Muutaman viikon päästä olen jäämässä kotihoidontuelle, jota olen hakenut nyt alustavasti vuoden alkuun asti. Mitenkäs on, kannattaisko sitten jäädä työttömäksi (ei ole työpaikkaa tiedossa), kun kuulun liittoon ja liiton päiväraha olisi kuitenkin aivan toista kuin tuo kotihoidontuki?! Mitenköhän kauan työkkäri antaa työttömänä olla ennen kuin alkaa patistella kursseille tms. Tiedän, että tällä paikkakunnalla ei minun alallani juurikaan töitä ole yleisesti tarjolla, mutta varmasti jotain löytyisi, jos itse niitä hakisi. Kertokaas kommentteja asiasta enemmän tietävät.
Työttömäksi
vai ei
4443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
otappa selvää jos jäät työttömäksi ja saat päivärahaa ja hoidat lasta kotona, niin saatko vielä kodinhoidontuen siihen päälle. Näitä kannattaa kysyä suoraan kelan palvelunumerosta. Koska jos menee töihin ja tekee esim. 6h/päivä saa kodinhoidontuen ja sitten vielä sen osittaisen hoitorahan (70 euroa) siihen päälle.
Lasta ei siis viedä hoitoon. Meillä tarkoitus että toinen menee töihin aamulla aikaisin ja toinen sitten iltapäivällä ja lapsi hoidetaan kotona ainakin 1,5 v asti. Kaikilla työpaikoilla tämä ei tietty onnistu.
Riippuu siitä missä asut ja minkä ikäinen olet. Jos nuori, niin kursseille varmasti yrittävät laittaa. Näin ainakin täällä itä-suomessa. Jos et mene, alkaa karenssi!
Itsellä ei henk.koht.kokemusta, mutta ihan lähipiirissä tällainen tapaus. Jäi vanhempainvapaan jälkeen työttömäksi ja heti ensimmäisellä työttömyysviikolla tarjottiin töitä todella vähäisillä tunneilla. Kieltäytyi tästä. Sen jälkeen ehdottivat kurssia. Joten ystäväni jäi hoitovapaalle, vajaan viikon työttömänä olon jälkeen.
Myös työhaastatteluihin on mentävä kun kutsu käy. Jos et mene, alkaa karenssi. Samoin jos haastattelussa annat ymmärtää, ettei työt sinua kiinnosta. Uskomatonta mutta totta!
Tuohon edelliseen viestiin kommenttia, ettei kahta etuutta voi saada yhtäaikaa. Eikö?
Jos hakee molempia etuuksia yhtäaikaa, vähennetään lasten kotihoidon tuki työttömyysetuudesta. Lasten kotihoidon tuen hoitolisää laskettaessa työttömyysetuus otetaan hakijan tulona huomioon.
myös itse kysynyt asiaa kelasta ja sanottu että jos menee töihin ja lasta ei viedä kunnalliseen hoitoon saa kodinhoidontuen ja on oikeutettu tekemään sen 30h/viikko ja siten saa myös sen osittaisen hoitorahan (70 euroa). mutta asia on varmaan toisenlainen jos on päivärahalla tai muilla etuuksilla. Tästä en olut varma joten kehotin tarkistaan asian.