Voiko ovislimat tulla vaikka ei ovuloi? Olen tässä pohtinut sitä ovuloinko lainkaan. Ovislimat ainakin on hyvin runsaat ollut nytkin kiertopäivinä 14-15. Ei vaan tärppää, tutkimuksiin menossa, simpat vasta tutkittu ja ne ok.
Ovislimat
Minä vaan
2464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hän selvittää sen asian kulun paremmin. En osaa sanoa, itsellä tulee kyllä. Mutta munasolun toiminnassahan voi olla muuta häikkää miksi ei raskaudu, pelkkä ovis ei sitä takaa. Se voi olla, ettei se kulkeudu oikeaan paikkaan, tai on huonolaatuinen tai alkio ei kiinnity. Tai joka kk ei edes irtoa munasolua.
Se mitä ole kirjallisuudesta lukenut hormooneista, viittaisi ainakin siihen suuntaan, että ovislimaa voi hyvinkin muodostua vaikka ei ovuloi. Ovisliman saa aikaan estrogeeni, joka myös paksuuntaa sitä kohdun limakalvoa raskautta varten (joka taas poistuu kuukautisina jos ei tärppää). Oviksen sen sijaan saa aikaa luteinisoiva hormoni (LH), joten eivät nämä toiminnot ole välttämättä sikäli ollenkaan kytköksissa. En tosin ole mikään asiantuntija.