lapset kotiin

Mahdollisesti tulevana sijaisäitinä, voin sanoa että minä ainakin toivon kaikin tavoin, että lapsi voisi palata omaan kotiinsa. Toivon, että äiti pysyy äitinä ja isä isänä ja me sijaisvanhemmat olemme vain väliaikaisia huoltajia ja välittäjiä. Toivon, ettei lapsi unohda omia vanhempiaan, enkä aio estää yhteydenpitoa.

Ymmärrän sen, ettei lapset ole minun lapsiani että he ovat vain syystä tai toisesta "lainassa" minulla,mutta palaavat kyllä toivottavasti biovanhemmilleen.

Toivon että te bioäiditkin ymmärtäisitte, että me kaikki emme ole lastenne ryöstäjiä, vaikka niin ehkä luulettekin.
11839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Näin minäkin toivon, mutta on myös sellaisia tapauksia joissa on biologisia vanhempia tuettu jo pitkään ja tilanne on ryöstäytynyt niin käsistä, että enää ei ole takaisin paluuta.

Kuitenkaan siitä, että palaavatko lapset kotiinsa vai eivät, emme me sijaisvanhemmat tee päätöstä.

Kerran yksi biologinen äiti sanoi lapsilleen; Voitte sanoa näitä sijaisvanhempia äidiksi ja isäksi, kunhan muistatte, että minä olen se kakkosäiti.
Minä sanoin äidille; Sinä olet lapset synnyttänyt ja oli tilanne mikä tahansa, niin sitä ei mikään muuta, joten sinä olet se ykkösäiti nyt ja aina.

Näin se on! Niinkuin me olemme ykkösiä näille omille biologisille lapsillemme, niin hekin ovat ykkösiä omille biologisille lapsilleen.
Tulette myös huomaamaan sen jossain vaiheessa myös valitettavasti sellaisena lojaaliutena vanhempia kohtaan, josta ei aina hyvää seuraa.

Lapsen huostaanottoon aina rankat perusteet (en sano, etteikö tässäkin kohdassa tehdä myös virheitä) ja se ympäristö missä lapsi on ollut aiemmin, on jollain lailla lasta vahingoittanut väistämättä.
Biologiset vanhemmat tuskin tietoisesti lapsiaan vahingoittavat, vaan heille ainakin minulta heltiää suuret sympatiat, sillä elämä ei ole reilua...

Yhteydenpidon estäminen ja rajoittaminen on joskus tarpeen lapsen edun vuoksi. Lapselle tulee sijaisperheessä muodostua turvallinen arki, siihen saakka, kun mahdollisesti vanhemmat saavat elämänsä kuntoon. Liiallinen arjen rikkominen sotkee pienen lapsen pään, tämä vain on totuus mille ei voi mitään.
Silti yhteydenpito on mielestäni tärkeää eli se sovitetaan kunkin perheen ja lapsen mukaan.

Meiltä on yksi lapsi palannut onnellisesti biovanhemmilleen ja olemme siitä iloisia. Nämä lapset jotka meillä nyt ovat, eivät tule koskaan palaamaan, sillä heidän vanhempiensa tilanne ei voi korjaantua :(

Äänestä
  • "Lapselle tulee sijaisperheessä muodostua turvallinen arki, siihen saakka, kun mahdollisesti vanhemmat saavat elämänsä kuntoon."

    Sillä aina se syy ei ole vanhemmissa.Eivätkä vanhemmat ole perheessä SE ongelma,jonka vuoksi on lapsen kohdalla sijoitukseen päädytty.

    Sijoitus voidaan myös tehdä lapsen itsensä aiheuttamien probleemien vuoksi.

    Äänestä

  • kaikkien muiden tilanne voi korjaan tua

    Äänestä

puolin.On tässävaan vuosien aikana nähnyt eetei huostaa pureta siinä peletaan todella likaista peliä.Aivan sama vaikka syy huostaan poistunut.
Lapsi kaipaa edelleen kotiin vuodesta toiseen
se ei voi olla lapsen paras.

Äänestä

Aivan samat ajatukset kuin sinullakin.

Äänestä

LAPSENI OTETTIIN HUOSTAAN KAKSI VUOTTA SITTEN JA ON KOK0 AJAN OLLUT PUHETTA SOSSUN KANSSA,ETTÄ SAAN LAPSENI JONAIN PÄIVÄNÄ KOTIIN.TAAS VAAN TULI VASTAUS,ETTÄ LAPSENI TARVII JOTAIN KOPPATERAPIAA.PERHE TÄN MULLE ILMOITTI JA SOSKU RI TIEDÄ KOKO TERAPIASTA MITÄÄN LAPSENI ON 8 JA 10 VUOTIAAT.

Äänestä

mutta vast'ikään Priden käyneenä meille kerrottiin siellä, että 4% pitkäaikaissijoitetuista palautuu biovanhemmalle. Onhan se hurjan vähän. Itse olisin veikannut paljon isompaa lukua, tyyliin 15-20%.

Äänestä
  • ettei huostia pureta,jos yrittää tehdään niin kieroja temppuja,ettei kukaan usko ennenkuin itse
    yrittää purkua.

    Äänestä

  • tiedän kirjoitti:

    ettei huostia pureta,jos yrittää tehdään niin kieroja temppuja,ettei kukaan usko ennenkuin itse
    yrittää purkua.

    hieman muutaman vuoden takaisesta.

    Toki on niitä perheitä, joihin ei lasta voi koskaan palauttaa, mutta edes joskus pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että ENSIN huostan estämiseen tehdään kaikki mahdollinen ja sijoituksen JÄLKEEN myös purun eteen kaikki mahdollinen, mutta tuosta tilanteestahan meillä ollaan niin kaukana kuin maa on jostain kaukaisesta tähtikuviosta.

    Jo reilut pari vuotta sitten erään vantaalaisen perhekuntoutuskeskuksen johtaja ihmetteli olemattoman pientä purku-%. Hän kertoi, että heille tulevista huostauhan alla olevista perheistä voitiin muutaman viikon kurssituksella estää huostaanotto yli 70 %:n kohdalla pysyvästi.

    Mutta rikkaalla Suomella ei ole varaa tehokkaaseen huostaanottoja ehkäisevään työhön!

    Eikä meillä ole varaa auttaa perheitä huostaanottojen syiden poistamisessa sijoituksen aikanakaan.

    Mutta yhä kasvaviin järjettömän suuriin huostakustannuksiin meillä sen sijaan on varaa jatkuvasti!

    Äänestä

  • alhainen, tosin noussut kirjoitti:

    se on.

    Äänestä

eli kunhan olet kiintynyt lapsoseeni ja sossu on vakuuttanut ett olen mielisairas ja aggressiivinen hullu, vaarallinen sulle ja lapselle, et haluakaan palauttaa lastani...muutaman vuoen kuluttua siis... vai

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minustakin kirjoitti:

Mahdollisesti tulevana sijaisäitinä, voin sanoa että minä ainakin toivon kaikin tavoin, että lapsi voisi palata omaan kotiinsa. Toivon, että äiti pysyy äitinä ja isä isänä ja me sijaisvanhemmat olemme vain väliaikaisia huoltajia ja välittäjiä. Toivon, ettei lapsi unohda omia vanhempiaan, enkä aio estää yhteydenpitoa.

Ymmärrän sen, ettei lapset ole minun lapsiani että he ovat vain syystä tai toisesta "lainassa" minulla,mutta palaavat kyllä toivottavasti biovanhemmilleen.

Toivon että te bioäiditkin ymmärtäisitte, että me kaikki emme ole lastenne ryöstäjiä, vaikka niin ehkä luulettekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu