuntemuksella. Yhtenäistämistyöryhmäkään ei ole pitänyt kaikkia hallinto-oikeuden päätöksiä oikeina ja käyttökelpoisina.

    YHTENÄISTÄMISOHJE ON VAIN OHJE, EI LAKI TAI ASETUS.

    Yhtenäistämisohjetta ei tarvitse ymmärtää yhtään millään lailla, koska se ei ole lainsäädäntöä. Suomessa on toimittava lain ja asetusten mukaan, ei minkään viranomaisen mielipiteen mukaan.

    Mikähän tuosta mauserista tekee erityisesti lopettamiseen suunnitellun erikoisaseen.
    Siinähän on jopa ei kenttäkelpoiset säädettävät tähtäimetkin. Todella tarpeelliset lopetusaseessa.

    Voisiko joku nyt laittaa linkin sellaiseen todelliseen special-aseeseen. Tuo mauserhan kävisi suoraan uit-ammuntaan.

    Äänestä

  • ei voi kirjoitti:

    perustella hankkimisluvan hylkäämistä tai hyväksymistä yhtenäistämisohjeella, koska se ei ole lainsäädäntöä. Perustelut tulee pohjautua voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin.

    Hirven lopettamiseen .22 kaliiperin ase on aivan varmasti liian tehoton, eikä täytä eläinsuojelulain ja metsästyslain vaatimuksia. 9 mm pistooli ei ole liian tehokas hirven lopettamiseen.Pikemminkin se on liian tehoton, koska se ei täytä hirvenmetsästyksessä aseelta vaadittavia edellytyksiä. Sitä saa kuitenkin käyttää tämän asetuksen 19§:n mukaan.

    Metsästysasetuksen mukaan:

    19 §
    Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista

    Sen estämättä, mitä edellä säädetään, SAA luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää TARKOITUKSEEN SOPIVAA ampuma-asetta.

    Metsästysasetusta sovelletaan vain ja nimenomaan metsästystilanteessa. Hirven lopettaminen on aivan varmasti metsästyslain 2§:n mukaista metsästämistä. Siten tarkoitukseen sopivan käsiaseen käyttäminen on metsästysasetuksen mukaan sallittua ja sellaiseen on perusteltua antaa hankkimislupa ja hallussapitolupa. Hallinto-oikeuksien päätökset on usein tehty huonolla asiantuntemuksella. Yhtenäistämistyöryhmäkään ei ole pitänyt kaikkia hallinto-oikeuden päätöksiä oikeina ja käyttökelpoisina.

    YHTENÄISTÄMISOHJE ON VAIN OHJE, EI LAKI TAI ASETUS.

    Yhtenäistämisohjetta ei tarvitse ymmärtää yhtään millään lailla, koska se ei ole lainsäädäntöä. Suomessa on toimittava lain ja asetusten mukaan, ei minkään viranomaisen mielipiteen mukaan.

    on tehty lupaviranomaisen työtä helpottamaan ja käytöntäjen yhtenäistämiseksi eri lupaviranomaisten välillä.

    Lain tulkinnasta tässä tapauksessa on päätös hallinto-oikeudelta niin lupaviranomaisella on kaikki oikeudet käyttää aina tätä tulkintaa. Eli tässä ei ole kyse viranomaisen mielipiteestä vaan oikeuden mielipiteestä ja oikeudessa on käsitelty tapaus jossa on annettu kielteinen päätös 9mm pistoolin luvalla kun sitä on haettu lopetus tarkoitukseen.

    Luvan myötämisen vaatimus on seuraava: Lupa voidaan antaa vain sellaiselle aseelle tai aseen osalle, joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen, eikä ole tarpeetoman tulivoimainen tai tehokas.

    Oikeus on taas todennut ko. pistoolin tarpeettoman tulivoimaiseksi ja tehokkaaksi joten ennakkotapaus on olemassa sekä poliisin, lääninhallituksen ja oikeuden käyttöön. Eli suurella todennäköisyydellä joudut menemään oikeuteen asti jos poliisi antaa kielteisen päätöksen ko. tyyppiseen hakemukseen. Oikeudessa pitää taas pirun hyvin osata perustella miksi oikeus on ennen ollut väärässä.

    Eli ota nyt huomioon, että tässä ei ole kyse lupaviranomaisten mielipiteestä vaan hallinto-oikeuden päätöksestä joka painaa vaakakupissa aikas paljon.

    Kaiken tämän lisäksi lopetus tarkoitukseen revolveri on paljon järkevämpi vaihtoehto. Hirvenlopetus tilanteessa sinulla ei ole mitään käyttöä pistoolin itselataavuudesta tai lipaskapasiteetissa. Hirven lopetuksessa pitäisi aina riittää kertalaukaus pistooli. Pätee myös loukkumetsätykseen. Luolametsästyksessä on perustelua tarve suuremmalle patruunatarpeelle. Mutta silloinkin riittää revolveri.

    Äänestä

  • on sakemannin lopetusase kirjoitti:

    tuosta lopetusaseen eikä metsästysaseen? Käsiasemetsästys tiedätkö? Eihän tuo siihen sovellu, mutta kaipasinkin jotain missä lukee, että tuo on nimenomaan lopetustarkoitukseen suunniteltu ja valmistettu. Hunter voi lukea vaikka urheiluauton nimessä, mutta ei se silti tee siitä metsästys- tai lopetusautoa.

    Muuten esim. kaikki Tactical nimiset tuotteet olisi kaikesta epäkäytönnöllisyydestään ja epätaktisuudestaan huolimatta taktisia.

    lopetusase. Itselläni on juuri tällainen ja lupa on tänä vuonna saatu "metsästyksessä kuolettavan laukauksen ampumiseen". Ei siis varsinaisesti "lopetusaseeksi". Sopii vähän miettiä mitä hakemukseen kirjoittaa. Ei siis pidä kirjoittaa, että "lopetusase", koska siihen niin huonosti saa lupia.

    http://world.guns.ru/handguns/hg102-e.htm

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    on tehty lupaviranomaisen työtä helpottamaan ja käytöntäjen yhtenäistämiseksi eri lupaviranomaisten välillä.

    Lain tulkinnasta tässä tapauksessa on päätös hallinto-oikeudelta niin lupaviranomaisella on kaikki oikeudet käyttää aina tätä tulkintaa. Eli tässä ei ole kyse viranomaisen mielipiteestä vaan oikeuden mielipiteestä ja oikeudessa on käsitelty tapaus jossa on annettu kielteinen päätös 9mm pistoolin luvalla kun sitä on haettu lopetus tarkoitukseen.

    Luvan myötämisen vaatimus on seuraava: Lupa voidaan antaa vain sellaiselle aseelle tai aseen osalle, joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen, eikä ole tarpeetoman tulivoimainen tai tehokas.

    Oikeus on taas todennut ko. pistoolin tarpeettoman tulivoimaiseksi ja tehokkaaksi joten ennakkotapaus on olemassa sekä poliisin, lääninhallituksen ja oikeuden käyttöön. Eli suurella todennäköisyydellä joudut menemään oikeuteen asti jos poliisi antaa kielteisen päätöksen ko. tyyppiseen hakemukseen. Oikeudessa pitää taas pirun hyvin osata perustella miksi oikeus on ennen ollut väärässä.

    Eli ota nyt huomioon, että tässä ei ole kyse lupaviranomaisten mielipiteestä vaan hallinto-oikeuden päätöksestä joka painaa vaakakupissa aikas paljon.

    Kaiken tämän lisäksi lopetus tarkoitukseen revolveri on paljon järkevämpi vaihtoehto. Hirvenlopetus tilanteessa sinulla ei ole mitään käyttöä pistoolin itselataavuudesta tai lipaskapasiteetissa. Hirven lopetuksessa pitäisi aina riittää kertalaukaus pistooli. Pätee myös loukkumetsätykseen. Luolametsästyksessä on perustelua tarve suuremmalle patruunatarpeelle. Mutta silloinkin riittää revolveri.

    viedä uudestaan. Homma on ihan yksinkertainen toteuttaa. Hyvät perustelut vain mukaan ja viittaukset metsästyslakiin ja -asetukseen. Aikaisempi hallinto-oikeuden päätös on aivan väärin perustein tehty ja tuomarit eivät ole yhtään perehtyneet asiaan.

    Itse en kyllä tarvitse 9mm pistoolia ja en pidä sitä hyvänä. Itselataavuus ja lipaskapasiteetti ovat myös minusta turhia. Revolveri on minustakin hyvä. Mutta .22 on liian tehoton.

    Metsästyskivääri saa kuitenkin olla itselataava ja se on paljon tehokkaampi kuin pistooli. Siksi on vaikea ymmärtää miksi pistoolia ei voitaisi hyväksyä. Ainoa peruste hylkäämiselle voikin olla YJT.

    Äänestä

  • on varmasti kirjoitti:

    lopetusase. Itselläni on juuri tällainen ja lupa on tänä vuonna saatu "metsästyksessä kuolettavan laukauksen ampumiseen". Ei siis varsinaisesti "lopetusaseeksi". Sopii vähän miettiä mitä hakemukseen kirjoittaa. Ei siis pidä kirjoittaa, että "lopetusase", koska siihen niin huonosti saa lupia.

    http://world.guns.ru/handguns/hg102-e.htm

    alunperin suunniteltu ihmisen lopetukseen, ei metsästykseen.

    Äänestä

  • pitääkin kirjoitti:

    viedä uudestaan. Homma on ihan yksinkertainen toteuttaa. Hyvät perustelut vain mukaan ja viittaukset metsästyslakiin ja -asetukseen. Aikaisempi hallinto-oikeuden päätös on aivan väärin perustein tehty ja tuomarit eivät ole yhtään perehtyneet asiaan.

    Itse en kyllä tarvitse 9mm pistoolia ja en pidä sitä hyvänä. Itselataavuus ja lipaskapasiteetti ovat myös minusta turhia. Revolveri on minustakin hyvä. Mutta .22 on liian tehoton.

    Metsästyskivääri saa kuitenkin olla itselataava ja se on paljon tehokkaampi kuin pistooli. Siksi on vaikea ymmärtää miksi pistoolia ei voitaisi hyväksyä. Ainoa peruste hylkäämiselle voikin olla YJT.

    mielenkiinnolla odottamaan hallinto-oikeuden päätöksen muuttamis prosessiasi ;) Moni varmaan kiittää siitä

    YTJ on tosiaan ainut syy tuolle pistoolin kieltämisessä lopettamisessa.

    Äänestä

  • Kertaaja kirjoitti:

    mielenkiinnolla odottamaan hallinto-oikeuden päätöksen muuttamis prosessiasi ;) Moni varmaan kiittää siitä

    YTJ on tosiaan ainut syy tuolle pistoolin kieltämisessä lopettamisessa.

    tässä kysymyksessä. Aivan yleisluonteisesti olen käsitellyt asiaa. Itselläni on revolveri 7,62 lopetusaseena jo nyt, joten toiseen olisi huonommat perustelut olemassa.

    Äänestä

..kun viime sunnuntaina ammuin hirven luotettavalla .308:llani, niin samasta kaatokoneesta lähti myös lopetuslaukaus. 9mm pistoolikin minulta löytyy, mutta ihan muihin tarkoituksiin. Erillisen lopetusaseen mukana kanniskelu on kyllä aivan turhaa elvistelyä.

Sitäpaitsi, maatalon poikana useisiin teurastuksiin osallistuneena TIEDÄN, että .22lr:llä putoaa hyvin siat muut eläimet lukuunottamatta kaikkein suurimpia karjuja. YHTÄ sikaa joutui uusimaan, kun .22lr ei purrut ekalla kerralla paksuun otsaluuhun. Putoaa sillä muuten se hirvikin kun tietää mitä tekee.. Ei pidä siis aliarvioida tätäkään kaliperia.

Äänestä
  • Kato vaekka: Onniippa mitätön kalperi. Aekamistä ku sillä ampuu,ukko tulloo vuan hirveen äkäseks. Ammiun sikkoo juoksuu, se petras vuan vaahtijjaa. Ammuin pienarilla kuhankeettäjöö 120 meetrille. Se vuan hypähti luojin yl.

    Äänestä

Pitäisi suomessa sallia pistooli metsästys niin vois
jättää painavat, tehottomat ja haavakkoja tekevät kiväärit kotio. Tulittais pupuja ja hirviä 9mm glockilla ja vois lopettaa elukat samalla aseella.

Äänestä

9mm sopii hyvin niskalaukaus aseeksi sehän on todettu jo ennen sotia ja taulun reijittäminenkin hoituu mukavasti.Lisäksi saat asekaappiisi palan historiaa.

Äänestä
  • iha sopimato. Onnii kömpelö ja iso rohjo. Tasku vau vennyy.

    Äänestä

  • hillbergmounting kirjoitti:

    iha sopimato. Onnii kömpelö ja iso rohjo. Tasku vau vennyy.

    Lopetusase kuume levinnyt armeijaankin.
    Löysin netistä kuvan armeijan salaisista lopetusase testeistä rukajärveltä 1942. Testeissä parhaaksi todettiin lahti l-35 pistooli.
    http://www.iltalehti.fi/kuvagalleria/img/yleinen/5101.jpg

    Äänestä

  • Bärggele kirjoitti:

    pelotusase. Raitiusseuran korppi vua yrittää suaha rapulaesta uamupesullen

    Äänestä

  • hillbergmounting kirjoitti:

    pelotusase. Raitiusseuran korppi vua yrittää suaha rapulaesta uamupesullen

    Kännissähän tuo on eikä rapulassa. Näkee ilmeestäkin miten naurattaa. Tässä kuvassa on jo saatu nousemaan
    hereille. http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135223081609.jpeg

    Äänestä

  • Kännshä kirjoitti:

    Kännissähän tuo on eikä rapulassa. Näkee ilmeestäkin miten naurattaa. Tässä kuvassa on jo saatu nousemaan
    hereille. http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135223081609.jpeg

    ku saesit tempasta korpi taskumati tyhjäks.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minkälainen kirjoitti:

Harrastan paljon peuran ja hirven metsästystä. Kiväärin panokset maksavat paljon harvinaisuutensa vuoksi. En halua siitä kuitenkaan luopua. Mieleeni tuli hankkia pistoolin taulun puhkomiseen ja lopetusaseeksi joka sopisi supeista hirveen saakka. Kuinka järeää kaliiberia pistoolin pitäisi olla? 22 ei taida riittää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu