Mitä kummaa? Nyt kukaan ei aiokkaan sanoutua irti, leikisti vain. Kunhan vähän peloteltiin.Takaisin tullaan heti, kun palkkaa tulee tarpeeksi. Niin. No sehän oli homman tarkoituskin. Meni vain termit vähän sekaisin, kun nyt haastetaan jo oikeuteen. Työantaja, joka on vastuussa ihmishengistä, ei hoitajat, ei nyt saakkaan hakea työntekijöitä, kun ne pitää säästää hoitajille, jotkaa ei irtisanoutuneetkaan. Niin siis ne 13 000 hoitsua vaan LEIKISTI ottaa hatkat. Aika uskomaton suoritus! TUohon pystyy vain korkealla koulutuksella ja hyvällä sydämellä.
Ettekös te
lähteneetkään lätkimään!
5317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jonka tarkoitus oli kiristää ylisuuri palkkavaatimus ja kiertää suojelutyö johon lakossa olisi väistämättä jouduttu, feikki-irtisanoutumisella. Paha Tehyn kannalta, että työnantaja halusi oikean tahdonilmaisun henkiökohtaisesti työntekijöiltä. Siten feikkileikki muuttuikin todeksi. Kyllähän KT ajoissa kertoi irtisanoutumistoimenpiteen lopullisuudesta, mutta siinä nähtiin vain porvarien juoni.
Lusikoikaahan nyt soppanne, tehyläiset. Työnhakuun ne, jotka irtisanoivat itsensä.
Jaksamista niille, jotka joukkohurmoksessa säilyttivät malttinsa ja harkintansa. Asettakaa työpaikkakiusaajat vastuuseen teoistaan.
Monopoli rahana.
Ei hoitajat ole mitään korkeasti koulutettuja. Vain 3 vuotta opistotasoista koulutusta useimmilla.
aloitus oli hyvin kankeaa ja sekavaa,
itkitkö koko ajan,
vai mitä vaikeuksia oli, kun tulos oli niin sekava.
Jos oikein naurattaa, niin tulee vedet silmistä ihan
noronaan. Siitä kai aloittajalla kyse.
Mot. Tehy on vitsi.