Olen muuttamassa Hämeenlinnaan, mutta en tiedä kaupungista yhtään mitään. Olisi kiva jos joku kertoisi ihan yleisesti esim et onko turvallinen kaupunki, uskaltaako liikkua yksin illalla? Millaista mahtaa olla asua keskustassa? Mitkä on parhaita biletyspaikkoja, onko hyviä sellaisia? Minkälaista väkeä Hämeenlinnassa asuu eniten, nuoria, lapsiperheitä, vanhoja...? Millaisia ihmiset siellä ovat? onko hyvä uimahalli, elokuvateatteri(t)? onko ostoskeskuksia vai ennemminkin pieniä liikkeitä? Kertokaa mitä mieleen tulee. Kiitos!
Kertokaa!
daimiini
41023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä oon asunu muutaman kuukauden Hämeenlinnassa, ja olen tyytyväinen valintaani. Osa ihmisistä pelotteli eri kaupungisosilla, kuten Jukola/Voutila ja keskusta olis kammottavia paikkoja, yksikään näistä väitteistä ei kuitenkaan ole osunut oikeaan. Ihmiset on ystävällisiä pääosin, tosin tylyjä tapauksiakin on vastaan tullut mutta taitaa olla yksilöistä kiinni. Keskusta on eritoten mukava paikka, varsinkin kun ihmisiä on hieman enemmän liikenteessä. Yksin uskallat siis varsin hyvin liikkua. Edes näissä "kammottavissa" paikoissa ei kertaakaan ole tarvinnut pelätä. Keskustasta löytyy kivoja kaljanjuonti-kuppiloita, sekä näitä "biletys" paikkoja. Eli alottelu rauhallisemmassa paikassa, ja illan päättäminen ympäripäissään tanssi-lattialle onnistuu. Paljonhan täällä vanhuksia asuu, kuten myös lapsiperheitä, mutta Hämeenlinna on tämän lisäksi jollain tavoin opiskelijakaupunkikin. Onhan täällä Visamäen kampus-alue sekä suhteellisen monta opistoa/opiskelupaikkaa. Monesta kulttuurista myös löytyy ihmisiä, tämä on mielestäni enemmänkin rikkaus kuin haitta. Uimahallissa en vielä ole käynyt, ystäväni ovat kehuneet sen hienoksi paikaksi. Elokuvateattereita on ymmärtääkseni pari kappaletta. Toinen täysin digitaalinen ja toinen perus leffapaikka. Ostoskeskuksia ei taida olla kuin yksi/kaksi tuossa keskustassa. Keskustahan on itsessään ostoksilla kävijälle hyvä paikka, sillä etäisyydet kaupasta kauppaa ovat lyhyitä. Erillistä kauppakeskusta ei tämän takia tavallaan tarvita. Isompien kauppojen ryhmittymä on Tiiriössä muutama kilometri keskustasta pohjoiseen. Sieltä löydät Prismat, S-kaupat, Motonetit, houonekaluliikkeet ja kodinelektroniikkaliikkeet samasta nipusta. Pieniä kodikkaita liikkeitä löytyy keskustasta lukuisia määriä. Ylimääräisenä plussana voinen omasta mielestäni mainita Vanajaveden tuossa keskustan kupeessa, joka tuo kaupunkiin paljon enemmän tunnelmaa. Ulkoilumahdollisuudet on myös loistavat ja Aulangolle sitä kesäsin kannattaa mennä seikkailemaan. Tervetuloa tänne vaan, hetkeäkään en vielä ole kerennyt katumaan.
Kuulostaa mukavalta paikalta! Ja kun kesällä siellä pikaisesti kävin, se näytti myös todella nätiltä. Itse olen muuttamassa keskustaan, ja ajattelin juuri siksi kysyä että mahtaako olla kovin rauhatonta. Töitä sieltä nyt etsiskelen, toivottavasti tärppää. Sit vain tarvis vielä löytää uusia tuttavuuksia ettei tarvitse yksinään kotona tönöttää :)
Kyllä Hämeenlinna on mukava paikka asustaa,asun itsekin keskustassa. Nuoriso ryyppää ja hilluu torilla ja kaupungilla ja vähän vanhemma kapakoissa. Mummot on liikenteessä päivisin.Tavastia Bankia suosittelen "päivä-ja iltakalja-paikaksi". On niitä muitakin, mutta toi sopii kaikenikäisille ja on Reskalla eli kävelykadulla. Voisko sanoo näin, että Metropol, Lumo ja Nightlife discokansalle 18>. Enimmäkseen kaiketi kakskolmekymppisiä.Rocktown hevirokkareille. Hälläkkä vähän kaikille, ei liian nipoille tyypeille.Ja krouvi on halvin paikka, vanhempaa kööriä 40-80v, mutta nyt on näkynyt vähän nuorempaakin. Ai niin tietty Sirkus,missä bändejä käy soittelemassa! Toivottavasti työn saanti natsaa,minulla ei ole. Tämän takia olenkin jo leventänyt työnhakureviiriäni. On uimahalli joo, en ole itte käyttänyt
Usein saa tällä palstalla epäasiallisia vastauksia kysymyksiin.
Nyt olen yllättynyt positiivisuudesta.Hyvä hämeenlinnalaiset.
Ja itse kirjoittaisin suurinpiirtein samankaltaiset vastaukset,tosin vanhempana ei noita kaljakapakoita tulisi kehutuksi.
Muuten vallan kiva kaupunki asua.Minipuolisille harrastuksille mahdollisuus.Aulangon kylpylää ei kai vielä aiemmissa teksteissä mainittu.Ja puiston lenkkely/hiihtomahdolisuudet.
Tutustu sivuun Virpi.net ja sieltä löytyy paljon tietoa kaupungista.Nauti elosta!