Rotalleni ilmestyi tänään yllättäen suuri patti kaulaan. Aamupäivällä pattia ei vielä ollut ja iltapäivällä kotiin tullessani se oli jo muutaman viinirypäleen kokoinen. Voiko kasvaimet todellakin tulla näkyviin noin pienessä ajassa(puhutaan siis tunneista) vai onko todennäköisempää että pahkura on paise tms. Patti ei ole täysin pyöreä, mutta kuitenkin melko kova ja tuntuisi liikkuvan himpun verran ihon alla. Rotta on virkeä ja syö normaaliin tapaan.
Kasvaimen
kasvaminen
1109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minunkin rotalleni tuli yllättäen pieni kasvain, joka on ollut sillä nyt jo muutaman viikon ja kasvanut koko ajan suuremmaksi. Minäkään en ole huomannut rotassa mitään poikkeuksellista käytöstä. Ehkä ei tule ihan niin helposti syliin kuin aiemmin ja hyppää kädeltä maahan hieman vaikeammin. Muuten syö ja on ihan normaali.