Lokakuu oli ankea. Tuulta riitti liikaakin ja linnut pysyivät pääosin maissa.
Saisivat saada läpi sen alkuvuoden latvalinnustuskauden tai sitten koko nykyistä kautta pitäisi siirtää pari viikkoa kohti joulua.
Toivottavasti ilmatieteenlaitos on sentään huomisen päivän suhteen väärässä. Olisi vielä mukava käydä passissa kykkimässä.
Saisivat saada läpi sen alkuvuoden latvalinnustuskauden tai sitten koko nykyistä kautta pitäisi siirtää pari viikkoa kohti joulua.
Toivottavasti ilmatieteenlaitos on sentään huomisen päivän suhteen väärässä. Olisi vielä mukava käydä passissa kykkimässä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei ole mitään toiveitakaan, lupasivat siirtää koko
ajatuksen vuosien päähän.
korhosenkin kannattaisi etsiä jokin muukin harraste kuin teerien jahtaaminen.
Johan tuo olisi tarkoitus aloittaa uuden lajin harjoittelu. SRA nimittäin.
Aselupien käsittely siirtyy vuodenvaihteessa Kajaaniin ja olen kuullut kaikenlaisia juttuja niiden ihmeellisistä ostolupien hyllyttämisistä. Taidan varmuuden vuoksi hakea pistooliluvat hetimmiten Kuhmosta ettei tarvitse mennä Kajaaniin haastateltavaksi.
Kyllä se alkuvuoden kanalinnustus vielä voi toteutuakin, kunhan viherpiiperöt saavat tarpeeksi tutkimustuloksia ihmeteltäväkseen.
Pitää olla melkein raivo raitis.Ei rikkomukssi liikenteessä,eikä pidätyksiä.Jos olet sama KOrHoROnen,kuin aiemmin.Kehuit että ammunta onnistuu vain ,kun on kunnon sivu laita tuuli.Tuolla ylä kopassa,vain kunnon kropilla.Hyvää metsästys onnea kuitenkin,tietenkin selvin päin!!
Eipä ole rikkomuksia, merkintöjä tai törttöilyjä.
"Pienet sievät" kuuluvat eurooppalaiseen jahtikulttuuriin, mutta eivät sovi missään nimessä ainakaan suomalaiseen hirvijahtiin. Tuolla lintupassissa on joskus pakko ottaa hieman lämmikettä että pysyy sulana. Horkassa ja nakit jäässä on huono ampua.
Kukin taaplaa tyylillään ja kaikille ei alkomahooli sovi. Minulla "pieni sievä" toimii "betasalpaajana".
Tuossa SRAssa on kovimmat säännöt mitä ampumaurheilusta löytyy, joten jos joku sattuu menemään kilpailuun nollatoleranssin ylittäneenä, niin lisenssi lähtee lopullisesti hyllylle.
Metsästys kulttuuri on hyvin rajattu.Se ei se ole pikkupoikien leikkikenttä.Se on tosimiesten puuhaa,tätä minäkin edustan.
Onpa mukava lukea tämän aktiivisen "Korhosen" mielipiteitä tällä palstalla. Eipä muuta kuin hyviä "jahtireissuja" ja muitakin iloja elämääsi em. lisäksi.
eläimien metsästys?