Muutaman viikon päästä olen jäämässä kotihoidontuelle, jota olen hakenut nyt alustavasti vuoden alkuun asti. Mitenkäs on, kannattaisko sitten jäädä työttömäksi (ei ole työpaikkaa tiedossa), kun kuulun liittoon ja liiton päiväraha olisi kuitenkin aivan toista kuin tuo kotihoidontuki?! Mitenköhän kauan työkkäri antaa työttömänä olla ennen kuin alkaa patistella kursseille tms. Tiedän, että tällä paikkakunnalla ei minun alallani juurikaan töitä ole yleisesti tarjolla, mutta varmasti jotain löytyisi, jos itse niitä hakisi. Kertokaas kommentteja asiasta enemmän tietävät.
Mites on?
työttömäksi vai ei
6847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
et työttömänä!
tämä on sellainen ikuisuusjuttu. Toisaalla patistelalan kurrsille piankin j atoisaalla saa odottaa 500 päivää rauhassa.
Kannatta huomioida, että koulutusta vastaavan työn lisäksi voidaan laittaa kursseilel joille on pakko osallistua ja kun on ollu ttovin työttömänä niin muutakin työtä voidaan velvoittaa ottamaan perustuen esim kokemukseen tai muuten sopivuuteen. Eli oman alan töitä ei voi odottaa välttämättä ihan loputtomiin. Lisäksi oma kotikunta ei ole vain se kriteeri vaan töitä on velvoitettu ottamaan/hakemana ja saamaan oman työssäoloalueen alueelta ja näissä tilanne voi vaihdella. Oman alueeni koko on niin iso että alalla kuin alallla olisi töitä varmaan tarjolla eli matkat jopa 100km suuntaansa pahimmillaan..
jos olisin sukulaisesi/tuttavasi niin antaisin tollasen työtävieroksuvan halveksittavan lusmun ilmi hetimiten. Häpeä. Vielä kasvatat lasta? tosi huono esimerkki olet.
Varo, ettei verisuoni paukahda päästä, kun noin koville ottaa.
"...kun kuulun liittoon ja liiton päiväraha olisi kuitenkin aivan toista kuin tuo kotihoidontuki?".
Eli silmä tarkkana!
Liiton päivärahaa EI saa ilman etteikö olisi tehnyt määrätyn ajan sisällä, määrätyn ajan töitä!
Ei kysyjä voi olla työtä vieroksuva lusmu.
Ja tekstistä ymmärtää selvästi myös sen, että jos jokin muukin työ kiinnostaa niin niitä saattaa saada jos itse etsii.
Vieroksuviksi itse sanoisin niitä joille ei kelpaa muut työt kuin oman alan ja jos niitä ei ole tarjolla niin ei haluta mitään tehdäkään.
Aika herkästi nykyään tulee kaikenlaisille kursseille osoituksia, eli kovinkaan kauan ei työkkäri anna työttömäksi ilmottautuneen "rauhassa" oleskella.