Ristiriitojen muodostuminen kun vaimolla on vielä kymmenkunta vuotta aikaa eläkkeelle pääsyyn.
Itse pääsin kuusikymppisenä, nyt syyspäivän tasauksen ja keväpäivän tasauksen välisenä aikana aika käy välillä hiukan tylsäksi.
Luen pari kolme kirjaa viikossa ja käyn kahvilla turisemassa toisten eläkeläisten kanssa. Tuorestan saksankielen taitoa ja ulkoilutan koiraa. Silti tuntuu että jotain muuta puhaa joka tuntuisi tärkeältä mahtuisi vielä.
ps. kahden ihmisen talouden siivoaminenkaan ei niin paljon aikaa vie.
Itse pääsin kuusikymppisenä, nyt syyspäivän tasauksen ja keväpäivän tasauksen välisenä aikana aika käy välillä hiukan tylsäksi.
Luen pari kolme kirjaa viikossa ja käyn kahvilla turisemassa toisten eläkeläisten kanssa. Tuorestan saksankielen taitoa ja ulkoilutan koiraa. Silti tuntuu että jotain muuta puhaa joka tuntuisi tärkeältä mahtuisi vielä.
ps. kahden ihmisen talouden siivoaminenkaan ei niin paljon aikaa vie.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tsekkaa tarjoukset, ja sitten valmistat kunnon kotiruokaa.Vaimonkin kiva tulla kotiin, kun joku ihana laatikkoruoka on uunissa valmiina.
Onnellinen olet vielä kymmenen vuotta.Kun
olette molemmat eläkkeellä ja melkein aina
yhdessä silloin muistelet tätä päivää kaiholla.
Jokaisella pariskunnalla on omat suunnitelmansa ja perusteet niihin.
Onneksi vaimoni pienipalkkaisuuden ansiosta oli helppo tehdä päätös hänen töissäkäynnin lopettamisestaan kanssani samanaikaisesti.
Mistään eläkkeestä ei kummallakaan ollut silloin toivoa ikämme vuoksi.
Vaimo on 5-vuotta minua nuorempi.
Joten, onko pakko odottaa tuota 10:ntä vuotta?
Tietenkin tulotaso tippuu roimasti, ainakin meillä.
Mihin niitä marginaalieuroja tarvitsisi?
kohta ollut 15 vee leskenä 46 vuotiaasta, mies kuoli alle viiskymppisenä, ei mitään yhteistä vanhuutta. Älkää valittako, ei se niin kivaa yksinkään ole.
Ei sitä kaksvitosena ja vaimo kakskymppisenä tullut ajatelleeksi että 36 vuoden jälkeen olisi tällaisia "pulmia".
Toisaalta kun nyt käyttöohjeet on opittu niin ei sitä arvaa enää ruveta vaimoa vaihtamaankaan.
Ongelma ei ole maata kaatava. Toiset vaan osaa tehdä samoista aineista maukkaanpaa ruokaakin, niin olisin tässä vähän niinkuin reseptiä kysellyt.
käytä mielikuvitusta. Olen nähnyt miehiä (ei kotona) jotka katsovat mitä aineksia löytyy. Siitä alkaa mielikuvitus laukata. Laittavat mielettömän hyvää ruokaa. Heillä kun ei ole niitä akkojen tekoihin kohdistuvia ennakkoasenteita.
Voit myös hakeutua johonkin kokkikurssille. Tee mitä teet mutta muista pitää pipo löysällä.
Jos kädentaitoja,ilmottaudu auttamaan meitä mummoja.Pientä korjaamista löytyy jokaisen huushollista.
Verhojen ripustamista,puunpilkkomista,lumenluontia.
Suomi on täynnä tekemätöntä työtä.Ei kenenkään tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.
Laita nettiosoite ja homma pelaa
Vapaaehtoisslalta kyllä puuhaa löytyy.
Ei tarvitse turinoida silloin eläkeläishöppänöidenkään kanssa.
eläkeläisiä, jotka ovat palanneet työelämään. Mikset tee samoin, jos olet kyllästynyt jatkuvaan kotonaoloon.
Mitä harrastit työelämässä ollessasi, vai harrastitko mitään? Nyt on mahdollisuus tehdä kaikkea sitä mihin ei ennen ollut aikaa, ei muuta kun mietintämyssy päähän ja sitten menoksi.
Mieheni jäi eläkkeelle kymmenen vuotta aikaisemmin kuin minä. Hän kyllä nautti vapaherrana olosta, keilasi, pelasi lentopalloa, pyöräili ja kiersi kirpputoreja. Hän opetteli tekemään ruokaa ja löysi luovan puolen itsestänsä, osti puusorvin ja muita työkaluja, teki mitä ihastuttavimpia töitä.
Valitettavasti ehdimme olla vain vuoden yhdessä vapaalla, kuolema tuli ja erotti.
Odotan kauhunsekaisella pelolla sitä päivää, kun itseäni nuorempi ukkoseni jää viiden vuoden kuluttua eläkkeelle. Itse olen jo pari vuotta nauttinut tästä ihanasta vapauden tunteesta, jota ei kukaan ulkopuolinen pääse sekoittamaan. Nukun aamulla pitkään, luen, lenkkeilen, laitan ruokaa, nukun kauneusunet, nettailen, teen erilaisia askareita... aivan omaan tahtiin! Mitäs sitten, kun meitä onkin kaksi ohjelmoimassa päivääni. Siitä pelkäänkin vasta ristiriitojen alkavan! Kuinkahan pitkälle ihminen, sopeutuva eläin (= minä ite) tällä iällä sopeutuu?
mies, joka on työelämässä osa-aikaeläkkeellä kaksi viikoa vapaana ja kaksi viikkoa töissä.
Itse ole kokoaikaeläkkeellä.
Ai että odotan niitä hänen työviikkojaan! Mikä ihana vapaus!
Olenkin ehdottanut, että hän jatkaisi loputtomiin osa-aikatyötään...
oli kymmenen vuotta vanhempi kuin mummi, ja jäi siis myös eläkkeelle aikaisemmin.
Hän alkoi leipomaan!!
Lisäksi hän hoiti lapsenlapsiaan, ei minua, vaan veljiäni, jotka asuivat samalla paikkakunnalla.
Keittokirjasta vaan ohjeita etsimään. Kansalaisopistoissa on myös herkuttelevien herrojen kursseja.
En tiedä kävikö vaari kursseja, vai katsoiko keittokirjoista.
Kuvitellaan monesti että kun molemmat puolisot
pääsee eläkkeelle niin siitä se onnelan ovet
avautuu mutta kun asia ei aina ole niinkään.
Kun kaksi ikäihmistä aina on toistensa seurassa
syntyy ristiriitoja.Kyllä pidän sitä hyvänä
tilana jos toinen on työelämässä.On ihmeellistä
jos ei osata elää ja nauttia eläkkeellä olosta
jos puoliso on töissä!!!
Eiköhän se ole täysin kiinni parisuhteen ladusta ja henkilöiden luonteista!
Kohdallamme ajatuskin tilanteesta jossa toisen työ rajoittaa ajankäyttöä ja siihen liittyviä ratkaisuja, oli kammottava.
Lähinnä sidonnaisuus paikkaan ja aikaan.
Kummallakin on omia harrastuksia.
Myös yhteisiä.
Matkustelemisesta pidämme molemmat.
Nämä vuodet ovat siinä suhteessa olleet hienoja ettei ole tarvinnut neuvotella kenekään kanssa ajankohdista eikä kestoista.
Osan matkoista suunnittelemme ja varaamme vähintään 1/2 vuotta etukäteen.
Osa lyhyemmällä aikajänteellä.
Joskus lähdemme spontaanisti muutaman päivän varoajalla.
Espanjassa oleilun suunnittelemme suurin piirtein kelikokemusten perusteella.
2 - 3kk keväisin ja syksyisin.
Vaimo tekee kerran vuoteen 1 - 2viikon "tyttöjen" matkan.
Muuten liikumme aina kahdestaan.
Minusta olisi kammottavaa olla sidottuna paikkakunnalle vaimon työn vuoksi!
Tätä on nyt kestänyt useita vuosia emmekä ainakaan vielä ole kyllästyneet.
Minulle tarjotut harvat työkeikat olen sopeuttanut (= osasta kieltäytynyt) muihin suunnitelmiimme.
Ps. Ilmeisesti arkinen elämämme oli aktiiviaikana niin "harmitonta" ettemme odottaneet mitään onnelaa.
Silloinkin olimme kaikki lomamme, kahta mökkikesää ja kahta veneilykesää lukuun, ottamatta matkoilla.
Ajan käytön ja ratkaisujen vapaus on sitä!
liukkaalla tiellä ratkaisi meidän pulmamme. Mieheni ehti olla 5 vuotta eläkkeellä, minä vielä töissä silloin. Onneksi jäin osa-aikaeläkkeelle 56-vuotiaana. Ehdimme olla yhdessä. Olimme melko itsenäisiä, mikä helpotti elämäämme tuolloin. Miehellä ei ollut ajanviettopulmia. Itsekin osaan olla yksin. Eikö vaimosi voi jäädä osa-aikaeläkkeelle?
Osaaikaeläkkeelle päästäkseen täytyy olla 58 tänäpäivänä. Hän on vasta 56 vuotias ja minä taasen 61.
500pv riittää siinä tapauksessa sinne 58:aan ikävuoteen.
Silloin voi uudelleen katsoa sopivan ratkaisun.
Taloudellisesti nuo viimeiset vuodet eivät voi olla ratkaisevan tärkeitä!
Vaimo vapaalle!