onko huono homma antaa luumusosetta vauvalle melkein joka päivä, kun on aina ollut vähän ummetuksen tynkää ? "Tottuuko" sitten liikaa siihen ja tulee "riippuvaiseksi" ? Mitä mieltä muut olette ja onko muita jotka antaa luumua lähes joka päivä ?
luumusta
kysymys,
5312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä poika saanut tähän mennessä joka päivä luumua. soseita ollaan syöty kohta kuukausi, ja nyt vasta tuntuu että vatsa alkaa toimimaan paremmin. ajattelin alkaa seuraavaksi kokeilemaan ruusunmarjaa. en tiedä onko jotain haittaa, mutta neuvolassa eivät ainakaan sellaisesta maininneet.
vauva ainakin syö paljon luumua.Myös syntymästään asti kärsinyt ummetuksesta. Muita hyviä ainakin neuvolan mukaan on ruusunmarja ja päärynä, jos vaihtelua tahtoo.
Meilläkin luumua syödään päivittäin, nyt vauva on 7 kk vanha. Pienempänä vauvalla oli ummetusta ja 4 kk:n iässä aloitin luumun annon. Siitä lähtien vatsa on toiminut hyvin.
Meillä esikoinen teki normaalisti kakat vähintään kerran päivässä, mutta kun annoin ruusunmarjaa, oli neiti viikon kakkaamatta.
Ja kuopuksella päärynän kanssa sama homma.
Luumu taas on laittanut kaikilla vauhtia ennestäänkin vilkkaaseen suolentoimintaan.
Minä annan luumua joka päivä. Ainakaan vielä ei ole riippuvaiseksi tullut. Ennen pitkään lapsi oppii vaatimaan vaihtelua. Ja silloin se luumu sitten jää pikku hiljaa pois ja vatsakin toimii jo paremmin.