Kuumat aallot

Olen 58 v. ja kärsinyt kuumista aalloista kolme vuotta. Viimeiset kuukautiset loppuivat vasta puoli vuotta sitten.

Sain hikoiluun hormoonilastaria joka auttoi. Sitten alkoi tukka lähteä päästä, joten lopetin laastarin käytön. Luontaislääkkeistä ei ole ollut apua. Nyt en käytä siis mitään. Kuumat aallot kiusaavat eniten öisin, päivällä tulevat vain muutaman kerran eikä häiritse. Minulla ei ole muita vaihdevuosivaivoja.

Jos sinulla on ollut samoja oireita etkä ole käyttänyt hormoonihoitoja, kuinka kauan olet aalloista kärsinyt ja miten niiden kanssa pärjännyt ?

Olen lukenut jostakin, että 5 vuotta on keskiverto, mutta joku kärsii kuumista aalloista vain muutaman kuukauden, joku toinen koko loppuelämänsä. Eli vielä 70-vuotiaanakin aaltoja esiintyy. Ihmeelliseltä tuntuu. Onko kokemuksia ?
21071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla oireet olivat paljon rankempia kuin vain kuumia aaltoja, koska käytetty estrogeenigeeli ei tehonnut tarpeeksi. Minulle riitti muutaman kuukauden kärvistely, sitten vaihdoin gynekologia ja sain paremman lääkityksen. Estrogeenipillereillä ja riittävän suurella annoksella oireet saatiin pois.

Hiuksia voi lähteä hormonihoidon alussa vähän enemmän, mutta myöhemmin kasvu voi jopa parantua entisestään. Ainakin minulla on pysynyt hiukset päässä, mutta käytän myös Spiresistä.

Olen varautunut siihen että käytän hormoneja niin kauan kuin niitä tarvitsen.

Äänestä

En tiedä mitä on edessä. Ikää on 52.
Keväällä siirsin kuukautisia keltarauhashormoni valmisteella. Kuurin loputtua tuli vuoto mutta olivat sitten poissa ½ vuotta ja jatkuivat sitten normaalisti kuukauden välein. Kolme kuukautta siteen tuli hikoilu kohtauksia. Yöllä heräsin ja heti sen jälkeen tuli hiki joka kesti muutaman minuutin jonka jälkeen sain nukkutuksi. Otin 4 pv keltarauhaskormoni/kuukautisten siirron. Kuumat aallot loppu, samoin kuukautiset. Saada nähdä koska alkavat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauanko on kärsitty ? kirjoitti:

Olen 58 v. ja kärsinyt kuumista aalloista kolme vuotta. Viimeiset kuukautiset loppuivat vasta puoli vuotta sitten.

Sain hikoiluun hormoonilastaria joka auttoi. Sitten alkoi tukka lähteä päästä, joten lopetin laastarin käytön. Luontaislääkkeistä ei ole ollut apua. Nyt en käytä siis mitään. Kuumat aallot kiusaavat eniten öisin, päivällä tulevat vain muutaman kerran eikä häiritse. Minulla ei ole muita vaihdevuosivaivoja.

Jos sinulla on ollut samoja oireita etkä ole käyttänyt hormoonihoitoja, kuinka kauan olet aalloista kärsinyt ja miten niiden kanssa pärjännyt ?

Olen lukenut jostakin, että 5 vuotta on keskiverto, mutta joku kärsii kuumista aalloista vain muutaman kuukauden, joku toinen koko loppuelämänsä. Eli vielä 70-vuotiaanakin aaltoja esiintyy. Ihmeelliseltä tuntuu. Onko kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu