Nyt en tiedä yhtään mitä pitäisi ajatella! Ollaan jo kaks vuotta yritetty tuloksetta lasta.
Minut on nyt tutkittu, rakennetutkimukset ok, hormonitaso ok, munajohtimet auki ja ovulaatio tapahtuu. Miehen simpat hyvät.
Vasta reilun 2 kuukauden päästä sain seuraavan ajan polille, enkä todellakaan tiedä MITÄ TÄSSÄ NYT SIT MUKA VOI OLLA TEHTÄVISSÄ??????
Määrätäänkö mulle clomit? Vaikka ovuloin? VAi edetäänkö heti "raskaampiin" hoitoihin?
Olisin jopa toivonut että olis löytynyt jotain häikkää, niin olisin saanut suoraan hoitoa, mutta kaikki on kuulemma just niinku pitääkin.
Raskaus ei vaan kuitenkaan ala. Itku!
Muita samassa tilanteessa?
Minut on nyt tutkittu, rakennetutkimukset ok, hormonitaso ok, munajohtimet auki ja ovulaatio tapahtuu. Miehen simpat hyvät.
Vasta reilun 2 kuukauden päästä sain seuraavan ajan polille, enkä todellakaan tiedä MITÄ TÄSSÄ NYT SIT MUKA VOI OLLA TEHTÄVISSÄ??????
Määrätäänkö mulle clomit? Vaikka ovuloin? VAi edetäänkö heti "raskaampiin" hoitoihin?
Olisin jopa toivonut että olis löytynyt jotain häikkää, niin olisin saanut suoraan hoitoa, mutta kaikki on kuulemma just niinku pitääkin.
Raskaus ei vaan kuitenkaan ala. Itku!
Muita samassa tilanteessa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=694&posting=22000000030158567
Lue koko ketju.
Jos jotain hyvää koittaa tästäkin tilanteesta löytää niin pääsee ulos tästä jatkuvan yritys>toivominen>verinen pettymys -noidankehästä. Asiaa ei tarvi enää ajatella kun tietää varmuudella ettei edes voi olla raskaana.
Meille on tapahtunut ihan sama asiaa. Kaikki tutkimukset on tehty ja tulokset ovat kaikki hyvää. Kaikki on kunnossa, mutta silti ei mitään taphtuu.
Olemme mieheni kanssa saanut uutta aikaa tammikuussa! Nyt tutkitaan hormoonitaso uudestaan!
Meitä kehotaan olla stressaamatta,mutta ei se näin helppoa ole!! Ajattelen tätä asiaa miltei joka päivä, vaikka kuinka yritän olla ajattelematta.
Minua itkettää helposti nykyään. On niin raskasta.
Emme ole kovin monelle tätä asiaa kerrottu, mutta tuntuu helpomalta tietää ettemme ole ainoat, jotka ovat tätä kokeneet.
Miten muut ovat tästä selvinneet?
Meillä yritystä ollut huhtikuusta 06 kaikki pitäis olla kunnossa tutkittu on..kaksi inseminaatiota on jo tehty mut eivät oo onnistuneet..
En ymmärrä minäkään miksei se onnistu millään..
Pitäis unohtaa koko raskauden ajattelu mut vaikeeta se on ku joka päivä se on mielessä..
Oon vielä pienten ryhmässä päiväkodissa töissä..kyllä on raskasta ja monet itkut on itketty..
voimia kaikille kohtalon tovereille yritetään jotenki jaksaa!!
Hei
Täällä ihan samalla tavalla.Ollaan yritetty lasta nyt 2 ja 1/2 vuotta ja mitään ei pitäis olla vikana.Mulla on kans sellainen tilanne, että olin päiväkodissa muutaman vuoden töissä ja viime vuonna hölmönä lähdin jatko- opiskelemaan alaa, joka myöskin liittyy lapsiin ja joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä myös ihan vauvojen kanssa..Monesti oon miettinyt, et ois pitänyt vaihtaa aivan kokonaan alaa, että sais välillä muita mietteitä..
Mut tsemppiä teille kaikille ja jaksamista!Meillä on nyt lääkäri kirjoittanut lähetteen meille lapsettomuushoitoihin kunnan puolelle.Sitä tässä odotellaan ja toivotaan vaan parasta, mutta välillä on kyllä vaikeaa..Toivottavasti me kaikki saamme vielä sen ihanan ihmeen!Jaksamista!
Juu, meitä samassa jamassa olevia on paljon, eli mitään varsinaista vikaa ei kummastakaan löydy, mutta raskaus ei vaan ala.
Yleensä meidän selittämättömien kanssa kokeillaan eka muutama inssi (2-3, lääkärin harkinnan mukaan) ja ellei tärppää, siirrytään sitten IVF-hoitoihin.
IVF-hoidoissa sitten yleensä saadaan paljon lisää tietoa siitä, miksei raskaus ole alkanut. Nähdään, hedelmöittyvätkö munasolusi miehesi siittiöillä, lähtevätkö alkiot jakautumaan kunnolla jne. Voi olla, että IVF-hoidoissakin kaikki näyttää menevän ok, mutta alkiot eivät vain kiinnity kohtuun. Siinä tilanteessa ei oikein ole muuta tehtävissä, kuin toistaa IVF-hoitoja, jossain vaiheessa tutkitaan jotakin vasta-aineita, jotka saattavat olla syynä siihen, ettei alkio kiinnity. On myös mahdollista kokeilla luovutetuilla soluilla, joskus luovutetuilla soluilla saadut alkiot kiinnittyvät, vaikkeivat omilla soluilla saadut alkiot kiinnity.
Luulisin, että elleivät IVF-hoidotkaan tuota tulosta, useimmille pareille löytyy kuitenkin ennen pitkää IVF-hoitojen myötä joku syy, jota lapsettomuuden aiheuttajaksi edes epäillään, ellei varmaan syytä löydetä.
Oot varmasti kuullu joka tuutista kaikkea vinkkejä tee sitä tee tätä, saattaa auttaa... Mutta laitan kuitenki muutaman asian mitä yks vyöhyketerapeutti mulle sanoi. Vyöhyketerapiasta jotku on saanu avun. Ilmeisesti pitäs käydä kuitenki useamman kerran.. Mä alotan nyt, saa nähä onko hyötyä (syy kuitenki on olemassa). :) Mutta näitä se kertoi:
-oranssi väri. vahvistaa hedelmällisyyden/seksuaalisuuden chakraa. vaatteet ym.
-pidä jalat lämpimänä!
-mahdollisimman puhdas, luonnonmukainen ravinto (vältä lisäaineita ym teollista, vältä puhdistettuja rasvoja, sokereita, jauhoja..)
-E-vitamiinia!!!
Lisäksi, liikunta on tärkeää. Ja oikeanlainen ravinto. Ei liikaa hiilihydraatteja, se saattaa häiritä. Normaali, monipuolinen ravinto.
Näistä mistäänhän ei ainakaan haittaa ole. :)
Sama juttu. Yli 3 v. menty. Syitä ei tiedetä. Fiilis huono ja henkisesti riekaleina. Tutkittu on ja yritetty ja lopulta itkemistä joka päivä. Nyt jo vähän vähemmän... Ja siinä sitten pitäisi vielä sekstailla. Jeppjepp. Tekeepä _tosi_ hyvää parisuhteelle ja itsetunnolle.
Jotenkin osasin odottaa, ettei heti tärppää, mutta enää tää ei oo kivaa. Juna ikäänkuin kohta meni jo. Kello tikittää tuhatta ja sataa ja v**ttaa. Kaikki käyttämättömän testit (ovulaatio ja raskaus) heitetin roskiin. Kaikki tulevalle lapselle ostetut matkamuistot yms. lahjat tutuilta heitetty roskiin, kun ajattelin, että ehkä sitten kun antaa asian olla, niin helpottaa.
Onneksi mies tukee, mutta hänelle asia vähän hällä väliä, tai ehkä hän reagoi vaan niin. Molemmat ovat varpaillaan, koska paha mieli voi tulla koska vaan ja pienimmästäkin ärsykkeestä.
Jotenkin sitä vaan jaksaa päivästä toiseen ja tuntuu siltä että kärpäsestä on tullut härkänen. Mutta miten katkaista kierre. Julkinen sektori paisuaa ongelmaisia eikä henkistä apua saa (ilmeisesti vielä riittävän hyvässä kunnossa).
Hoitoprosessi on hidas ja aina tulee lomia ja pyhiä sotkemaan. Kavereilla onnistuu luomusti ja avustettuina. Naapurissa lestisperhe, jossa poppoota riittää. Murheeseensa törmää joka päivä. Ja rahaakin on kulunut. Lainaa jouduttu ottamaan.
Mitään syitä ei olisi olla onnistumatta: fyysisesti molemmat tutkittu ja ok, ei tupakoida, syödään vitamiineja (myös syöty yritystä varten erikseen), urheillaan, terveitä, ei ylipainoisia, juotu on greippimehut, laihdutettu pari kiloa, vaikka ylipainoa ei ollutkaan, jätetty "vaaralliset" urheilulajit, pidetty henkistä taukoa, oltu alkoholinjuontokiellossa (siis tipatta), kokeiltu eri asentoja: Kaikkea hömppää (?)!
Stressiä on nyt ainakin tästä tullut, ehkä sitten se, mutta ei tätä stressiä enemmän ollut kuin muillakaan, kunnes nyt sitten...
Sitten tulee tietysti pohdinta siitä, mitä elämässä ansaitsee ja jos olisinkin huono äiti ja joku "korkeampi voima" on katsonut minut huonommaksi kuin muut. (Olen ateisti.) Pitäsikö erota miehestä, kun olen joskus kuullut, että joskus vaan parit eivät ole yhteensopivia geeneiltään tai jotain. Hirveitä pohdintoja elämän valinnoista.
Mutta ainakin tähän asti on jaksettu. Yritän pitää kulissiä yllä ja työ- ja perheyhteisömme ei tue asiasta puhumista ääneen, joten kärsimme kaksin (tai jopa minä yksin).
Toivottavasti saan kuitenkin jonkilaisen rauhan ja selvyyden asiasta ja kuten sanottu niin parempaan suuntaan olemme henkisesti menossa. Alussa jaksoi tsempata ja hempeillä parisuhteessa, sitten tuli ns. jyystövaihe kellon kanssa, orgasmista viis, mutta taas ollaan paremmassa vaiheessa. Aaltoilevaa!