ekan kerran vauvan kanssa? Kaikki tutut kyselevät minulta, että joko olet ollut vauvan kanssa kahdestaan liikenteessä..(siis Helsingissä julkisilla kulkuvälineillä). Poika on 2,5 kk enkä siis ole ollut vielä kahden vauvan kanssa kaupungilla. Päivittäin teemme vaunulenkkejä asuinalueella ja kolmistaan isän kanssa olemme olleet kauppakeskuksissa ja kyläreissuilla (autolla). Tuntuvat painostavilta nuo kyselyt, lähden kaupungille sitten kun itse tunnen jaksavani! Univelka tekee olotilan ihan höpöksi - vauva kun heräilee joskus tunninkin välein. Pari kertaa olen ollut ostoksilla yksin ja hyvä kun itsestään pystyy pitämään huolen sinä aikana.
milloin lähdette
kaupungille
6660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ollessa n. 3kk vaunujen kanssa, mut ei se mitään nautinnollista ollut, kun poika viihtyi niin huonosti vaunuissa. Sen jälkeen oon kulkenu kantoliinan kanssa, mut miinuksena siinä on ettei voi sovitella itselle vaatteita. Kolmistaan ollaan sit oltu enemmän,isukilla poika kantoliinassa ja äiti shoppaa!=)
Väsymystä myös itsellä on, kun poika tekee hampaita ja heräilee useasti. Yöt on huomattavasti levottomampia, kuin pari kk sitten... No kyllä se ajan kanssa helpottaa=)
Älä hyvä ihminen niistä kommenteista välitä. Nauti vauvasta ja ole kotona jos hyvältä tuntuu. Kyllä sinne kaupungille pääsee laahaamaan myöhemminkin. Meidän tytöllä oli 3 koliikki ja yksinkeritaisesti ei voimat riittäneet lähteä mihinkään, hyvä kun sain tytön vietyä joskus happea haukkaamaan vaunuissa (piti olla liikkeessä vaunut, muuten ei viihtynyt). Itselleni kotona olo siis tietyllä tapaa ahdistavaa, koska tyttö oli rinnalla lähes koko ajan ja sen mitä ei ollut oli hereillä ja itki, nukkui n. 10/vrk, jos sitäkään. Minulla siis oli vähän toisenlainen tilanne kuin sinulla, että ei ollut mahdollisuuksia lähteä välillä jonnekin. Tosin en kaivannutkaan muuta kuin ehkä hetki oma aikaa ilman vauvan itkua. Kuitenkin ikävä on tuota vauva-aikaa, kun se meni niin nopeasti ohi enkä muista juuri mitään 3 ensimämisestä kuukaudesta. Vaikka tyttömme ei olisi koliikista kärsinyt, olisin kyllä silti vain nauttinut hänestä kotosalla ja oman jaksamisen rajoissa mennyt "ulkomaailmaan".
ja tyttö täytti just vuoden=) Että älähän pidä mitään kiirettä, ei se mitään nautintoa ole se shoppailu vauvan ja vaunujen kans ahtaissa hyllynväleissä. Mulle ei kyllä kukaan ole tullutkaan ihmettelemään että miksette ole käynyt, ihan uus juttu oli mulle että jotkut näin tekevät. Yksin olen tämän vuoden aikana käynyt muutaman kerran shoppailemassa, mutta lähinnä olen viihtynyt kotona tytön kans ja sehän se kai on kaikkein tärkeintä.
Vauva oli 2.5kk kun ekan kerran mentiin bussilla kahdestaaan hkin:n keskustaan kahville tapaamaan mun ystävää. Meni ihan hyvin, mutta kyllä oli jotenkin raskas reissu, olin ihan poikki sen jälkeen. Sen jälkeen ollaan kerran käyty baby biossa, oli sekin ihan ok, mutta raskasta kun vauva itki puolet leffasta ja bussimatkallakin vielä itkettiin aina kun bussi pysäsi liikennevaloihin. Eli ei ole mikään pakko lähteä minnekään kaupungille vauvan kanssa, kyllä vauvalle riittää koti ja sen ympäristön vaunuilureitit. Vain jos äiti nauttii siitä, että shoppailee ja istuu kahviloissa vauvan kanssa niin silloin kannattaa lähteä. Viis muiden mielipiteistä!
Eihän sitä nyt kaupungille tarvi lähteä jos ei itseä kiinnosta. Jätä toisten kyselyt omaan arvoonsa. Menet sitten kun tarvii ja jaksat.
Itse taisin sitten lähteä tosi aikaisin liikenteeseen, kun alle kuukaudenikäisen kanssa oltiin lähiseudulla vauvapiirissä ja perhekahvilassa tms ja siitä sitten ruvettiin pian kulkemaan kauemmaksikin. En minä kaupungille kyllä muuten vaan viitsinyt lähteä pyörimään, aina sovittiin treffit jonkun kanssa ja mentiin kahville tai syömään, vauvakinoon tai kesällä vaikka vaan torille ja puistoon. Vaunut koin tosi hankaliksi, raskaat nostella autoon ja pois, hankalat bussissa, hankalat ahtaissa ovissa ja portaissa jne. Jätinkin ne parin kokeilun jälkeen kotiin ja siirryin kantoliinaan, meilläkin se oli pelastus. Toki tyttöni on kulkemisen suhteen helppo tapaus, hän saattoi pienenä liikkeellä ollessamme nukkua tuntikausia putkeen ja liinassa onnistui vaikka imetyskin niin että lapsi oikeastaan kulki mukana "siinä sivussa" ilman suurempaa huolehtimista ja jännittämistä.
Ei varmaan varsinaiselle shoppailukierrokselle heti lähetty mut kaupungilla oli käytävä kun yksinhuoltaja olen eikä autoakaan omisteta;) Eli kyllä se nyytti aina kulki mukana..