Kaipaisin asiallisia kommentteja ja neuvoja minua viisaammilta..
Olen 27-vuotias nainen ja miehelläni on 10-vuotias tytär joka on meillä joka toinen viikonloppu.
Lapsi on muuten mukava mutta narisee joka asiasta. Olemme mieheni kanssa sellaisia että meille yhteisen ajan viettäminen voi tapahtua vaikka remontin, ulkoilun tai pihan haravoinnin yhteydessä. Emme siis ole mitään "tivoli ja karkki vanhempia". Lapsi narisee joka kerta että emme tee koskaan mitään "hauskaa" ja sitten kun teemme jotain hauskaa, ei se ole koskaan riittävän hauskaa! Lapselta puuttuu lähes kokonaan oma-aloitteisuus ja jopa ruokapöydän kattaminen on usein ylivoimaista.
Koitan olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta joskus tuntuu että pää räjähtää. Ymmärrän että hänellä on kovat odotukset aina isänsä tapaamisen suhteen, mutta mieheni ei halua olla sellainen isä jonka luona on aina vain hauskaa! Kun lapsi tulee meille, hän tulee meidän arkeen mukaan ja hänet otetaan aina lämpimästi vastaan.
Lapsen äiti on hieman erilainen kasvattaja, joten ehkä lapsen on vaikea tottua siihen että meillä häneltä oletetaan jo jonkinlaista vastuun ottamista. Meillä hänen pitää leikata jopa omat juustot leivän päälle, mitä kotona ei tarvitse tehdä.. ;)
Neuvoja siis kaipaan!! Millaisia kokemuksia muilla on tällaisista lapsista? KIITOS
Olen 27-vuotias nainen ja miehelläni on 10-vuotias tytär joka on meillä joka toinen viikonloppu.
Lapsi on muuten mukava mutta narisee joka asiasta. Olemme mieheni kanssa sellaisia että meille yhteisen ajan viettäminen voi tapahtua vaikka remontin, ulkoilun tai pihan haravoinnin yhteydessä. Emme siis ole mitään "tivoli ja karkki vanhempia". Lapsi narisee joka kerta että emme tee koskaan mitään "hauskaa" ja sitten kun teemme jotain hauskaa, ei se ole koskaan riittävän hauskaa! Lapselta puuttuu lähes kokonaan oma-aloitteisuus ja jopa ruokapöydän kattaminen on usein ylivoimaista.
Koitan olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta joskus tuntuu että pää räjähtää. Ymmärrän että hänellä on kovat odotukset aina isänsä tapaamisen suhteen, mutta mieheni ei halua olla sellainen isä jonka luona on aina vain hauskaa! Kun lapsi tulee meille, hän tulee meidän arkeen mukaan ja hänet otetaan aina lämpimästi vastaan.
Lapsen äiti on hieman erilainen kasvattaja, joten ehkä lapsen on vaikea tottua siihen että meillä häneltä oletetaan jo jonkinlaista vastuun ottamista. Meillä hänen pitää leikata jopa omat juustot leivän päälle, mitä kotona ei tarvitse tehdä.. ;)
Neuvoja siis kaipaan!! Millaisia kokemuksia muilla on tällaisista lapsista? KIITOS
Vastaukset 18
Vanhimmat
joita teillä on ollut:) ja kysyä tuosta tyytymättömyydestä että mikäs mättää kun mikään ei riitä. ja sanoa että nuokin mitä mainitsit voi olla mukavaa yhdessä oloa:D
10vuotiaan luulisis jo ymmärtävän että "hauska" ei aina ole tivoleita ja karkkeja.. mekin olemme pariin otteeseen miehen lapselle joka on yli 10vuotias maininneet että olisit edes kiitollinen tästä ja tästä koska melkoisesti vaatii hänkin:D ja välillä unohtuu kiitollisuus siitä mitä saa ja mitä on.
hyvä hyvä että pikkusenkin joutuu itse tekemään;D eihän sitä muuten opi..
edellisestä liitosta. Kaksi kotia on todella erilaisia. Meillä jokainen siivoaa itse jälkensä, kun taas toisessa kodissa käy kodinhoitaja. Meillä lapset ovat siis ihan tavallisessa arjessa. Me ei olla ajateltu asiaa sen kummemmin. Täällä kotona ollaan tällä tavalla. Nuorempana ehkä lapset saattoi ajatellakin, että äidin luona kivempaa kun koko ajan tapahtuu jotain "jännää", mutta niinvain kävi että vanhin poika (nyt 14v.) halusi muuttaa meille puoli vuotta sitten kun meillä on niin rauhallista ja tavallista. Tsemppiä!! Älä menetä hermoja!
Kymmenvuotias tekee jo pitkiä koulupäiviä ja viikonloppuna on aika leikkiä ja pitää hauskaa. Tosin leikki voi olla haravointia isän kanssa kunhan isä tekee siitä leikkiä. Pääasiahan on että lapsi on isänsä kanssa. Toki leikin lomassa voi myös vaatia asioita tuon ikäiseltä mutta viikonloppuvanhemman rooli on oltava vapaammalla kuin viikkovanhemman vaikka niitä kotihommia joutuukin omalla vapaa-ajallaan tekemään. Ja onhan sitten ne lapsivapaat viikonloput ja kaikki arki-illat.
Silmäni revähtivät auki ja ammolleen, kun luin kirjoituksestasi mielipiteesi, että viikonloppuvanhemman pitää olla rennompi. Miksi? Miten tällainen tulisi sinun mielestäsi toteuttaa?
Meillä on kuusi henkinen perhe ja meillä käy yksi viikonloppulapsi joka toinen viikonloppu. Pitäisikö menon olla joka toinen viikonloppu "rennompaa"? Miksi ihmeessä? Olemmehan aivan tavallinen perhe...
Vai pitäisikö mieheni viettää joka toinen viikonloppu "rennosti" viikonloppulapsen kanssa ja me muut elelemme omaa arkeamme? Isi ei ole sitten kuvioissa muille lapsilleen rentona viikonloppunako?
Sori vaan, mutta tuollainen rennompi tai muu "tehty" viikonloppu on ihan hölmöä. Ihmisten pitää elää ja ottaa lapset mukaan ihan tavalliseen perheen olemiseen ja tekemiseen. Sellainen on elämää! Ei viikonloppuvanhemman luona tarvitse olla sirkusta!
Pistä työleirisi remonttiin ja jo rupeaa omatkin lapses viihtymään. Lapset eivät ole työkoneita hehän vasta harjoittelevat vastuuta ja muita aikuisten asioita. Lapsille osallistuminen pitää tehdä mieluisaksi ja leikkisäksi. Pidemmän päälle sillätavoin tulee työstäkin paremmin tehtyä.
vanhemman kuulu olla mikään hassutus kone, höpöhöpö. Jokainen on kotonaan niin kuin on ei siinä tarvitse keksiä mitään rahanmenoa ja hupatusta.
Kyllä lapsista on tosi kiva osallistua kaikenlaiseen arkipuuhaankin.
Huh, taidat olla oikea alice in wonderland, aivan oikeesti...
En ole puhunut sirkushuveista vaan siitä että osallisuminen koti- ja pihatöihin tulisi tehdä lapsille hauskaksi asiaksi. Lisäksi olen sitä mieltä että lapsiltaa saa vaatia asioita, mutta heidän ikä ja kehitystaso on huomioitava. Jos uusperheissä on eri säännöt kummankin kodin tulisi muuttaa sääntöjään sen verran että lapsen on helppo siirtyä yksistä säännöistä toisiin.
Kaiken kaikkiaanhan tässä on kyse lasten elämästä eri kodeissa ja eri ihmisten kanssa asuvien vanhempiensä kanssa. On ymmärrettävää että se on toisinaan raskasta kaikille, mutta erityisen raskasta se on aina lapselle.
vanhempien periaatteita? Ei toisten lapsia voi mennä arvostelemaan tai pakottamaan siivoomiseen ym jos omat vanhemmat sitä ei häneltä vaadi.
Onhan se helpompi käskeä ja kiusata toisten lapsia kuin omaa, mutta jos on yhtään fiksu ihminen, niin jättää sen lapsen omien vanhempien tehtäväksi. Jos asia ei ole omille vanhemmille pulma, miski se on sulle?
Puuttumalla toisten asioihin, teet itsestäsi hankalan, kauhean ja lapsen isän luotaan tyntävän ihmisen. Ei hän kauaa sinne haluu tulla, jos isän luona on kurjaa. Onko se tarkoituskin, että lapsi kyllästyy eikä enää haluakkaan tulla? Ilmeisesti.
10 vuotias on vielä lapsi, joten jos sulla ei ole omia lapsia, niin et voi tietääkään lapsista mitään, joten kysyppä sinä neuvoa lapsen omilta vanhemmilta.
joka ei 10-vuotiaana saa juustoa leipänsä päälle, joutaakin kuolla nälkään.
kutsua jo liiotteluksi! Tahdot vaan nähdä sen mitä haluat, mutta pieleen menee. Kukaan ei tohonusko, et edes itse jos olet rehellinen.
provolla ;)
lapsi ja aivan varmaa on, että omia tulee komennettua enemmän. Miehen lapsessa ärsyttää joskus, ettei se itse tahdo tehdä mitään. Omani ovat pienestä tottuneet korjaamaan jälkiään niin etten muidenkaan piiaksi kotonani ala!
epäilekkään. Miehen ex vaimo ei ole osannut yhtään mitään, on ihme että on edes lapsia aikaseksi saanut.
Onneks sun omat osaa. Voi elämänkevät näitä haukkujia!
yhdessä miehen kanssa?
Mietin vaan, että onko miehelläsi aina ollut tuo sama periaate, ettei aina tarvi järkätä jotain extraa isän luona?
Sinällään ajatus on hyvä ja oikein, mutta jos vasta sinun kuvioihin tulo on saanut isän ajattelemaan tuolla tavoin (järkevästi) niin voi lapsella mennä jonkun aikaa, että sopeutuu...
Tiedän nimittäin luvattoman paljon isiä ( ja myös äitejä) jotka yrittävät kaikin tavoin viihdyttää lastaan ja estää pettymyksiä! Ja usein nämä ovat juuri noita etävanhempia.
Meillä mieheni "tivolihömpötykset" loppuivat vasta, kun lapsensa muuttivat meille asumaan ja oli pakko alkaa elää arkea heidän kanssaan.
Koeta nyt vaan hyväksyä se lapsi sellaisena kuin se on!
Hyväksytään lapsi sellaisena kuin se on. Tylsää. Siis ei ole kyse hyväksymisestä vaan LAPSEN KASVATTAMISESTA! Pitäisikö lasten kasvaa ilman minkäänlaista kasvatusta, niiden pitäisi saada rutista, valittaa, huutaa ja saada tahtonsa AINA läpi. Niiltä ei saa vaatia, pyytää mitään, niiden on vaan annettava olla, vaikka se tarkoittaisi mitä. Aikuisten pitää kasvattaa lapsia, se on aikuisten VELVOLLISUUS! Lapset tarvitsevat rajoja, hakevat niillä turvallisuuttakin. Säännöt pitää olla, eikä lapsille pitä väen vänkään järkätä aina jotain kummaa. Välillä on kiva rakentaa majaa, leikkiä intiaaneja, mennä tivoliin, elokuviin, synttärikutsuille je vaikka mitä, mutta aina se ei ole mahdollista. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä, jopa ne nyxät, jotka yrittävät hyväksyä toisen ihmisen lapsen ja antaa sille rakkautensa ja niin paljon aikaa kuin mahdollista.
Teidän exien (luulisin, että näitä ihme-kommentteja tulee välillä niiltä), ettei ole niin yksinkertaista ottaa avosylein vieraan, tuntemattoman ihmisen lasta omaan kotiin ihan kuin se olisi oma. Mielestäni tilanne olisi helpompi jos se lapsi olisi lähi eikä etä.
En tiedä ymmärsikö kukaan, tähän aikaan iltapäivästä oikeesti väsyttää =)
Ja huumoriakin oikeasti saa olla, tällä palstalla tuntuu välillä olevan oikea tiukkapipomeininki. Luin just jonkun lehden tutkimuksen, että yli 40v naiset ovat vailla rahaa ja rakkautta, siitäkö se johtuu.........
Kyllä naiset sitten osaavat, olen itsekin nainen ja tiedän kyllä miten rivien välistä revitään perättömiä juttuja.. Mutta ihmettelen silti näitä useita saamiani palautteita tuosta "narisevasta lapsesta". Sain vain muutaman asiallisen palautteen ja kiitos niistä!
Mikä teitä äidit vaivaa? Mistä te olette katkeria? Jos mies petti ja jätti, niin oletteko koskaan katsoneet peiliin, niin henkisesti tai fyysisesti?
Minä olen mieheni lapsen "osa kasvattaja" ja yhdessä mieheni kanssa teemme kasvatukseen liittyvät periaatteet.
Hommatkaa nyt helvetissä ihan oma ja mielenkiintoinen elämä, edellyttäen tietenkin että aivokapasiteetti siihen riittää!
En jaksanut lukea ihan kaikkia vastauksia..
Ihan tavalliselta nappulaltahan tuo kuulostaa. Sillehän ei valitettavasti mitään mahda, jos lapsen toisessa kodissa tehdään käytännön asiat joiltain osin eri tavoin kuin teillä. Teillä on kuitenkin omat tapanne ja menette niitten mukaan. Taitaa aika moni 10-vuotias narista siitä että pitäisi olla koko ajan hauskaa, ihan vaikka asuisi kaikki päivät vain yhdessä ja samassa kodissa. Joten ei teillä kuitenkaan mitään aivan ylitsepääsemätöntä ongelmaa tunnu asiassa siltä osin olevan :)