Siinäpä se jo tulikin, tuntuu että kaikilla muilla vaan onnistuu mutta ei meillä =/ Nyt kuulin juuri jo neljännestä raskaudesta lähipiirissa/tuttuja ihmisiä (ja jo toinen parille, jotka ovat aina sanoneet ettei lapsia ollenkaan), muutama on loppusuoralla ja pari pikkuista jo maailmassa. Kadullakin tuntuu tulevan vaan isoja mahoja tai lastenvaunuja vastaan =/
Tottakai olen aidosti iloinen ja onnellinen toisten puolesta, mutta pakko se on myöntää että joka kerta uudesta raskaudesta kuulleessani mietin että miksen jo minäkin =/
Täällä sitä taas kerran odotellaan niitä menkkoja alkaviksi lähipäivinä(??), ainakaan ei ole mitään raskauteenkaan viittaavaa oireilua ollut (ei tosin menkkoihinkaan).
Enkä nyt sitten jaksa lukea vastauksia tyyliin "sulla vasta viides kierto menossa, meitä jo vuosia pettymään joutuneita on monia". Ymmärrän toki teitäkin, mutta nyt juuri tämä kierto on minulle jotenkin pahempi kuin aiemmat ja piti vaan päästä johonkin vähän vuodattamaan..
Tottakai olen aidosti iloinen ja onnellinen toisten puolesta, mutta pakko se on myöntää että joka kerta uudesta raskaudesta kuulleessani mietin että miksen jo minäkin =/
Täällä sitä taas kerran odotellaan niitä menkkoja alkaviksi lähipäivinä(??), ainakaan ei ole mitään raskauteenkaan viittaavaa oireilua ollut (ei tosin menkkoihinkaan).
Enkä nyt sitten jaksa lukea vastauksia tyyliin "sulla vasta viides kierto menossa, meitä jo vuosia pettymään joutuneita on monia". Ymmärrän toki teitäkin, mutta nyt juuri tämä kierto on minulle jotenkin pahempi kuin aiemmat ja piti vaan päästä johonkin vähän vuodattamaan..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Heippa!
Kuulostaa tutulta. Minulla vasta neljäs kierto aluillaan ja nyt jo masentaa. Pelottaa vain voimmeko edes saada lapsia. Kaitpa tähän pettymiseen tottuu. Minullekkin hyvä ystävä ilmoitti olevansa raskaana. Toki olin iloinen, mutta olo tuntui siitä huolimatta entistäkin kurjemmalta. Ehkäpä tämä syksy ja pimeys lisää kurjuutta.
Pitäisi yrittää olla ajattelematta koko asiaa niin saattaisi alkaa tuloksia syntymään :) Minkäs teet kun on tämmöinen yli-innokas stressaaja...
tuo, että tuntuu tää syksyn pimeys ja synkkyys vaan masentavan entisestään =/ Tänään kyllä piristi kummasti, kun ulkona oli päivällä kirkasta ja aurinko paistoi :) kun monta päivää on mennyt niin ettei tiedä onko päivä vai ilta..
Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty, että yrittäisi olla ajattelematta.. Ei kyllä puhuta miehen kanssa asiasta mitenkään erityisen paljon mutta ajatuksissa se oma pikkunen pyörii kyllä suunnilleen koko ajan.. :)
Joskus viime keväänä. Alkukeväästä lopetin pillerit, ehkä jo helmikuussa... no eipä vaan ole tärpännyt. Tässä kierrossa ei enää edes jaksanut yrittää. Eikä odotuksiakaan ole. Kai sitä pitäisi ovulaatiotestejä hankkia ennenkuin lähtee lääkäriltä kyselemään...
Eiköhän ne menkat taas sunnuntaina tai viim. alkuviikosta ala. Minulla oli joskus kesän tienoilla aina ennen menkkoja suuret odotukset, jotka sittemmin ovat vaan alkaneet hiipua. Varmaan tuo odotusten hiipuminen on itselleni ns. puolustusmekanismi, jottei joka kuukausi tarvisi pettyä ja miettiä missä vika. Ja toisaalta söin pillereitä melko kauan, joten olen kai alistunut kohtalooni, että joudun odottelemaan myös onnistumista kauan :(
Joo, olet nuori, kerkeät kyllä - siinä mielessä sulla ei ole hätää. Ja jos ajatellaan tuota 5 kk:n aikaa, niin onhan se lyhyt. Sanon, vaikka et tykkää. Olen seurannut kirjoituksiasi ja jossain olit jopa sitä mieltä, jotenkin siihen malliin, että et ymmärrä niitä, jotka eivät nauti enää rakastelusta vauvakuumeensa takia. Luulenpa vain, että nyt saat omakohtaista kokemusta siitä, että niin se vain menee. Et varmaan niin hymyssä suin rupea hommiin, koska kuitenkin se vauvahaave siellä taka-alalla on ja jos kuukaudesta toiseen on vielä joutunut pettymään. Ainakin tämän kirjoituksesi perusteella.
Ajattelin ihan samaa, kun luin tuota Evianin kirjoitusta. Nykyisin ihmiset ovat tottuneet saamaan asioita nopeasti, mutta niin se vain on, että näissä hommissa ei hoputus auta. Samassa veneessä ollaan. Kärsivällisyyttä kaikille yrityksiin!
olen sitä mieltä, ettei seksiä pidä harrastaa vain "vauvatoiveissa" enkä usko meille niin käyvänkään (ainakaan vielä pitkään aikaan;). Me kun ei edelleenkään katsota kalenterista, että millonkas sitä sänkyä PITÄISI natisuttaa vaan rakastellaan silloin kun hyvältä tuntuu..
Toki tärppiä on toivottu jo aiemminkin, mutta vasta nyt nimenomaan tässä kierrossa (jota siis ei vielä olla menetetty) on tullut se kamala pettymis-fiilis että "eikö vieläkään". Ehkä viikon päästä voi olla jo ihan toinen mieli, oli tän kuun tulos sitten mikä hyvänsä..
Ei sitä lasta tarvitsisikaan saada "nythetiäkkiämulle"-periaatteella, mutta kyllähän se laittaa miettimään kun täältäkin saa jatkuvasti lukea vuosiakin jatkuneesta lapsettomuudesta että entä jos meillekin käy niin.
Oikeassahan sinä olet siinä ettei hoputus auta, mutta kyllä se vaan harmittaa kun toisilla tärppää heti eka kierrosta, kun taas toiset yrittävät vuodesta toiseen onnistumatta =/
ymmärrän hyvin mistä puhut, itsellä ollut aina pienoinen vauvakuume ja nyt kun todella vauvaa haluasi niin tuntuu että aina joutuu pettymään. silti lähipiiriin tulee koko ajan vauvoja. varsinkin ensi vuonna,
kaikki lähipiirissä olevat ovat raskaana, ainakin 4 parasta ystävääni, ja vastaan tulee vain raskaana olevia naisia. Minä synnytin kuolleen esikoiseni keväällä... Tahtoisin vain sen nyytin kotiin asti joskus!!!
Kuudes yrityskerta lähtee kohta käyntiin...
esikoisenne puolesta, tuo on kyllä todella kamalaa =( Minunkin ystävä menetti lapsensa parin päivän ikäisenä, ei tuollaista voi mitenkään ymmärtää tai hyväksyä.
Kuten tuolla edellä on mainittu, kärsivällisyyttä se vaatii mutta eiköhän mekin joskus vielä saada se oma pikkuinen turvallisesti kotiin!
Paljon paremmin jaksais odottaa, jos tietäisi varmuudella, että kyllä se joskus tärppää. Mutta ei se nähtävästi auta kuin luottaa siihen.
Tuo on kyllä totta, jos vaan VARMASTI tietäisi että kyllä se sieltä vielä tulee. Pakkohan sitä on kuitenkin vaan jaksaa uskoa ja toivoa, ei sitä toivoa ainakaan kannata menettää :)
Sinun kirjoituksesi kuulosti niin tutulta, olisin itse voinut sen kirjoittaa puoli vuotta sitten(nyt ajattelen hieman toisin)..
Meillä se ero, että kun jätimme ehkäisyn pois, tulin heti raskaaksi. Raskaus päättyi ikävään keskenmenoon. Tästakin alkaa olla jo vuosi...
Alussa ajateltiin, että tulee jos on tullakseen..ei mitään stressiä asian suhteen...mutta kuukaudesta toiseen kestävä pettymys laittoi minut tutkimaan itseäni ja havaitsemaan mahdollisin ovulaation...En ikinä ajatellut, että minä rupeaisin ennakoimaan sitä, milloin pitäisi harrastaa seksiä...tämä tapahtui itseltäni huomaamatta, kun vauvakuume kasvoi ja kasvoi...ympärillä syntyy vauvoja, ihmiset raskautuu ja tuntuu, että mikä meissä on vikana, kun meille ei sitä suoda..
En vaan pysty enää ajattelemaan, että ihan sama milloin harrastetaan seksiä..Kuitenkin vain kuukaudesta on yksi vuorokausi, jolloin raskautuminen on mahdollista...Ennen kuin lähdemme tutkituttamaan itsemme, haluan olla varma, että me olemme oikeaan aikaan yrittäneet...en kuitenkaan ole vielä käyttänyt kertaakaan ovistestejä (vuosi sitten ajattelin, etten ikinä, ikinä niitä edes harkitse), mutta voi olla, et ensi vuoden puolella täytyy niitä kokeilla, jos ei tärppää...
Vauvakuume on niin suuri.Pelko ettei meille koskaan tule omaa vauvaa raastaa välillä pahasti..
Kuitenkin meillä on vielä toivo..täytyy vaan uskoa, että jos meille on vauva tarkoitettu, se kyllä sieltä tulee...
En halua sanoa sinulle, että teillä on viel aikaa, koska tiedän miltä se tuntuu...en itsekään sellaista halunnut kuulla...Toivon teille voimia jaksaa ja paljon vauvatuulia..
Minä en ole koskaan ajatellut ovistesteistä yms. "apuvälineistä" että "ei koskaan", mutta välillä vaan hymyilyttää kun jotkut jo eka kierrosta hermoilevat että ovuloiko ollenkaan tms.. :)
Itse en ole mitään testejä hankkinut, en edes sitä raskaustestiä koskaan ole tehnyt (yhden jo sentään ostin:), mutta ehkäpä sekin aika vielä vastaan tule... Tänään kyllä sorruin kaupassa greippimehuun :D Tiedä sitten onko siitäkään sitten oikeasti mitään hyötyä, mutta on se ainakin hyvää!
Tuo on kyllä kamalaa, kun (vihdoinkin) raskautuu ja sitten saakin keskenmenon =( Minäkin tunnen muutaman parin joille näin on käynyt ja se on kyllä musertavaa itsellekin.
Meillä se on muuten mies, joka "tunnistaa" ovulaationi, itse tiedän/luulen tietäväni vain kalenterista lunttaamalla :)
Se on juuri itsellekin pahin pelko, että mitä jos ei sitä lasta saisikaan koskaan. Varsinkin kun olemme kumpikin aina halunneet monta lasta (kun nyt saisi ensiksi sen yhdenkin:). Miehen suvussa on myös todettu lapsettomuutta, joten sekin pistää kyllä miettimään =/
Tottahan se on, että aikaa on mutta monen vuoden kuumeilun jälkeen nyt kun asia on konkreettinen sitä jotenkin vaan toivoisi "pikaisesti" jo tuloksiakin :) Pettymyksen jälkeen (taas) kuukauden odotus tuntuu vaan niin kamalan pitkältä.. Ei ole muuten menkat alkaneet vielä(kään), nää kierrot on vaan pidentyneet jo useamman kuukauden aina muutamalla päivällä niin ei oikein jaksa toivoakaan =/