kysyisin: eli meillä on 7,5 kk poika, jota olen aina osittaisimettänyt eli on alusta alkaen saanut myös korviketta.
Poika syö mielestäni tosi paljon, kun olen lukenut teidän muiden vauvojen ruokamääristä: kolme kertaa päivässä soseita menee n. 3-4 prk yhteensä, lisäksi jugurttia menee n. 1dl ja puuroa aamu ilta yhteensä n. 3dl.
Puuron teen maitoon, ja jugurttiakin syötän lähinnä siksi, kun olen ruvennut huolestumaan, saako poika tarpeeksi maitoa. Hän imee tissiä enää lähinnä öisin, 1-2 krt. Lisäksi päivällä vähintään yhden kerran, joskus kaksi. Tuleekohan tuosta se 6 dl täyteen, mikä on (?) alaraja... Noista jugurtista ja puurostahan tulee jo n. 4dl, luulisi nyt tisusta saavan yhteensä noina kertoina sen 2dl...? Vaikea arvioida, ja musta alkaa tuntua, että mulla maito rupeaa loppumaan. Toisinaan kyllä oikein tunnen edelleen, kuinka se nousee ja näenkin, että pojalla suupielistä maito valuu kun imee, lisäksi kyllä nielee sen kuuloisesti, että jotain sieltä tulee. Mutta tuleeko tarpeeksi? Huoh :( Onko tuo enää vaan tapa, nälkäänsä ei varmaan tissiä enää tarvitse.
Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta tilanteesta ? Kiitos jos viitsitte vastailla =)

Vastaukset 2
Vanhimmat
sen verran, että poika siis ei tahdo huolia tisua tuon useammin. Päivisin varsinkin täytyy melkein "pakolla" tyrkyttää. Vaikka olisi nälkäinen, ei meinaa huolia (yritän aina ennen sosetta tarjota tissiä). Yöllä sitten tissi "uppoo" paremmin. En haluaisi lopettaa imetystä vielä kokonaan, siksi toimin näin. Olenko "itsekäs", pitäisikö vaan lopettaa imettäminen ja siirtyä korvikkeeseen kokonaan...?
imettämistä missään nimessä.RM on aina terveellisempää kuin korvike.Minun keskimmäinen tottui pulloon kun liian herkästi annoin,vaikka rintakin olisi rittänyt.puoli vuotiaana lopetti kokonaan.Lypsin 5kk pulloon rintamaitoa mutta sitten ehtyi.Nyt tekisin asiat toisin.