Olen nuori pienen vauvan äiti ja meillä on yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. Isällä on uusi nainen, mutta ottaa silti lasta mielellään hoitoon pariksi päiväksi kerrallaan, mikä on luonnollisesti hyvä juttu. Ainoa ongelma on isän huono rahatilanne sekä täydellinen saamattomuus ja piittamattomuus. Lapsen ollessa hoidossa isä alkaa kysellä minun rahatilannettani ja alkaa pyydellä rahaa muistuttaen että juurihan tuli esim. lapslisät. Kun ilmoitan että raha menee lapsen ruokiin yms. hän ilmoittaa että pitää lapsen itsellään ja niin ollen tarvitsee lapsilisän itselleen kun lapsi muka tarvitsee sitä sun tätä (pakkaan aina lapselle täydelliset varusteet mukaan vaipoista ja ruoista lähtien). Elatustuet hän ottaa minulta väkisin (kunta maksaa elatustuen koska isä ei kykene) koska kunta perii ne häneltä ulosoton kautta joka tapauksessa eli ne kuuluvat hänelle. Menen aina paniikkiin kun isä pyytää lasta hoitoon, koska joudun ostamaan lapseni sieltä takaisin. Olen uhannut poliisilla ja vaikka millä mutta eivät isän sanojen mukaan puutu koska meillä on yhteishuoltajuus. Isä sanoo myös että jos lähden hakemaan yksinhuoltajuutta, se tulisi kestämään ainakin vuoden ja lapsi joutuisi huostaan siksi aikaa, pitääkö tuo ollenkaan paikkaansa? Maineeni on tahraton ja lapsen hoidan niin hyvin kuin suinkin kykenen, kun taas isällä on kilometrin pituinen rikosrekisteri ja muutama linnareissu takana. Kertokaa miten minun kannattaisi toimia? Jos tätä asiaa ei oteta huomioon niin välimme isän kanssa ovat ok.
kiristys
mamma---87
4677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos mä olisin tollaises tilantees niin ottaisin yhteyttä sinne soskaan ja kertoisin tilanteen ja kysyisin mitä asialle voi tehä. ne nyt sitten kyl osaa neuvoa kehen ottaa yhteyttä.
elarit kuuluu kyllä sulle ei isälle. ja lasta ei huostaanoteta siksi aikaa jos huoltajuudesta tarttee oikeuteen lähtee. sitä vaikee mennä sanomaan kauanko siellä noi jutut kestää.
eikä sun tartte lapsilisistä tai mistää muustakaan rahaa antaa jos kerran lapselle kaikki tarvittavat mukaan laitat.
tää on vain mun mielipide.
tsemppiä ja voimia!
menkää erikseen jos et uskalla yhdessä mennä.
Lastenvalvojan työhön kuuluu selvittää isälle isän oikeudet ja isän velvollisuudet.
Elatusmaksu on isän maksettava lapselle, se ei siis kuulu hänelle vaan on lapsen elämiseen/käyttöön tarkoitettu raha
Ihan äärettömän tyhmää tollanen!
Moikkelis vaasn!
Onhan toi järkyttävää, mikäli lapsen isä todella käyttäytyy noin sinua ja lastanne kohtaan.
Ensinnäkin, elatusmaksut ja lapsilisät on tarkoitettu lapsellesi, ei lapsesi isälle. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta antaa isälle rahaa edes silloin, kun lapsi menee isälleen. Isä voi anoa sosiaalitoimistosta luonapitorahaa, mikäli taloudellinen tilanne todella on niin heikko, että ei taloudellisesti ole mahdollista pitää lasta luonaan, vaikka halua olisi. Luonnollisesti pitää olla toimeentulotuki-asiakas, ei sinne voi kuka tahansa mennä rahaa tuohon tarkoitukseen pyytämään.
Yksinhuoltajuus hakemus pyritään käsittelemään nopeasti oikeudessa, mutta se, millä perusteella sen saat, on toinen juttu. Ainakin reilut 10 vuotta sitten yhteishuoltajuuden muuttaminen jomman kumman vanhemman yksinhuoltajuudeksi oli aika hankalaa. Yksinhuoltajuutta hakevalla vanhemmalla piti olla aika hyvä näyttö siitä, että ei ole lapsen edun mukaista toimia yhteishuoltajuudessa. Eli esim. toinen vanhempi teki kiusaa yhteishuoltajuuteen vedoten, oli väkivaltainen tms. Mutta se, miten tilanteesi tulee muuttumaan yksinhuoltajuutta haettaessa verrattuna yhteishuoltajuuteen, on omassa harkinnassasi. Tuskin isän rahavarat lisääntyvät, vaikka saisit yksinhuoltajuuden. Sama elatusmaksu häneltä peritään joka tapauksessa. Kannattaisi mennä sinne sosiaalitoimen lastenvalvojalle selvittelemään tilannetta. Teette virallsien huolto-ja tapaamissopimuksen. Siinä molemmat hyväksyvät esim. että lapsi on joka toinen viikonloppu isällään ja tätä allekirjoitettua sopimusta ja sinun sosiaalitoimelle kirjoittamaa selvitystä lasten luonapidosta vastaan lapsen isällä on mahdollisuus hakea sitä luonapitorahaa. Jos taas tilanne menee siihen, että lapsi on molemmilla vanhemmilla yhtä paljon, eli esim. viikko ja viikko, elatusmaksua ei peritä kummaltakaan. Lapsilisän saa se, kenen luona lapsen virallinen osoite on. Se kuinka kannattavaa on suostua viikko ja viikko systeemiin, on oma asiasi. Itse en siihen lähtisi. Jos isä kyllästyy systeemiin, joudut uudelleen hakemaan elatusmaksut ja tekemään uuden tapaamissopimuksen.
Lyhyesti sanottuna kiireesti yhteyttä lastenvalvojaan ja sinne selvittämään asiaa. Lastenvalvoja varmasti neuvoo sinua myös yksinhuoltajuus asiassa. Pääperiaate on kuitenkin se, että yhtään et ole velvollinen isälle maksamaa lapsen luonapidosta. Jos ei kykene lasta taloudellisen tilanteen takia pitämään luonaan, on hänen itse haettava apua asiaan. Ja mistä tiedät, että antamasi rahat menevät lapselle, ei isän omiin menoihin? Asuuko isä yksin vai uuden naisystävän kanssa?