Farbod oli kuin ei olisi koskaan ollut tekemisissä iäkkäämmän naisen seurassa. Olen todella hämmästynyt ja pettynyt mieheen jonka oletin olevan jotakuinkin fiksukin...
Oli kuitenkin mieleenkiintoista nähdä miten eri lailla nuoret käsittelivät tätä uutta "asiaa". Itse olen Riitan ikäluokissa ja työssäni edustan iältäni vähemmistöä. Meillä on nuoruus valttia ja sen kyllä huomaa myös ikärasismin muodossa. On joitakin nuoria jotka eivät millään osaa käyttäytyä mitenkään seurassani ja näen välillämme tämän suuren kuilun. Sitten on taas toinen joka kohtelee minua kuin ikätoveriaan ja se kyllä imarteleekin jotenkin kivasti.
Talossa Sauli taas osoitti hurmaavuutensa upeasti. Jarkko oli todella surkea näytellessään olevansa samoilla linjoilla Saulin kanssa mutta ilmeet kyllä paljastivat jälleen sen "sisäisen kaun(h)euden" joka Jarkossa asustaa. Olisi hauskaa nähdä Jarkko vaikka puoli vuotta tuollaisessa paikassa, miten sen ulkokuori pikkuhiljaa murenee.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Saulihan mielistelee kaikkia ja esittää koko ajan. Muistuu vaan mieleeni tämä Jussin selän takana puhuminen. Että sellainen poika se Sauli on.
Saulihan oli ihan aidosti ilahtuneen oloinen Riitan tulosta, kun kommentoi asiaa heidän ollessaan kahden kesken Jarkon kanssa parvekkeella. Ei siis näyttänyt iloista naamaa Riitan edessä. Sauli tuntuu fanittavan vapaamielisen oloisia tyyppejä ikään katsomatta, huomasin kyllä itsekin että fiilis oli jäykempi Jussin suhteen.
jaksa enää. Niin läpi feikki tyyppi, ettei mitään rajaa! Ennemmin äänestän Piian jäämään kuin Farfarin, jos ne sais vastakkain seuraavaan.
fatfar ulos ilman muuta!! fartfart on aika pihalla koko ajan ja juonii pk-huoneessa! ennemmin farmor kuin fartburg!!
jäähyväispuheet sen niin selvästi. Jätkä tuollaisessa tilanteessa kusettaa minkä ehtii, kuvittelee olemalla muka herkkä ja juttelemalla jokaiselle erikseen saavansa yleisön sympatiat puolelleen. Kuitenkaan reppana ei tajunnut että kaikki talossa sanottu tulee julki, jos BB tahtoo. Oli lievästi noloa paljastaa päiväkirjahuoneessa leipäkorijutun olleen pelkkää kusetusta, mihin farmor itse vielä suhtautui lähinnä huvittuneesti.
Fabehan on alusta asti sanonut, että on tullut pelaamaan. Mutta varmasti kaikki muutkin. Ei kukaan mene tuonne vaan asumaan kolmeksi kuukaudeksi. Fabe on ainut, joka on kertonut totuuden heti, muut yrittää kaunistella asiaa. Ja mielestäni Tiinakin keskusteli sunnuntaina muiden kanssa kuten Fabekin. Mun mielestä tuota Faben juttua liiotellaan ja ihmiset ottaa kaiken hänen puheensa tosi tarkasti. Otetaan lause sieltä toinen täältä ja niitä arvostellaan, vaikka ne tarkoittaa asiayhteydessä ihan muuta.
Voi veit sanat suustani! meinasin aloittaa aiheesta keskustelun, mutta sellainen olikin jo! Farbod ulos ja äkkiä, miten voi olla niin itsekeskeinen ja huijari? Huijaa tarinoillaan ja pelaa. Olin iloinen kun äsken huomasin Subin sivuilla "punainen puhelin äänestyksessä" että moni muu näköjään ajattelee samoin.
Tosi kamala asenne Farbodilla uuteen asukkaaseen. F ei kestänyt kun hän ei ollutkaan illan juhlittu sankari (su-illan). Saulin lisäksi myös Niko ja Kadi ja Pia ja Suvi suhtautuivat ihanasti Riittaan :)