Nurkan ylös taas kiskon
ja vienosti kuiskaten viskon,
toiveen jälleen tään
et uusia runoja nään.
Iloa syksyn harmauteen
pimeään sateeseen,
runot kaikille antaa
elämän kirjoa kantaa.
Upea on ryhmä tämä
ei lainkaan rämä.
Uudet mukaan vaan
runoillen tavataan.
Tehdään mukavia hetkiä
runonmaahan retkiä.
Luetaan ja runoillen
kaikesta sanaillen.
ja vienosti kuiskaten viskon,
toiveen jälleen tään
et uusia runoja nään.
Iloa syksyn harmauteen
pimeään sateeseen,
runot kaikille antaa
elämän kirjoa kantaa.
Upea on ryhmä tämä
ei lainkaan rämä.
Uudet mukaan vaan
runoillen tavataan.
Tehdään mukavia hetkiä
runonmaahan retkiä.
Luetaan ja runoillen
kaikesta sanaillen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Lennellään ja liidellään
ilmoissa me kiidellään
vaikka on taivas harmaa aina
meitähän huolet ei paina
lämmin on sisällä kirjoitella
runoja myöskin laadiskella
samallahan voi vaikka laulella
kun sormet pomppii nappuloilla
minusta on ainakin mukavaa
yksiksensäkin rallattaa
kylläpä kuitenkin ulkona TÄYTYY
käydä, tai olo muuten RÄYTYY.
Itseäin tämä kyllä naurattaa
kyllä sille toisetkin nauraa saa;-)) ))
siltä tuntuu tänään
olisko syy tuon märän kelin,
kaikki kääntyy selin.
Ruonosuonta tarkoitan, ei toimi ei
vitsit on vähissä, sade ne pois vei.
Ei tykkää koiraparkakaan
kelistä moisesta.
Kiire on takaisin lämpimään
tarpeensa nopeesti tehtyään.
Jo kääntyy kuono kohti kotia,
mie en ala vastaan sotia,
ei mieli tee itekään kävellä
hämärässä,en mitään sävellä.
Meidän "Linnunlaulumme"
sinun , minun, ja oli hänenkin
joka pois on jo mennyt
"Linnunlaulun" keväiset illat
ja syksyiset kuutamosillat
on syöpyneet mieliin
tulikirjainten lailla
kun vielä huolia vailla
noita rantoja kuljimme
monet muistot mieliimme suljimme
ne voimavarana meissä.
Ei aina eväsleipää voideltu edes voilla
kouluun kiirehdittiin aamunkoilla
luettiin Setälöitä Ojaloita
me ymmärreiinkö edes noita
painii oli tappelukset
lyöty ei, ei potkittu
suksen kanta ehkä halki porkittu
nytten availlaan vaan sanain ukset
tuosta vaan vaikeatkin taivutukset.
tässä tämän päivän rehut
siinä myöskin meidän kehut.
Kompastua voi elon portaissa
ei portaalta portaalle kulku vie
vaan mikä lie.....
mikä polvilleen pudottaa kulkijan
elon pitkospuiden tallaajan.
Tuntuu kuin aika pysähtyis
kuin myrsky lähellä pauhais
askel painaa...
taakka harteilla kasvaa ja
jalka uppoaa pehmeään suohon.
Joku tallasi polut jo aiemmin
joku rakensi portaat ylös
vaan mikä lie...
mikä kiviä pitkälle tielle kantaa
miksi jalkojen upota antaa.
Katse tavoittaakko toisen kulkijan
käden käteesi ojentaako
vai kiirehtiikö...
pois, pois pian läheltä kulkee
avunpyynnöltä korvansa sulkee
Ihan huomaamattako viereesi
jostain ystävä astuu
mitään sanomatta...
porras portaalta eteenpäin
sinun reppuasikin kantain.
Elon portailla, pitkillä pitkospuilla
voi uupua kesken matkan
kuka tahansa....
kuka silloin taakkaasi kantaa
hän voimistaan voimaa sinulle antaa.
Sinun tuomasi kukkakimppu
pitsiliinan päällä
mieleen muistuu:
"Pitsitaivas" ja tyttö
joka sitä luki
kun maailmalle lähti
eipä tyttöä ohjannut mikään tähti
haaveili pitsitaivaasta omasta
pirtistä somasta
saikin sitten pitsitaivaansa
-montakin
Yksikin olisi riittänyt.
Illan varjoihin lokakuun
aurinko painunut nukkumaan
pian nousee kai kehrä kuun
taivaalle loistamaan.
Aamulla heräämme marraskuuhun
ehkä tuuliseen, myrskyiseen
tuuli tarrautuu syksyn puuhun
vie loputkin lehdet katveeseen.
Kohti talven myrskyjä kuljemme siis
kohti pakkasta, lunta
mutta kylmistä tuulista viis
untuvatakin alla näämme uudesta kesästä unta.
En moiti runoja, mutta kysyn:Mikä vika olisi, jos nämä samat jutut olisi kirjoitettu suorasanaisella? Useat näistä runoista olisivat olleet kauniita ihan tavallina lauseina. Ei runo ole se,joka tavoittelee ontuen loppusointuja, vaan runo on jotain rytmikästä ja pysähdyttävää. Kun runon sanoo ääneen, huomaa, jos se naiivisti ontuu.
Palstalla on aikaisemminkin sanottu, etteivät loppusointuiset runot ole runoja lainkaan.
On ollut myös aika, jolloin muunlaisia runoja ei ollutkaan. Ei tainnut Eino Leino tai vaikkapa Runeberg, kirjoittaa yhtään modernia runoa.
Kyllä loppusointujen aikaansaaminen, naiivi tai huonokin, jotain vaatii.
Minusta runossa pitää loppusoinnut, muutenhan runomaista poljentaa ei synny.
Mielipidehän tämäkin vain!
Minä kirjoitan sekä loppusoinnullisia ,että ns:a proosarunoa, suorasanaista. Enemmän aivojumppaa saa mielestäni loppusoinnullisia runoja kirjoitellessaan ja vaikka tanka-, haikurunoista.
Olen ymmärtänyt , että täällä voi kirjoitella ihan omaksi ilokseen, ja ihan millä tyylillä vaan, sillä täällä ei ole minkäänlaista arvosteluraatia, eikä ole annettu mitään ohjeita, paitsi tietysti yleiset ohjeet jotka koskevat kaikkia palstoja.
Siskontyttö, olisitpa kirjoittanut sinäkin yhden runon kuin malliksi omasta runonäkemyksestäsi. On aina mukava lukea runoja.
Runo olkoon runo jos se runoilijan mielestä on sitä.
Tämä Onkkeliksen tämänpäiväinen EI kyllä ole, vaikka kommenttina tähän tulikin.
Iloista marraskuuta kaikille!
Antakaamme runosuonemme sykkiä Runonurkassa edelleen! " Ei meitä säät voi säikyttää, ei kuihtumaan saa talvetkaan........"
Jospa vielä runonkin tähän perään pukkaisin vaikken ole runoilija , mikä lienen haaveilija
iloa mä kuitenkin, elämäämme toivoisin.
Ilon hetket elämässä, joskus ihan etsinnässä
jos on päivä harmaakin, valon pienen löytäisin.
no voi sun hemppuli hei
mikä sun ritiikin vei,
ihan päin peppua,
no mut katoppas heppua
vai olikos se tyttö isin,
sit mennään piennarta pisin,
peräkkäin ja lujaa
sinä edellä,
minä perässä...
Näin alussa syksyisen marraskuun
minäkin runonurkkaan tuun.
Pitkää en runoa kirjoittaa aio
säkeistöittäin tänne taio.
Tulkoon kuitenkin sanotuksi
huomenna ehkä jo luistaa suksi.
ensin sanayhteet, niista sitten tuli lyhteet, lyhteet tehtiin kuhilaaksi, kuhilaista koottiin opus suuri. Näinkö piti tehdä juuri.
taitaa puhaltaa,
pitää kirjoittaa selko kielellä,
ei muuten jummarra,.?!,
joku joukkoon eksynyt.
Haastetta ei tämä ole,
mistäs aivojaan sitten rasittaa,
jos ei tarvii mitään miettiä
senko alkaa sanoja peräkkäin suoltaa.
Rakkaudesta, lemmestä, kaipuusta, surusta
itkusta, ym on miljoonia kirjoituksia,
minä otan omat aiheet
ihan eletystä oikeesta tilanteesta,
kriikkiä ei ole pahemmin
eikä paremmin palstalla ollut,
joten ei nytkään ole tarvis sitä tänne tuoda,
muissa kirjoituksissa siitä saa ihan tarpeekseen.!
Tämä on minun mielipiteeni.
Näitä runoja luin
ja ihan huolestuin.
Omanlainen nurkka tää
se meitä viihdyttää.
Asiaa on ja ajatusta
ei kaada pilvi musta.
Tyyli ja runomitta
sujuu ongelmitta.
Proosaa jos tahtoo
minkäs sille mahtoo.
kertoo ilosta, surusta
elon pikkumurusista.
Arvosteliaa ei meillä
kulkevat eri teillä.
Samaa rataa jatkaen
yhä näistä iloiten.
Ontuvuus ei haittaa lain
harrastellaan vain.
Iloa siis sydämiin
ja päiviin syksyisiin.
...Sillä rakkaansa pettää jokainen mies
jok ainoa päällä maan.
Joku sanoin kavalin tekee sen,
joku myrkkyä katseessaan,
joku tekee sen valhein taitavin
ja pelkuri suudelmin,
mies uljas miekallaan.
Silklä rakaansa pettää jokainen mies,
jok ainoa päällä maan.
Omia runojamme täällä me
olemme kirjoitelleet
toki runoja luemme kirjoistakin
ja kirjoja rakastamme
ja tietysti voisimme täälläkin
toisten runoja kirjoitella
mutta meistä kai ollut on mukavaa
omia aivoja harjoitella.
Pyöritämme nyöritämme
sanaset muotoillen
runoksi omaksi.
Kokemukset, ajatukset
näkemykset omat.
Siskontyttö lainailee
omasi tänne laita.
Mielellään sen myös
täällä lukisimme.
Marraskuuta
mitäs muuta
tänään kuluu?
Päivä kuluu!
Kohta taidan
pukea paidan
ostoon kalan,
siten palan
leipää haukkaan
päälle naukkaan
hm - ehtaa - piimää.
Vähän vilu mulla,
talvi taitaa tulla.
Luntakin on luvattu,
säitä kylmiä povattu.
No onhan se jo aikakin
tuon talven tänne tullakin.
Marraskuuta eletään,
joulua jo mietitään.
Juhliahan riittää syksyllä,
Ne aloitamme Pyhäinpäivällä.
Sitten isät onkin vuorossa
ja kohta oomme pikkujoulussa.
Kun joulukiireet ohitamme,
joulusta hetken nautimme.
Kevättä jo kohta odotamme,
tuota pikaa sen jo saamme.
Otsikosta (a) katosi,
minne mokoma hyppäsi?
Uni taitaa kolkutella,
ei taida sormet totella.
On siis aika lopetella
eikä virheitä naputella.
Jätän teille jäähyväiset,
Hyvän Yön toivotukset.
Kun silmäni mä aukaisin
ja ikkunasta vilkaisin,
näin ensilumen saapuneen
ja maiseman niin muuttuneen.
Maan pinta lämmön säilönyt
se kylmää vastaan käypi nyt
ja lumen vedeks muuttaa
saa nähdä kumpi voittaa.
Mutt' jos lumi jatkaa tuloaan
se maan lämmön kuluttaa
jo jäätyy pinnat vetiset
ja liukkautta tietää se.
Siis varovasti kulkekaa
ja nastat alle laittakaa
niin kenkiinne kuin autoonne
ett ehjinä nyt säilymme.
Jospa taasen minäkin
runon tänne pukkaisin
kun ei ulkoilukaan maita
turkkia en päälle laita.
Ruoka maittaa kuitenkin
vaikka mitä tekisin.
Taidan muuttaa sittenkin
mieleni, ja kuitenkin
kävelysauvat mukaan ottaa
lenkkarit jalkaan pujottaa
ei sitä turkkia tarvitakaan
kun reippaasti liikuttaa jalkojaan.
Jospa se ajatus virkoais
sitten taas runoja kirjoittais.
Pilvet harmaat nuo
lunta lennättää.
Päivä kun ennättää
alkutalven tuo.
Runosta osa matkas
avaruuteen yllättäin.
Ihmettelemään jäin
mikä runon katkas.
Lumi vielä viivähtää
pian ehkä sulaa.
Suottako tässä kiirehtää
puutkin tanssii hulaa.
Kynttilän nyt sytytän
muistolle rakkaan ystävän
Sytytäisin toisenkin
kun toisen vielä muistinkin.
Pitkä rivi kynttilöitä
kohta täällä palaisi
jos jokaiselle ystävälle
tulen sytyttäisin
Muistoksi nyt kaikille
yhteisesti
siis yhden kynttilän
mä tänään sytytän.
kaikille rakkailleni,
maan syliin mullaksi maatuneille.
Minäkin kynttilän sytytin,
isän rakkaan haudalle kiikutin,
muistellen aikoja nuoruuden,
aikoja viimeisten hetkien, kun kahdestaan me kuljimme.
Äitini pois luotamme lähti,
ei loistanut silloin toivon tähti,
meille kaipaavien silmiin,
vei rakkaamme taivaan pilviin.
Siellä molemmat he oottaa,
kun on aika minun, lapsilleni murhe tuottaa.
Se on elämän laki, synny, elä, poistu,
kaari se ei kohdallamme enää toistu.
Tästä ikkunastani tänään näen ensi kertaa
lumiset katot
tässä kaupungissa en ennen ole kulkenut lumisia teitä
en talvea kohdannut vielä, vain kesää kokenut.
" Uusia kokemuksia" hoki pieni sukulaistyttö kun oli oppinut uusia sanoja.
Uusia kokemuksia on hyvä saada tälläkin iällä,
tuulettaa vanhoja tavaroita muutoissa
tuulettaa myös ajatusmaailmaansa uusilla kokemuksilla. Pitäisiköhän tehdä tänään jotain sellaista mitä ei ole ennen tehnyt. Mitähän se olisi? Jään pohtimaan nyt sitä.
Käy toiset varhain kirkkotiellä
vaan minua ei nähdä siellä
on oma kirkko kotonani
voin täällä kohdata Jumalani
kun vaikea on taivaltaa
ei tahdo oikein uskaltaa
voin yhtä hyvin kotona
mä olla muiden mukana
jos radiosta kuunnellen
ja telkkarista katsellen
ei kirkossakaan seuraa saa
jos kaikki ovat vieraita.
eilen ajelin kylään siellä piti olla hampaaton puolivuotias, mutta edellisyönä oli puhjennut ensihammas.
Hänhän keräs kaiken huomion, sankari yksihampainen.
Huomiotta jäi ryppyotsa voipa olla et sen sileen rypyt hältä siles.
Nurkassapa tässä
on ystäviä eikös vain.
Ei siis yksin olemista
kirjoitella voi.
Tunne lähellä olosta
kun runot lämmittää.
Jos lie arki valoton
ilo palstoilla on.
kuinka vointi entä terveys?
Kiittos hyvin, nuha hiukan pyrkii.
NUHA!! eikö muuta.
Tilaisuus ois mikset käytä
onhan tautii monta vaivaa
vähän lisätäkkin voisit.
Eihän nuha edes ollut arvollinen tauti,
nautin terveydestä onneks vielä.
pääsyt 'ihmisten ilmoille'
aikookin pitkästä aikaa
avata itsensä kulttuurille
päättipä heti oopperasta aloittaa
saapa kunnon kulttuuripläjäyksen kerralla.
Sitten voikin taas rimaa alentaa
ja pikkuhiljaa menemistä jarruttaa.
Runoratsunikos hävitin,
mites näin nyt mulle kävikin?
Miten kuljen runon maahan,
apua nyt jostain, saanhan.
Lainaratsulla nyt laukkaan,
suuren palanko mä haukkaan.
Kunpa löytyis oma hepo,
mielelle se oisi lepo.
Ratsu veisi runon luokse,
eihän pakoon kenkään juokse.
Syntyy uudet runot, lorut,
poissa silloin itkut, porut.
Hepo löytyi,rauha maassa,
runomaahan mennä taas saanhan.
Sieltä runosuonta etsin,
loppusoinnit, riimitykset,
kaikki nämä minä keksin.
Loppuun asti jaksoit tulla,
ilo suuri siitä mulla.
Ratsuani en mä hukkaa,
hoidan, hellin, kuten kukkaa.
Niinpä loppuun päästiin tää,
loru hassu, niin kuin näät;))
Rautahepo tänään juoksi
toipa oman kullan luoksi
matkan pitkän kolkotteli
matkustaja haukotteli
näki unta makeaa
miten matka joutuikaan
asemalla
kullan syli
avoinna.
Marraskuinen pimeä yö
tuuli ikkunaan lyö.
Ajatukset painaa
on uni lainaa.
Hänet päivällä näin
ei tuntenut ystäväin.
Kiirehtävin askelin
menneen, hänen huomasin.
Uni kuin salaa
luoksein palaa.
Kera haukotuksen
pääni painan pielukseen.
Moni meistä yöllä valvoo
sudenhetket pahimpia
moni huoliansa hautoo
miettii aatoksia arimpia
monet yöllä möröt suuret
kesyyntyy jo aamun tullen
monen, monen murheen juuret
valo poistaa, niin mä luulen.
Musertuneet lehdet tanssivat
pelottavaa tanssia,
ne vaikeroivat tähtien alla
metallinkaikuisen valssin pyörteissä,kertoen kuolleen rakkauden
kuvaamattomista kauhuista.
Otsamme olivat kalvenneet kuoleman vahaksi.
Mykkänä kumarruin hänen puoleensa ja
luin hänen suurista silmistään
kohtalokkaan sanan:unohdus
Sanattomina me sytytämme kynttilän
heille kaikille
ja kuuntelemme yön hengitystä
surullisesti tuuli puissa huokaa.
Kynttilän liekki ei jaksa lämmittää.
Kokonaisen viisi minuuttia
hän suvaitsi tänään näyttäytyä
sen verran että kerkisin
viestin ystävälle lähettää:
-Aurinko ei ole kokonaan hävinnyt
se näyttäytyy juuri-.
Kun sain viestin loppuun
oli taivas taas yhtä harmaa kuin ennenkin.
Säästä ei,
vaan ilmasta,
kuka lienee säätä säätää.
Ilman ilmaa ilmasta,
vaikea on ilmaista.
Vaikka ilma onkin ilmaista,
kaikki tää on ilmanaikaista.
Tuolta oman jutun kopsin,
joskin ontuu sormet nopsii.
Ei ole totta tosiaan tuo 'jj' jonninjoutava
kun suotaa noita runojaan
kuin Leinon Eikka aikoinaan
saa aikaan runon vaikka säästä
ei meitä helpollakaan päästä.
Taas uuden viikon aloitamme
sen ystävien kanssa jaamme
kun täällä aina tapaillaan
ja runoillen me haastellaan.
Toivotusta hyvää meille
lähdetään taas arjen teille.
Hassu ilmaus tuo
ilmoja pitelee.
Säätilat mieleen luo
itkee taivas, satelee.
Kivikatua taivaas ajaa
Luoja pyörin kivikovin.
Maahan tehden rajaa
salamoin ja ukkosin.
Viettää enkelit juhlaa
aurinko säteitä tuhlaa.
Puut kohti maata taipuu
myrskyn mukaan vaipuu.
Ilmoja siis pitelee
Luoja kaiken säätelee.
Viel on vertauksia monta
aivan uutta. uskomatonta.
pikkujouluissa vietimme rattoisan tovin,
aikakin kului sulo soinnuin kera huvin.
Nautimme anneista pöydän korean,
tanssimme myöhään kera väen sorean.
Lauloin karaokea täysin rinnoin,
nousi hiki, paikoin punaisin pinnoin,
kasvoille,, tuo ihan oman värinsä soman,
tuon illan ikimuistoisen
kanssa kullan oman...ei
ihan vielä oman, mut toivotaan
ja palataan, asiaan, kun harkitaan.....
Iloakin elämästä
löytyy kyllä tämän tästä.
Eilinen niin herttainen
päivä oli ruusuinen.
Nuoret meni naimisiin
hiljaisesti, tahtoi niin.
Yhdessä vuosia asuneet
samoja polkuja kulkeneet.
Onnea heille toivotin
lämmöllä heitä halasin.
Lumi hetken viivähti
pois kohta suli.
Hämäräksi päivä kiirehti
pimeämmäksi ilta tuli
.
Tonttuko pihaan pujahti
näin punaisen takin.
Naapurihan siihen hujahti
kanssa vieraan sakin.
Mielikuvitus tuo
teki tepposen vaan.
Pimeys kun varjot luo
tonttujakin tavataan.
Kuka kurkkii ikkunasta?
Nuutuneen näköinen otus pimeässä.
Jotakin tuttuako?
Peijakas! Oma pärstä ikkunlasissa.
Ja haukottelee tarttuvasti.
Minä lähden nukkumaan.
kylmääkin ja pimeää
talviko nyt unettaa
vielä ennen talviunten
yksi soittopyyntö
neiti kevät mulle soita
kunnes kuljet maita soita.
Virtuaali rakastettuni
mielikuvituksessani
muokkasin sinusta
mieleiseni pehmeän
lempeän naisen
En tiedä mitä
sinussa menetin
emme voineet
tavata koskaan
livenä
Minä mielin kaihoisin,
ikävääni maistelin.
Huurteessa on posket mulla,
sais jo kulta tulla.
Liki lähelle lohduttamaan,
poskia polttavia kuivaamaan,
suukoilla hyväilis otsaa mun
ilon aihe suuri on kun,
ystävä mulle vielä suotiin,
läheisyyttä,rakkautta annettiin.
Vuodet hiljaiset on taakse jäänyt
uskon, toivon, niin on tää nyt.