Urheilijanainen

Sattumasonni

Suurimmaksi osaksi seksi on ollut hyvin tavanomaista, niin kuin varmaan kaikilla. Muutama ”helmi” on kuitenkin sattunut joukkoon, joista ajattelin kirjoittaa yhden. Tämä on toinen kirjoitukseni, joka on myöskin tositarina, niin kuin edellinenkin. En ole kovin hyvä kirjoittaja, joten en mitään novelleja viitsisi alkaa väsäämään.

Tätä tarinaa en ole koskaan kertonut kenellekään, vaikka joskus olisikin tehnyt mieli vähän ”kehuskella”. En yleensäkään kerro seksiseikkailuistani muille, mutta nyt kun tapahtumasta on kulunut vuosia, niin päätin kirjoittaa tänne. Tapahtuma sijoittuu aikaan, jolloin kännykät teki vasta tuloaan.

Olin työkavereiden kanssa ollut saunailtaa viettämässä. Loppuillasta meitä ei ollut enää montaa, kun suuntasimme yhteen suosittuun yökerhoon. Ravintola oli kahdessa kerroksessa, ja päätin käydä tsekkaamassa myös yläkerran. Yläkerrassa oli tanssiravintola, joka meni kiinni aikaisemmin. Valomerkkiin oli puoli tuntia ja väki oli alkanut jo poistumaan, osa tietysti yökerhon puolelle. Nojailin baaritiskiin ja mietin jäisinkö yhden oluen ajaksi, kun minua tultiin jo hakemaan tanssimaan. En pahemmin käy tanssipaikoissa, mutta olen kuitenkin mielestäni kohtalaisen hyvä tanssimaan. Nainen tuntui todella jäntevältä ja hyväkroppaiselta. Ei hän kovin hyvä tanssija ollut, mutta se ei paljon haitannut. Tunnistin naisen maajoukkuetason urheilijaksi. Olin nähnyt hänet usein televisiossa.

Hänellä ei ollut meikkiä ollenkaan. Ajattelin mielessäni, ettei hän varsinaisesti kovin kaunis ole, mutta ihan hyvän näköinen kuitenkin. Tanssin loputtua hän sanoi ”mennäänkö?” Luulin, että hän tarkoitti pois tanssilattialta, joten vastasin jotain, että eikös sitä ole tapana tanssia toinenkin kappale? Seuraavaa lausetta en todellakaan osannut odottaa. Nainen nimittäin sanoi: ”Mä haluan naida, jos kiinnostaa, niin lähdetään”. Arvaatte varmaan miten kävi. En tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta.

Nainen oli omalla autolla liikkeellä, joten aikaa ei tarvinnut tuhlata taksijonossa. Menimme naisen asunnolle ja heti eteisessä alkoi vimmattu riisuuntuminen. Yritin pientä esileikkiä viritellä, mutta nainen oli ilmeisesti toista mieltä. Hän rullas kondomin paikalle ja kääntyi ympäri. Siinä hän täydellinen pylly pystyssä ohjasi kaluni suoraan valmiiksi märkään pimsaan. Olin vasta vajaa tunti sitten tavannut tämän naisen ja nyt panin tuota herkkupyllyä takaapäin. Tunsin todella tiukan puristuksen kaluni ympärillä ja yritin alkaa rauhallisesti työntelemään, mutta tämä nainen halusi kovempaa kyytiä. Vaikka olin aika juovuksissa, ja kuti ei silloin ole niin herkässä, niin en sitä menoa kauan kestänyt.

Lysähdimme sängylle. Hän oli mahallaan ja minä päällä. Hetken maattuamme nainen kääntyi kyljelleen ja minä olin edelleen hänen takanaan. Sivelin hänen vartalonsa täydellisiä kaaria ja suutelin välillä niskaa. Kauan ei ehditty makailemaan, vaan hän alkoi hyväillä kaluani, joka alkoi osoittaa elpymisen merkkejä. Jälleen hän ohjasi kaluni takaapäin kosteaan koloonsa. Nyt lusikka-asennossa tahti oli huomattavasti verkkaisempi. Tässä asennossa pääsin paremmin hyväilemään myös hänen pieniä ja terhakoita rintojaan. Vaihdoimme vähän asentoa niin, että hän oli mahallaan ja minä päällä. Tällä kertaa minä pääsin paremmin määräämään tahdin ja yhden laukeamisen ansiosta toinen kestikin jo paljon kauemmin.

Kävin kylppärissä pesemässä kaluni ja olin jo lähdössä kotiin tyttöystäväni viereen, kun tuo urheilijanainen sängyllä nosti pyllynsä pystyyn ja pyysi vielä panemaan. En ollut koskaan aikaisemmin pystynyt kolmeen peräkkäiseen aktiin noin lyhyessä ajassa, mutta hänen pyllistäessä kaluni alkoi yllätyksekseni taas kovettua. Nainen vaati lisää vaikka panin parastani koko ajan. Tikkasin kuin Singeri ja kun vauhti alkoi hiipua nainen työnteli yhä kovemmin vastaan. Olin yltä päältä hiessä ja naiminen kuului varmasti myös naapureille. Lopulta kuntoni yksinkertaisesti loppui, mutta samassa tuo urheilijanainen alkoi vapista ja täristä orgasmin kourissa. Itse en enää kolmatta kertaa lauennut, mutta ei haitannut, niin mahtava nainti se oli ollut.

3

20286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gunter

      ne hormoonit teettää....

      • minh

        moi kiva lukea naisen käyttäytyvän tuolla tavalla mikä on täysin tunnusomaista testtosroidin käytäjälle... en silti väitä mutta


    • Anonyymi

      Olin urheilu kilpailuissa nyt katsomassa en huoltajana asuin asunto autossa mutta viimmeisen yön halusin hotelliin olin varannut sen aikapäiviä sitten että saan sen.
      Istuin syömään noin viideltä, näin yhden tutun tytön ovella huiskautin tuli pöytään.
      Kristiina on juoksija, kysyin mikä olo sanoi eilen meni jalka jumiin piti keskeyttää juoksu kysyin onko kukaan tutkinut, sanoi ei ole huomenna lähdetään auto on täynnä aika ahdasta. Sanoin mulla on tilaa voit levätä se on asuntoauto vuokrasin sen kolmeksi päivää olen lomalla katselen kilpailuja.
      Sanoin Kristiinalle tarjoan ruuan jos istut minun kanssa, hyppäsi pöytään ja nauroi missa ruokalista. Sanoin otan kalaa se ei täytä liikaa Kristiina otti samaa tilasin valkkari pullon pöytään sanoin sulla ei ole kilpailuja voit ottaa myös. Syötiin ja naurettiin kommelluksille juotiin toista pulloa Kristiina kysyi missä sun auto sanoin on nyt huone pitää välillä elääkkin kunnolla.
      Siirryttiin huoneeseen, Kristiina oli tiukat stresit päällä ja tiukka pusero katselin jo pöydässä on timmi tyttö. Aukasin television siellä tuli pituus hyppyä, Kristiina sanoi miksi noita kuvataan kun pyllistelevät on kyllä aika seksyjä sanoin olet sinäkin Kristiina nauroi me ei olla pyllyllään juoksussa, sanoin noin vaan olisit sinäkin Kristiina nousi ja pyörähti , niinkö meinaat. Sanoin mene sängylle kuvaan niin saat katsoa, Kristiina kumartui pedille otin kuvan toiseen pikein mallasi otin kuvan.
      Otettiin kossupaukkua ja hyvää limua siihen, sanoi näytä nyt ja poista katsoi kuvaa sanoin katso nyt pyöreä pylly ja toinen kuva kauhisteli katso pillu näkyy sanoin kaunis pillu pukkasi kylkeen nyt poistat.
      Kristiina oikoi jatkaa sanoi ottaa taka reiteen ja selkään sanoin voin hieroa jos uskallat antaa. Kristiina tuli pesuhuoneesta päällä valkoiset pikkarit ja liivit meni sänkyyn, otin öljyä sanoin ei ole muuta ja hieroin vähän pakaraa ja aloitin pohkeista laitoin reilusti öljyä hieroin kunnolla kun pääsin takareiteen huokaili sanoi silti jatka hieroin kumpaakin ja kaadoin öljyä selkään hieroin ylhäältä alas pomppu pylly nousi kutsuvasti kun menin alas Kristiina huokaili en ole enne saanut näin hyvää hierontaa menin niskaosastolle avasin liivit laitoin öljyä hieroin niskaa ja olka päitä.
      Kristiina kääntyi aloitin jaloista katsoin hienoa vartaloa pillu oli hyvin esillä hieroin aivan haaroihin pillun huulet oli erillään turpeana näin pienen kosteuden pöksyissä siirryin ylä päähän hieroin öljyllä olkapäitä ja rinnana ylä osaa Kristiina katsoi ja liivit ja kädet oli rintojen päällä laitoin paidan silmille ja avasin kädet hieroin rintoja nyt alkoi huokailemaan rinnat oli kiinteät ja kun koskin nänneihin huokasi huokali koko ajan hieroin vatsaa se oli jäntevä työnnin sormia vähän housun sisään lantio nousi ja kuului pitääkö sieltä hieroin pillun ylä osaa tunsin haluaa lisää jatkoin alemmas kuiskasin on kauniin tuntuiset vedin housuja alemmas hyväilin sievästi nousi istumaan avasi housut sanoin tämä vaatii kanssa ja öljysi sanoi mulla on kaveri muista, Kristiina öljysi kunnolla sanoi tule menin liukkaan naisen päälle ohjasi sisään huusi voi luoja kun haluan pillu oli liukas ja tiukka suutelin kiinteitä rintoja kuiskas olenko seksikäs sanoin olet tosi en näe enää koskaan tämmöistä suukotin kuiskas haluat varmaan nähdä takkaa ja nousi pyllypystyyn katsoin ei voi olla totta työnnyin sisään helutti pyllyä onko herkku panin lujaa huusi koko ajan olenko noin herkku vedin pois ja uudelleen sisään kiljui olen porno haluan olla porno antoi panna pitkään laskeutu kääntyi sanoin tule työnsin tiukkaan pilluun kuiskas sun kanssa saan olla porno sanoi saat tulla ei vaaraa tulin sisään Kristiina huusi voi luoja kun tulet ja vapisi. Noustiin sitten ylös sanoin meni vähän laittoi sormen suuni eteen Ei muuten mennyt tarvitsin tätä. Käytiin vielä alhaalla olusilla kun tultiin riisu alasti sanoi haluan ja haluan monesti. Oli kiva yö rakasteltiin pitkään tosi porno asennoissa aamulla soitti on jo kyyti olen menossa huoltaja kysyi miten lihakset sanoi ok, olin just sisässä nakkasi puhelimen sanoi pane nyt teiniä teini haluaa.
      Päästtiin autolla joku sata kilometriä katsoin peilistä riisui käytävällä tuli eteen nauroi annetaan rekkamiehille iloa kun rekka ohitti edestä vieressä pilli soi.
      Käveli taakse huusi missä P-paikka ajoin parkkiin pantiin heti Kristiina oikein nosti pillua sanoi pane isolla kyrvällä kun levähdettiin kertoi että on joskus haaveillut jostai tämmöisestä oma kaveri on vähän vanhoillinen mutta kiva.
      Naitiin kahdesti ennen kuin oltiin perillä viimmeisen kerran melkein linja-auto asemalla takaapäin kun halusi niin sanoi se on pervoa kuin ottaisin väkisin.
      Näin Kristiinaa kaverin kanssa puhuttiin ja poka kääntyi jo lähtemään sanoi soitan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8283
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      167
      2627
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      948
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    5. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      860
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      836
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      833
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      69
      725
    Aihe