Mikäli totta?

Mikäli täällä alempana kirjoitettu on totta siitä, että poliisit eivät tienneet vangin nauttineen alkoholia ennen kuin vahinko oli tapahtunut niin PITÄISI SEN SALON EROTA HETI poliisin työn haittaamisen vuoksi. Onhan kuitenkin todennäköistä mikäli täällä kirjoitettu on totta, että tämä Salolle on silloin selväksi myös tehty ja silti älyttömiä siirtoja ja tutkintaryhmän hajottaminen. Onko tässä nyt kysymys oman arvostuksen????? nostosta ja jonkun vakanssin tavoittelusta? HERÄÄ POLIISIJOHTAJA ja laita pikkupomot ruotuun!
321670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

pitänyt valvoa, että vanki ei päse alkoholia nauttimaan. Vai riittääkö että kääntää pään poispäin ja sanoo ettei tiennyt?? Ei tietämättömyys poista mahdollista rikosta.

Äänestä
  • ja mikä mahdollinen rikos? Eikö Sinun mielestäsi ole suoranaisesti rikollista toimintaa Salolta se, että hän hyllyttää sellaiset henkilöt, jotka ovat todellakin tehneet erittäin raskasta ja ansiokasta työtään huumepoliiseina? Onko Sinun mielestäsi oikein se, että Salo mielivaltaisesti siirtelee ilman mitään syytä työssäkäyviä ihmisiä? Miksi koet Salon hyllyttämät poliisit rikollisina? Mikä on Sinun motiivisi laukoa tuollaista vaille todellisuusperää olevaa textiä?

    Äänestä

  • käänsi päänsä.... kirjoitti:

    ja mikä mahdollinen rikos? Eikö Sinun mielestäsi ole suoranaisesti rikollista toimintaa Salolta se, että hän hyllyttää sellaiset henkilöt, jotka ovat todellakin tehneet erittäin raskasta ja ansiokasta työtään huumepoliiseina? Onko Sinun mielestäsi oikein se, että Salo mielivaltaisesti siirtelee ilman mitään syytä työssäkäyviä ihmisiä? Miksi koet Salon hyllyttämät poliisit rikollisina? Mikä on Sinun motiivisi laukoa tuollaista vaille todellisuusperää olevaa textiä?

    ymmärtämistä niin ehkä kommenttini aukeaisivat hieman paremmin.

    Mahdollinen rikos voisi olla vaikka virkavelvollisuuden rikkominen tms.

    Minun mielestäni Salon toiminta ei ole mitenkään rikollista jos on syytä epäillä että lakia on rikottu. Vaikka lääkäri olisi pelastanut tuhansia ihmisiä niin kyllä syyllistyy tappoon jos tahallaan vaimonsa ampuu( noin vertailun vuoksi).

    Mielivaltaa en missään tapauksessa hyväksy ja siinä on myös syy miksi täällä kirjoittelen.
    En mitenkään erityisesti koe hyllytettyjä rikollisksi mutta jotain he kyllä ilmeisesti ovat väärin tehneet.

    Mitä "vaille todellisuusperää olevaa textiä" olen laukonut??? En todellakaan halua valehdella varsinkaan silloin kun siitä ei ole huomattavaa hyötyä.

    Äänestä

  • opettelisit luetun kirjoitti:

    aloit vertailussasi puhumaan jo taposta? Ihan oikeesti et voi olla tosissasi. Mun mielestä sun ajatuksenjuoksussa on pahasti vikaa. Et missään tapauksessa hyväksy MIELIVALTAA ja silti hyväksyt Salon teot. Uskomatonta. Et koe hyllytettyjä rikollisiksi, mutta silti jaksat syyllistää ansiokkaita huumepoliiseja, jotka ovat tehneet arvokasta ja vaativaa työtään huumerikollisuuden ehkäisemiseksi. Valehtelu on asioiden vääristelyä, mihin hanakasti syyllistyt. Tulee mieleen, oletko Salon muija, kun noin ylistät kyseisen henkilön puuhia?

    Äänestä

  • vertailut.... kirjoitti:

    mutta en sen pollarin. Olisit nyt vaan kertonut mitä olen valehdellut niin minäkin tietäisin. Et tainnut oikein ymmärtää lukemaasi kun väität että hyväksyn Salon teot. Hyväksyn ne ainoastaan niillä ehdolla kuin kirjoitin. Tutuutta en väitä tietäväni koska olen ainoastaan lehtitietojen ja tämän palstan varassa "tiedoissani". En kuitenkaan usko tämän palstan juttuja paljoakaan. Täällä ajetaan omaa asiaa valheilla.

    Äänestä

  • poikaystävä, kirjoitti:

    että voi olla vaikka poikaystävä. Jällen kerran pyrit esittämään, etten ymmärrä lukemaani, kuuleppas uskoisin ja tiedän, sisälukutaitoni olevan huomattavasti parempi, kuin esimerkiksi sinulla. Olet ainoastaan lehtitietojen ja tämän palstan varassa, etkä tiedä totuutta. Minkä ihmeen takia kuvittelet pienessä mielessäsi, että jollekin merkkaa jotain se, mitä sinä hyväksyt, saatika jätät hyväksymättä. Kannattaisi varmaan yrittää edes tehdä omasta elämästäsi mielekkäämpää, mitä se nyt on. Jokatapauksessa, yritähän tulla toimeen pääsi kanssa ja tsempit siihen yritykseen.

    Äänestä

  • uskon......... kirjoitti:

    ja luulla ihan mitä huvittaa mutta mistä voit tietää minun sisälukutaidostani kovinkaan paljoa.
    Jotenki näkemyksesi jupakkaan tuntuu vain hyvin yksipuoliselalta ja samaa tyyliä on myös suhtautumisesi minun kirjoituksiin. Ilmeisesti sinulla on paha asennevamma etkä pysty näkemään asioita objektiivisesti. Vai onko asia sinulle peräti henkilökohtainen?

    Koska on hyvän tavan mukaista vastata kysymyksiin niin tässä sinulle.
    "Minkä ihmeen takia kuvittelet pienessä mielessäsi, että jollekin merkkaa jotain se, mitä sinä hyväksyt, saatika jätät hyväksymättä."

    Näyttääpä vaan siltä että ainakin se joitakin ärsyttää. Mutta keskustelen täällä pääasiassa huvin vuoksi, tosin haluaisin myös tehdä maailmasta hieman paremman. Täällä on myös saanut jotain tietoa esim poliisen ajatusmaailmasta.

    Äänestä

Et ehkä tiedä, mutta aina kun poliisia epäillään rikoksesta, niin yleensä hänet "hyllytetään" kokonaan virasta tutkinnan ajaksi. Nyt kuitenkin meni niin, että Salo ajatteli asiaa ja koska jo muutenkin resurssipulasta kärsivä poliisilaitos oli ongelmissa, niin eiköhän tuo ole ollut viisas ratkaisu.

Äänestä
  • viisas ratkaisu mielestäsi? Nyt kyllä herää kysymys, että missä olit silloin, kun viisautta jaettiin? Ymmärrätkö, että Salon hyllyttelyt vaikeuttaa huumerikostutkintaa? Nyt kuitenkin meni niin, että Salo ajatteli asioita ja lisäsi vielä entuudestaan negatiivista ilmapiiriä Helsingin Poliisissa. No, siihenhän on varmasti jo poliisissa totuttu, että ongelmainen Salo lisää negatiivisuutta kovaa työtänsä tekevien ihmisten parissa.

    Äänestä

  • Oikeinko.... kirjoitti:

    viisas ratkaisu mielestäsi? Nyt kyllä herää kysymys, että missä olit silloin, kun viisautta jaettiin? Ymmärrätkö, että Salon hyllyttelyt vaikeuttaa huumerikostutkintaa? Nyt kuitenkin meni niin, että Salo ajatteli asioita ja lisäsi vielä entuudestaan negatiivista ilmapiiriä Helsingin Poliisissa. No, siihenhän on varmasti jo poliisissa totuttu, että ongelmainen Salo lisää negatiivisuutta kovaa työtänsä tekevien ihmisten parissa.

    RHU:n entisenä työntekijänä voin sanoa, että RHU ei kaadu kahteen konstaapeliin ja vieläpä juuri näihin kahteen. Toisella on ainakin ennen ollut hyvin aikaa tehdä sivutöitä poliisityön aikana vikitellä poliisinaisia.

    Kyllä järjestyspoliisin tutkinnassa on hiukka tiukempi työtahti kun rikospoliisin puolella

    Äänestä

  • ...onneksi kirjoitti:

    ENTINEN työntekijä. Miten minusta tuntuu nyt siltä, että tekstistäsi kuultaa selkeästi läpi jonkunasteinen kateus ja henkilökohtainen kauna?

    Äänestä

  • oikein olet.... kirjoitti:

    ENTINEN työntekijä. Miten minusta tuntuu nyt siltä, että tekstistäsi kuultaa selkeästi läpi jonkunasteinen kateus ja henkilökohtainen kauna?

    Tuntemuksesi ovat yhtä kaukana totuudesta kun huumepoliisien selitykset juopottelujutusta.

    Lähdin omasta tahdostani sillä en halua olla tekemisissä epärehellisten ja halpamaisten ihmisten kanssa.

    Mistäköhän heille voisi olla kateellinen? Rikkinäisistä ihmissuhteista? Alkoholiongelmista? Jatkuvista valheista perustuvasta elämäntyylistä?

    -säälittää lähinnä heidän touhut. Ja vaikka paskaa on heitetty minunkin niskaan kilokaupalla sieltäpäin, en kanna kaunaa sillä näin on parempi, ainakin minun kannaltani...

    Terveiset vaan sinne ...kyllä paha saa palkkansa ennemmin tai myöhemmin...olisikohan Salon pakkosiirto ollut ensimmäinen "palkka" pahalle.

    Äänestä

  • olet...... kirjoitti:

    Sanot huumepoliiseja epärehellisiksi ja halpamaisiksi, miksi niin? Onko sinun mielestäsi hyvä ihminen sellainen henkilö, jolla on lähimmät ihmis-suhteet kunnossa? Onkos muuten sinulla? Oletko tosiaan sitämieltä, että ihminen joka sillointällöin käyttää alkoholia, olisi jotenkin alkoholiongelmainen? Mikäli niin on, luulisi että puhut Salmisesta. Jospa oikein menisit itseesi ja omaan elämääsi ja miettisit tarkoin, kuinka paljon olet valehdellut. Senhän tiedät vain sinä ja jotkut muut. Säälit, itseäsi parempia? Onnea sullekin. Nimenomaan, paha saa palkkansa ja sinä saat juuri sitä osaksesi, mitä olet ansainnutkin. Hyvys voittaa pahuuden. Meneppäs peilin eteen ja katso, kuka siellä on.

    Äänestä

  • suollat.... kirjoitti:

    Olen enemmän kun kiitollinen siitä p:sta jota päälleni heititte, se vaan vahvisti päätöstäni lähteä todella eri suuntaan.

    Te olette vahvoja vain yhdessä ja valehtelemalla ja kieroilemalla...yksin olette vain itkeviä reppanoita, kuten k (omin silmin nähnyt ja kuullut)

    Äänestä

  • Oikeinko.... kirjoitti:

    viisas ratkaisu mielestäsi? Nyt kyllä herää kysymys, että missä olit silloin, kun viisautta jaettiin? Ymmärrätkö, että Salon hyllyttelyt vaikeuttaa huumerikostutkintaa? Nyt kuitenkin meni niin, että Salo ajatteli asioita ja lisäsi vielä entuudestaan negatiivista ilmapiiriä Helsingin Poliisissa. No, siihenhän on varmasti jo poliisissa totuttu, että ongelmainen Salo lisää negatiivisuutta kovaa työtänsä tekevien ihmisten parissa.

    onhan asia selvä että jos törppöilee niin pois vaan. kenenkään on turha luulla olevansa korvaamaton ja muiden yläpuolella. kaikesta kohusta päätellen näin eräät nyt kuvittelevat.
    todennäköisesti taustalla on muutakin kun pelkästään nyt ilmi käynyt asia, joka sekin haiskahtaa suurelta valheelta.mikä lie totuus asiassa?

    Äänestä

  • pelottaa kirjoitti:

    Olen enemmän kun kiitollinen siitä p:sta jota päälleni heititte, se vaan vahvisti päätöstäni lähteä todella eri suuntaan.

    Te olette vahvoja vain yhdessä ja valehtelemalla ja kieroilemalla...yksin olette vain itkeviä reppanoita, kuten k (omin silmin nähnyt ja kuullut)

    tuttu kaveri! laitetaanko totuus lähdöstä?

    Äänestä

  • marisija kirjoitti:

    ihmeessä ja äkkiä

    Äänestä

  • olet...... kirjoitti:

    Tuntemuksesi ovat yhtä kaukana totuudesta kun huumepoliisien selitykset juopottelujutusta.

    Lähdin omasta tahdostani sillä en halua olla tekemisissä epärehellisten ja halpamaisten ihmisten kanssa.

    Mistäköhän heille voisi olla kateellinen? Rikkinäisistä ihmissuhteista? Alkoholiongelmista? Jatkuvista valheista perustuvasta elämäntyylistä?

    -säälittää lähinnä heidän touhut. Ja vaikka paskaa on heitetty minunkin niskaan kilokaupalla sieltäpäin, en kanna kaunaa sillä näin on parempi, ainakin minun kannaltani...

    Terveiset vaan sinne ...kyllä paha saa palkkansa ennemmin tai myöhemmin...olisikohan Salon pakkosiirto ollut ensimmäinen "palkka" pahalle.

    taju lähteä?

    Äänestä

  • kaikille sama kirjoitti:

    onhan asia selvä että jos törppöilee niin pois vaan. kenenkään on turha luulla olevansa korvaamaton ja muiden yläpuolella. kaikesta kohusta päätellen näin eräät nyt kuvittelevat.
    todennäköisesti taustalla on muutakin kun pelkästään nyt ilmi käynyt asia, joka sekin haiskahtaa suurelta valheelta.mikä lie totuus asiassa?

    Oletko sinä koskaan tehnyt elämässäsi virheitä? Et varmastikkaan ole. Eihän sekään ole virhe sinulta, että kivität muita. Totisesti toivon, ettei kaltaisesi kademielinen henkilö ole ainakaan lisääntynyt ja mikäli olet, säälin jälkikasvuasi.

    Äänestä

  • pelottaa kirjoitti:

    Olen enemmän kun kiitollinen siitä p:sta jota päälleni heititte, se vaan vahvisti päätöstäni lähteä todella eri suuntaan.

    Te olette vahvoja vain yhdessä ja valehtelemalla ja kieroilemalla...yksin olette vain itkeviä reppanoita, kuten k (omin silmin nähnyt ja kuullut)

    että meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Tiedätkö, että tuollainen on kovin säälittävää. Ei muuta kuin koitahan tsempata.

    Äänestä

  • marisija kirjoitti:

    tuttu kaveri! laitetaanko totuus lähdöstä?

    Kerro totuus lähdöstäni tai voithan lähettää sen vaikka sähköpostiini, osoitteen varmaan tiedätkin...

    Äänestä

  • niin katkera kirjoitti:

    että meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Tiedätkö, että tuollainen on kovin säälittävää. Ei muuta kuin koitahan tsempata.

    Taitaa olla jo melkoista sisäpiirikeskustelua tällä foorumilla. Asiasta täysin tietämättömänä voin kertoa oman mielipiteeni siitä mitkä asiat ainakin tekevät ihmisen katkeroituneeksi:
    1.epäoikeudenmukainen kohtelu
    2.kohtuuttomat vastoinkäymiset
    3.ilkeät ihmiset, jotka haluavat loukata
    Jos mielestänne joku on katkera niin miten voisitte hänen oloaan helpottaa? Haukkumalla häntä?

    Äänestä

  • arvio!! kirjoitti:

    miten jotkut virkamiehet suhtautuvat, kuin rakkikoirat hyllytettyihin huumepoliiseihin. Oikein yritetään nostaa omaa itseään ja kivittää kolleegoitaan. Ihan kuin salobakteeri leviäisi epidemian tavoin sellaisiin henkilöihin, joilla ei ikävä kyllä vastustuskykyä ole. Muista avuista puhumattakaan.

    Äänestä

onko huumepoliisi vai virkapukuinen, ei aiemmista siiroista ole tämmöistä haloota noussut. kuka koiran häntää nostaisi ellei koira itse.
Eihän konstuja hyllytetty vaan heidät siirrettiin vastuulliseen tehtävään toiseen poliisipiiriin. onko huumepoliisi jotenkin arvokkaampi kuin esim malmin poliisi.
Siellä tosin on hankalampi tehdä toista päätyötään kuin huumepoliisissa. Tiedän ylikonstusta sen verran minäkin että poliisityö on tainnut olla jo vuosia sivutyö - joten se siitä työpanoksesta.

Äänestä
  • Vertauskuvasi ontuu ja pahasti. Puhut Huumepoliiseista koirina? Nyt on kuitenkin kysymys salon hyllyttämistä kahdesta ARVOKKAASTA ja ANSIOITUNEESTA IHMISESTÄ, jotka ovat tehneet työtänsä huumerikollisuuden kitkemiseksi. Toki jokainen poliisi tekee arvokasta työtä omalla tahollaan, mutta mielestäni on suoranaisesti TORKEÄTÄ hyllyttää älykkäitä ihmisiä sellaisiin tehtäviin, missä he eivät voi tehdä samankaltaista tulosta, mitä ovat huumerikosyksikössä jo tehneet. Sinä olet KATEELLINEN ylikonstulle ja se on säälittävää. Kasvaisit itse enemmän urallasi sekä myös ihmisenä.

    Äänestä

  • hämmästynyt. kirjoitti:

    Vertauskuvasi ontuu ja pahasti. Puhut Huumepoliiseista koirina? Nyt on kuitenkin kysymys salon hyllyttämistä kahdesta ARVOKKAASTA ja ANSIOITUNEESTA IHMISESTÄ, jotka ovat tehneet työtänsä huumerikollisuuden kitkemiseksi. Toki jokainen poliisi tekee arvokasta työtä omalla tahollaan, mutta mielestäni on suoranaisesti TORKEÄTÄ hyllyttää älykkäitä ihmisiä sellaisiin tehtäviin, missä he eivät voi tehdä samankaltaista tulosta, mitä ovat huumerikosyksikössä jo tehneet. Sinä olet KATEELLINEN ylikonstulle ja se on säälittävää. Kasvaisit itse enemmän urallasi sekä myös ihmisenä.

    Herrassa ei ole mitään josta olisin kateellinen.
    Et taida olla ollut jonossa kun älyä jaettiin, sillä koira liittyy sananlaskuun. Jos et sitä ymmärtänyt niin kysy viisaammilta.
    Arvokkaita ja ansioituneita ihmisiä on muuallakin laitoksella, nostit taas jalustalle ylitse muiden nämä kaksi.

    Äänestä

  • kö..... kirjoitti:

    arvokas ja ansioitunut, jos olet niin miten? Ainakin kateus syö nyt sinua ja pahasti.

    Äänestä

  • sinä...... kirjoitti:

    arvokas ja ansioitunut, jos olet niin miten? Ainakin kateus syö nyt sinua ja pahasti.

    Miten kukaan voisi olla kateellinen Rhu:n ko ryhmän työntekijöille, melkoisen säälittäviä lähes kaikki

    Ja koska Rhu:ssa on muka niin paljon töitä niin miten ehdit istua koneella kirjoittelmassa tänne?

    Äänestä

  • hiukan liian pitkään kirjoitti:

    vastaamaan kysymykseeni, oletko sinä arvokas ja ansioitunut ja jos olet omasta mielestäsi, niin miten?

    Äänestä

  • hiukan liian pitkään kirjoitti:

    Miten kukaan voisi olla kateellinen Rhu:n ko ryhmän työntekijöille, melkoisen säälittäviä lähes kaikki

    Ja koska Rhu:ssa on muka niin paljon töitä niin miten ehdit istua koneella kirjoittelmassa tänne?

    Aamulla kuuntelet nauhat, juot kahvit, puhut p:tä, käyt syömässä, lähdet pelailemaan tennistä tms. Ja sitten pitääkin jo lähteä kotiin.

    Äänestä

  • BUAHHHAAAAAAAA kirjoitti:

    Aamulla kuuntelet nauhat, juot kahvit, puhut p:tä, käyt syömässä, lähdet pelailemaan tennistä tms. Ja sitten pitääkin jo lähteä kotiin.

    varmasti tuolla tyylillä selvitetäänkin kaikki huumerikokset Suomessa.

    Äänestä

  • ja ikäsi oli......? kirjoitti:

    varmasti tuolla tyylillä selvitetäänkin kaikki huumerikokset Suomessa.

    terveiset aulasta ;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiekkalaatikkoleikkiä kirjoitti:

Mikäli täällä alempana kirjoitettu on totta siitä, että poliisit eivät tienneet vangin nauttineen alkoholia ennen kuin vahinko oli tapahtunut niin PITÄISI SEN SALON EROTA HETI poliisin työn haittaamisen vuoksi. Onhan kuitenkin todennäköistä mikäli täällä kirjoitettu on totta, että tämä Salolle on silloin selväksi myös tehty ja silti älyttömiä siirtoja ja tutkintaryhmän hajottaminen. Onko tässä nyt kysymys oman arvostuksen????? nostosta ja jonkun vakanssin tavoittelusta? HERÄÄ POLIISIJOHTAJA ja laita pikkupomot ruotuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu