Heipä hei
Syy miksi tänne kirjoitan, on se, että haluan tietää rehellisen mielipiteen omista "valinnoista", ja mahdollisesti myös sen, olenko paska jätkä mitä itse luulen. Näistä asioista en ole puhunut kenenkään kanssa, vaikka ehkä olisi syytä. Toivon, että tämä jotenkin helpottaa kun tiedän, että ihmiset lukevat tämän.
Päivät menee niin saman kaavan mukaan, tuntuu että pian tulee hulluksi. Arkipäivisin näen harvoin vapaa-ajalla ketään kaveria. Hmm, minulla on vain yksi läheinen kaveri, jonka kanssa välit on kylmentynyt muutaman viikon sisällä. Sen takia, että petin luottamuksen. Minulla oli asiat silloin todella päin helvettiä. Piti mennä toiselle puolelle suomea hoitamaan ihmissuhdeasioita, ja samaan aikaan olla hurvittelemassa laivalla. Kuka pystyisi bilettämään, kun on vaarassa menettää erittäin läheinen ihminen? Olimme suunnitelleet kaverin kanssa tätä pitkään, ja viimehetkellä ilmoitin, että en pääse. Hän ei siitä ilostunut, sain kymmeniä tekstiviestejä, jossa mm. kerrottiin kuinka huonosti kohtelen kavereita miten paska jätkä olen.
Valinta ei ollut todellakaan helppo. Meni yöunet tuon takia, kun en tiennyt mitä teen. Tuntui, että minulla oli vain kaksi vaihtoehtoa, ja molemmat vääriä.
Ehkä puhuminen ongelmista auttaisi asiaa, mutta en vain ole sitä tyyppiä, joka purkaisi sydäntä jollekin. Tuntisin itseni heikoksi ja turhasta valittajaksi.
Tämä nyt ehkä eniten vaivaa minua, yksinäisyys. Tykkään kyllä välillä olla yksin, mutta kun sitä on liikaa, niin ei sitä kestä.
Nyt loppui innostus kirjoittamiseen, ehkä jatkan joku toinen päivä, jos ketään kiinnostaa lukea.. Vastauksia olisi siis kiva lukea. Kiitos ja anteeksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä...joskus on tehtävä vaikeitakin valintoja.
Eihän yksi ihminen voi revetä kahteen paikkaan!
Toisaalta,jos hän on todellinen ystäväsi,ymmärtää syysi,kun sen kerrot niin kuin sen tunsit.
Itse ajattelen tärkeämmäksi ihmissuhteen hoitamisen kuin bilettämisen.
Bilettämiseen tulee uusi tilaisuus,ystäväsi tajuaa sen aikanaan.
On vain hyvä,että ajattelet sydämellä asioita tai kuuntelet vaistoasi.
Se auttaa elämässä muulloinkin,kun sellaisen kyvyn antaa ohjailla valintoja.
Toisaalta...olisiko ystäväsi mielestä ollut ihan reilua vaatia sua bilettää huonolla fiilikselläsi??
Loppujen lopuksi hän myös olisi katunut vaatimustaan.
Minulle on tullut myös "nenille" kun olen pitänyt oman pääni vaikka on haukuttu huonoksi ystäväksi.
Ei tuntunut hyvältä muttei kannata tehdä asioita toisen mieliksi.
Olemalla rehellinen, olet paras mahdollinen ystävällesi.
Niin ja muistathan hyvä ystävyys ei ole vaatimista,uhrautumista,ei katkeroidu--vaan ymmärtää että samanlainen tilanne voi tulla itsellekin.
Mutta välit ovat siitä kylmentyneet.. Kerroin kaverille minkä takia en päässyt.
Kerran kun oltiin ryypiskelemässä, niin kaveri tuhannen tuiskeessa tunnusti, että olisi itse tehnyt samalla lailla jos olisi ollut samassa tilanteessa, ja ymmärtää minua täysin.
Tästä huolimatta välit ovat jäätyneet.
Tunnen tekeväin oikein. Bilettämisestä ei olisi tullut yhtään mitään, jos en olisi saanut selvitettyä välejä tämän kyseisen henkilön kanssa. Tämä olisi vaivannut minua niin paljon.. Ja luultavasti en olisi saanut edes mahdollisuutta välien selvittämiseen, jos olisin mennyt vaan juhlimaan!
Kiitos kaunis sinulle vastauksesta :) On kiva tietää, että joku ulkopuolinen ymmärtää minua.
kaveris siis tietää syyn miks et päässyt billettämään sen kaa? jos kertosit sille sun tilanteen ja että oot tosi pahoillas etkä haluis menettää parasta kaveria vaan yksien bileitten kaa? ei kaikki maailman bileet siihen yhteen loppunu, sähä voisit järkätä sun kamus kaa vähä niinku anteekspyynnöks bileet jossai? tiiän että jätkille on ehkä vaikeeta tai outoo puhuu tällasia, mut jos se on koskaan sun hyvä kaveris ollukkaa ni se kyl ymmärtää sua.
:)
Jos on tosi kaveri, ei välit voi mennä poikki yksien bileiden takia. Ja kyllä kaverille kerroin, miksi en päässyt. Syy oli hyvä, eikä todellakaan mikään turha. En niitä haukkumisviestejä niin tosissaan ota, koska ymmärrän sen että siinä tilanteessa voi hermot olla melko kireällä..