Hei vaan!
Tässä olen pohdiskellut, millaisia ns. turhia sääntöjä kukin on lapsuudessaan/nuoruudessaan saanut noudattaa? Sanotaan nyt esimerkiksi tämä, että lautanen on pakko syödä tyhjäksi, joka joillakin sitten vaikeuttaa vanhempanakin painon pudottamista kun ei olevinaan pysty lopettamaan syömistä vaikka olisi jo kylläinen ..
Tuleeko kenellekään mieleen mitään, tunteita saa nyt purkaa ihan rauhassa, lapsuuden traumat jonoon! Olen kehittelemässä aiheesta pientä projektia ja siksi olisi mielenkiintoista kuulla mihin muut ovat törmäilleet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minua ärsytti aikoinaan suunnattomasti kielto leikkiä nurmikolla. Tämä kieltäminen tapahtui ollessani vielä lapsi ja silloin asuimme omakotitalossa. Vanhempani patistivat minua ja sisaruksiani leikkimään leikkimökissä johon johti pieni kivilaatoista tehty polku. Kivilaattoilta ei saanut poistua, vaan niitä pitkin piti aina kävellä.
Pihassamme oli vielä hiekkalaatikko, jossa piti leikkiä siten ettei hiekka vain joutunut nurmikolle.
Nykyisin nautin kuljeskella paljain varpain nurmikolla.
"valehdella", vaan piti sanoa "narrata".
Ja mun piti sanoa juksata:D
Kempeleen yläasteen pihassa ei saanut 70- luvun lopulla nojailla välituntisin koulurakennuksen seiniin. Ulkona siis. "Seinät pysyvät pystyssä tukemattakin", tapasivat välituntivalvojat eli opet sanoa. Eis siitä tosin mitään traumoja jäänyt.
Tarkoitan nyt sellaisia vanhoja jäänteitä, joita kukaan ei ole viitsinyt kumota. Uusia kyllä säädetään ihan liukuhihnalla, etenkin nyt EY-aikaan.
Opiskeluaikana oli kavereiden kesken kisailua, kuka löytää mehevimmät voimassa olevat säädökset, jotka vain ovat käytännössä unohtuneet.
Valtiollisesti merkittävin eduskunnan säädös taisi olla se, että itsenäisyyden alkukuukausien kuninkaan vaalia ei vieläkään ole kumottu. Monarkia kyllä vaihdettiin tasavallaksi, mutta Hessenin prinssin valinta Suomen kuninkaaksi, Väinö I:ksi on yhä voimassa. Monarkia periytyy ja on sillä vetreä 91 v poika, joka kait nyt sitten on Suomen virallinen hallitsija.
Toinen maaseutua koskeva tiukka säännös, muistaakseni vuodelta 1732 tai -34 on se laki, miten siat on keväällä laskettava laitumelle: Ne on ajettava emännän jalkovälien kautta :)
Paljon muutakin hauskaa vanhoissa ja sitten vielä näitä uusiakin, mitä ihan kaikkia ei jaksa edes ottaa tosissaan. Vaikka nyt tämä lex-Karpela kopiosuojasta, ettei muka itse ostamaansa CD:tä saa kuunnella millä vehkeellä itse haluaisi. Että kyllä meillä vitsiniekkoja piisaa!