Puolangalla

Olen jo tovin aikaa seurannut sivusta, kuinka Puolangalla ihmiset elämäänsä elävät. Arkiaskareiden ja työn lisäksi osa harrastaa vielä eräänlaista ympärivuotista teatteria, jossa ei tunnu näyttelijöitä olevan riittämiin, koska osa vedetään mukaan tahtomattaan. Siksi ehdotankin, että Puolangan nimi muutetaan Suureksi Kulissikyläksi... (Onhan Pölöselläkin omansa, ihan rehellisellä työllä hankittu!)
Suuret ikäluokat voisivat vanhoilla päivillään toimia käsikirjoittajina sekä kuiskaajina. Jos joku katraasta alkaa lipsua ”harhateille”, välittömästi aletaan kuiskailla se takaisin siihen ”vanhaan kunnon rooliin”. Mikäli tämä harhailija ei itse tajua palata ruotuun, käsikirjoitetaan hänelle vähän ongelmia, tai näyttelijä jopa kokonaan ulos!
Osa kyläläisistä voisi toimia lavastajalintuina. Nämä keveästi sirkuttelevat voisivat perustaa pesän joka kesä, aina eri paikkaan. Siellä ne sitten munii yleisön iloksi ja levittelevät kauniita siipiään! (Tosin kannan säilymisen takia olisi tuotava kylälle runsaasti uusia koiraita, mutta siitähän saattaisi tulla vaikka kukkotappelu tunkion herruudesta...)
Tarinan sankarina voisivat toimia nämä todelliset ihmiset, jotka joutuvat tai haluavat asua (Puolangalla) kaiken tämän keskellä. He tekevät todella töitä pitääkseen kylän pystyssä, kun muut vain valittavat uusista juonenkäänteistä. Tietenkin he taistelevat Vanhoja Kehnoja eli kunnan rahakirstulla käyviä rosvoja vastaan. Kehnot yrittävät saada Kulissikylää nurin, koska he haluaisivat Studion lämpöön...
Tarinalla pitäisi olla tietenkin onnellinen loppu, johon sisältyisi paljon hyvää musiikkia sekä taiteellinen ilme. (Onhan Puolangalla paljon osaavia ihmisiä tämän kaiken tekemiseen...)
Mitä haluan tällä tarinalla kertoa? Tietenkin sen, että antakaa ihmisten elää Puolangalla omaa elämäänsä. Liian usein kuulee, miten onneton eräs on, kun ei voi olla minkälainen oikeasti on. Sekin vielä, että Puolangan kylää ollaan viemässä hyvää vauhtia navetan taakse. Hangoitelkaa vastaan! Se on teidän asukkaiden kylä, ei herrojen!
3988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuo viestisi.
Puhutko kenties lepakoista ja hessu hovoista vai mitä mahdoit tarkoittaa ettei voi olla sellainen kuin oikeasti on?
Varo varo varovasti ettei kulissit kaadu.... 8)

Äänestä
  • ettäkö koiraista puutetta?
    eikös sieltä pitäisi niitä peräkamaripoikia löytyä
    aivan omiksi tarpeiksi kuten kainuusta yleensä.

    olisipa tosiaan noissa vertauksissa vähän tulkinnan varaa jos vaaraakin.
    ohi menee, ja pahasti.

    Äänestä

  • Jälkeenpäin tarkasteltuna osaksi aika tökerö viesti. Ehkä se oli sitä "hölynpöllyö"? En tarkoittanut loukata, enkä puhunut seksuaalisesta suuntaumuksesta, vaan ennakkoluuloista, joita itsekin omaan. Kuten tekstistäni voi hyvinkin päätellä. Mutta olihan tuossa kirjoituksessa hyvätkin hetkensä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilikki-Silimä kirjoitti:

Olen jo tovin aikaa seurannut sivusta, kuinka Puolangalla ihmiset elämäänsä elävät. Arkiaskareiden ja työn lisäksi osa harrastaa vielä eräänlaista ympärivuotista teatteria, jossa ei tunnu näyttelijöitä olevan riittämiin, koska osa vedetään mukaan tahtomattaan. Siksi ehdotankin, että Puolangan nimi muutetaan Suureksi Kulissikyläksi... (Onhan Pölöselläkin omansa, ihan rehellisellä työllä hankittu!)
Suuret ikäluokat voisivat vanhoilla päivillään toimia käsikirjoittajina sekä kuiskaajina. Jos joku katraasta alkaa lipsua ”harhateille”, välittömästi aletaan kuiskailla se takaisin siihen ”vanhaan kunnon rooliin”. Mikäli tämä harhailija ei itse tajua palata ruotuun, käsikirjoitetaan hänelle vähän ongelmia, tai näyttelijä jopa kokonaan ulos!
Osa kyläläisistä voisi toimia lavastajalintuina. Nämä keveästi sirkuttelevat voisivat perustaa pesän joka kesä, aina eri paikkaan. Siellä ne sitten munii yleisön iloksi ja levittelevät kauniita siipiään! (Tosin kannan säilymisen takia olisi tuotava kylälle runsaasti uusia koiraita, mutta siitähän saattaisi tulla vaikka kukkotappelu tunkion herruudesta...)
Tarinan sankarina voisivat toimia nämä todelliset ihmiset, jotka joutuvat tai haluavat asua (Puolangalla) kaiken tämän keskellä. He tekevät todella töitä pitääkseen kylän pystyssä, kun muut vain valittavat uusista juonenkäänteistä. Tietenkin he taistelevat Vanhoja Kehnoja eli kunnan rahakirstulla käyviä rosvoja vastaan. Kehnot yrittävät saada Kulissikylää nurin, koska he haluaisivat Studion lämpöön...
Tarinalla pitäisi olla tietenkin onnellinen loppu, johon sisältyisi paljon hyvää musiikkia sekä taiteellinen ilme. (Onhan Puolangalla paljon osaavia ihmisiä tämän kaiken tekemiseen...)
Mitä haluan tällä tarinalla kertoa? Tietenkin sen, että antakaa ihmisten elää Puolangalla omaa elämäänsä. Liian usein kuulee, miten onneton eräs on, kun ei voi olla minkälainen oikeasti on. Sekin vielä, että Puolangan kylää ollaan viemässä hyvää vauhtia navetan taakse. Hangoitelkaa vastaan! Se on teidän asukkaiden kylä, ei herrojen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu