meillä on reilu 6vko:n ikäinen sekarotuinen uros koira ja mietimme että kannattaako pentua ruveta opettamaan tarhaan jo noin pienestä?tarhasta pääsee lattia lämmitettyyn sisätilaan..ollaan pari kertaa laitettu tarhaan ihan pariksi minuutiksi mutta vinkuu vaan ja koittaa päästä pois..voisiko olla tarhan entisen asukin hajut pelottavia?
pentu+tarha
epätietoinen
6298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yleisesti ottaen koiranpennuthan luovutetaan vasta 7-8 viikon ikäisinä. Koska pentusi on vasta reilun 6 viikon ikäinen odottelisin vielä tuota tarhaan totuttamista.
Tietysti yksi hyvä keino olisi viedä pentu tarhaan jo nyt, mutta olla sen kanssa siellä kokoajan puuhaillen jotain mukavaa. Tällätavoin pentu oppisi yhditämään tarhan johonkin kivaan tapahtumaan. Voisit antaa sille vaikka possunkorvan tai saparon tai sitten ihan vaan leikkiä sen kanssa.
Sitten pikkuhiljaa kunpentu jo pitää tarhaan menosta voisit tehdä niin että, annat sille taas vaikka saparon, muttet menekkään enää pennun kanssa tarhaan, vaan jäät ulkopuolelle kuitenkin niin että pentu näkee sinut. Sitten kun aikaa on hieman kulunut menet tarhasta heiman kauemmaksi ja taas kauemmaksi. Näin voisit jatkaa pari päivää ja tämän jälkeen voisitkin sitten jatkaa samaan tapaan kuin yksin olemisen harjoittelua.
Jätät pennun ensin ihan vähäksi aikaa yksin tarhaan ja menet sen luokse enen kuin se rupeaa ulisemaan. Pikku hiljaa pidennät aikaa jonka pentu voi olla yksin.
Tällä tavalla voit opettaa tuon tarhassa olemisen pennulle mieluisalla tavalla. Toki se varmasti oppii olemaan tarhassa jos vain sen sinne kylmästi jätät, mutta tuo selittämäni tapa on pennulle hellempi ja mukavampi vaihtoehto. Tuolla tavoin toimisin itse.;)
useamman kuukauden ennen kuin alkaisin pitää koiraa tarhassa. Koirallasihan alkaa paras ikä sosialistamismielessä joten tutustuta muuhun perheeseen ja muihin ihmisiin sekä ympäristöön. Niin ja sisäsiistiksi oppiminenkin olisi hyvä olla hallinnassa ennen kuin koira oleskelee pitkiä aikoja tarhassa, ettei lirauttelisi siellä minne sattuu. Jostain luin että pentuikäistä koiraa ei saisi aitauksessa pitää etenkään öitä, eli vasta n vuoden ikäisenä saisi sinne jättää.
Niin ja tosiaan, tovivottavasti kyseessä on oman koirasi pentu koska koiranpennun saa luovuttaa tosiaan 7-8 viikon ikäisenä aikaisintaan.
ei ole oman koirani pentu ja tiedän kyllä että on liian aikaisin luovutettu mutta niillä tuntui olevan kauhea kiire päästä pennuista eroon!kiitos vinkeistä..
Oikein hyviä vinkkejä tuossa ensimmäisessä viestissä. Tee tarhasta pennulle mukava, turvallinen paikka niin se viihtyy siellä. On parempi odottaa useampi viikko, ennenkuin jätät koiran yksikseen sinne. Alle 7-viikkoinen on todellakin niin pieni vielä, että ainoastaan yhteiset leikkituokiot kanssasi tarhassa ovat hyväksyttäviä.
odottele että pentu on ainakin 8 viikkoa,mutta sitten kannattaa alkaa opettaa yksin olemista.
tässä muutamassa viikossa ehdit totuttaa sen paikkoihin ja tuntemaan olonsa kotoisaksi,vietä sen kanssa aikaa tarhassa,siten että olette molemmat siellä.
Mutta siis mikäli koirastanne tulee täysin ulkokoira,niin alle ½ vuotiasta koiraa EI saa pitää ulkokoirana!
suosittelen ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin,koska heillä on kokemusta ja he osaavat neuvoa näissä asioissa,kuten koiran totuttamisessa olemaan yksin,vaikka siellä aitauksessa.
ehdottomasti kysykää neuvoja ASIANTUNTIJOILTA ja KOKENEILTA jotta ette tee virheitä joista koira mahdollisesti kärsii loppuelämänsä!
onnea uudesta perheen jäsenen johdosta!:)
mielestäni pentu tarhaan vasta n.4kk vanhana!