Naapurina mulkku

Taidan kertoa oman tarinani.
Asun omakotitalossa pienellä paikkakunnalla.
Korttelissamme on useita omakotitaloja.

Noin 10 vuotta sitten yksi naapurimme "pimahti". Sitä ennen hän oli käyttytynyt kuin "mallinaapuri"
Hän teki humalapäissään jotain ja syyttää meidän perhettämme asiasta!

Sen jälkeen alkoivat:" Siellä sitä taas kytätään!...Homo!...Maksa velkas!..Vai ei homopojan auto lähtenyt käyntiin...yms huutelut.

Aina kun ajan autolla talon ohitse, ja tämä mulkku sattuu olemaan pihalla, niin hän näyttää keskisormea (tietenkin silloin kun ei muita naapureita ole näkemässä!)

Parhaita kertoja ovat olleet kun hän on ollut selin minuun ja näyttänyt keskisormea selkänsä takaa!!

Tätä huutelua ja keskisormen näyttelyä on kestänyt kohta 10 vuotta! Äijä on 50v ja perheellinen mies. Kaikki lapset asuvat toki poissa kotoa jo.

Pistää miettimään miten pahoin tuollainen henkilö voi.

Muille naapureille hän näyttää vain "hyvän ja mallinaapuri" puolensa, mutta meille ja etenkin minulle "pimeän puolensa"

Kylällä tapaus on tunnettu tempauksistaan etenkin 80-ja 90-luvuilla...

Hassua, että hän kuvittelee minut homoksi ja huutelee sitä lähes aina minut nähdessään(!)

Muutamia vuosia sitten kyseinen mulkku tokaisi:" Mä oon kuullut, että sä jaat persettä mustille miehille!"

Että tälläinen tapaus. Ei tule aika pitkäksi.
Ai niin, olen itse hieman päälle 25v kaveri.

Mutta eihän jotkut tajua vaikka niille yrittäisi järkeä puhua, päässä kun iso ratas lyö tyhjää...
103111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sillä voit ottaa kuvia niistä sormistaan ja jos on nauhoittava niin nauhoita siihen niitä huuteluja, niiden kanssa marssit vaikka Poliisilaitokselle tekemään rikosilmoituksen "kunnianloukkaus" syytteellä. Ja jos et niin paljoa viitsi niis saat naapureillesi näytettävää siitä millainen tyyppi oikeasti on kyseessä. Mutta älä kerro tälle tyypille kuitenkaan mitään aikeistasi.

Mahtaa tulla yllärinä tälle kuspiäälle.... ;)

Äänestä

Ei sinun tarvitse hävetä homouttasi. Eivät muutkaan sitä yleensä tee. Jari Sillanpää ja monet muut julkimot ovat tulleet jo aikoja sitten kaapista. Tule sinäkin. Hesassa tapaamme DTM:ssä, tule sinäkin.

Äänestä
  • Siis olen hetero 100%. Mutta naapuri on vaan saanut jostain päähänsä kuvitelman, että olisin homo. Mtta hänellä nyt on tapana kuvitella kaikenlaista muutakin...

    Äänestä

  • Mä luulen että... kirjoitti:

    Siis olen hetero 100%. Mutta naapuri on vaan saanut jostain päähänsä kuvitelman, että olisin homo. Mtta hänellä nyt on tapana kuvitella kaikenlaista muutakin...

    Jos et ole vielä tiedostanut homouttasi. Tanssija Jorma (Jormalla on tosi jorma, kysy vaikka Helenalta) Uotisellakin meni pitkään ennen kuin avasi kaapin oven.
    Väittää vieläkin olevansa Bi, mutta se nyt on vaan sen juttuja, kun se haluaa puristella tissejä aina välillä.

    Äänestä

Jopas on naapuria kerrakseen!

Onhan siinä melkoinen urakka opetella olemaan noteeraamatta koko tapausta, mutta valitettavasti huono käytös voi vaikuttaa omaan asumisviihtyvyyteen. Oletko ajatellut ryhtyä järeämpiin toimenpiteisin vai kohautella olkapäitäsi?

Meidän juoppo naapuri, vaikka sitä haettiin poliisinkin toimesta joskus pois, ei muuttanut käytöstä mihinkään. Eukko kuoli, tuli uskoon ja nyt käyttäytyy tosi hyvin. Ei enää häiriöksi! Toivotaan sinne kulmille jotakin samanlaista henkistä pimahdusta.

Äänestä
  • Mutta on nyt ollut noin kolmevuotta aika iisisti. Tuossa neuvottiin kuvausta ynnä muuta.Minä kävin aikoinani polisin puheilla ja todettiin että ei näille voi mitään.Meillä on auttanut se ettemme noteeraa mihinkään huuteluihin tai muihin mielen ilmaisuihin. Siis elämme aivan kuin tätä naapuria ei olisi olemassakaan.Kyllä tämmöisten kanssa saisi olle joka viikko käräjillä.Tämä sinunkin naapuri tietää varmasti lakipykäliä koska käyttäytyy näin.

    Äänestä

Voit sitten viedä asian oikeuteen. Teet ensin tutkintapyynnön poliisille.
Jos et halua kuvata ja äänittää tee tutkintapyyntö kuitenkin poliisille. Kytätköön kytät nurkan tai puun takana ja eiku sitten laitat kunnianloukkaus syytteen kehiin.

Äänestä

tuli heti mieleen, että naapuri tässä on kaapissa, on ihastunut sinuun, mutta koska ei voi tulla kaapista, tunne ilmeneekin vihana.
Onko naapurillasi naista?

Äänestä
  • Onhan tuolla mulkulla vaimo, ollut jo 30 vuotta...Ja se nainen tietää mitä on henkinen/fyysinen väkivalta, mutta itsehän on miehensä valinnut...

    Äänestä

  • Mä luulen että... kirjoitti:

    Onhan tuolla mulkulla vaimo, ollut jo 30 vuotta...Ja se nainen tietää mitä on henkinen/fyysinen väkivalta, mutta itsehän on miehensä valinnut...

    Kai sen näät joskus vähän syrjemmälläkin.
    Kannatta ainakin seurata tällaista mahdollisuutta.
    Kun sitten tuuri käy niin hyväile sitä vähän rystysillä. kun silminnäkijöitä ei ole, niin siinä on sana, sanaa vastaan.
    Minä voin sanoa, että tuo helpottaa todella.
    Kokemuksesta tiedän asian. Minä odotin lähes 6-vuotta, lopulta kaikki osui kohdallensa ja sain kuitattua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mä luulen että... kirjoitti:

Taidan kertoa oman tarinani.
Asun omakotitalossa pienellä paikkakunnalla.
Korttelissamme on useita omakotitaloja.

Noin 10 vuotta sitten yksi naapurimme "pimahti". Sitä ennen hän oli käyttytynyt kuin "mallinaapuri"
Hän teki humalapäissään jotain ja syyttää meidän perhettämme asiasta!

Sen jälkeen alkoivat:" Siellä sitä taas kytätään!...Homo!...Maksa velkas!..Vai ei homopojan auto lähtenyt käyntiin...yms huutelut.

Aina kun ajan autolla talon ohitse, ja tämä mulkku sattuu olemaan pihalla, niin hän näyttää keskisormea (tietenkin silloin kun ei muita naapureita ole näkemässä!)

Parhaita kertoja ovat olleet kun hän on ollut selin minuun ja näyttänyt keskisormea selkänsä takaa!!

Tätä huutelua ja keskisormen näyttelyä on kestänyt kohta 10 vuotta! Äijä on 50v ja perheellinen mies. Kaikki lapset asuvat toki poissa kotoa jo.

Pistää miettimään miten pahoin tuollainen henkilö voi.

Muille naapureille hän näyttää vain "hyvän ja mallinaapuri" puolensa, mutta meille ja etenkin minulle "pimeän puolensa"

Kylällä tapaus on tunnettu tempauksistaan etenkin 80-ja 90-luvuilla...

Hassua, että hän kuvittelee minut homoksi ja huutelee sitä lähes aina minut nähdessään(!)

Muutamia vuosia sitten kyseinen mulkku tokaisi:" Mä oon kuullut, että sä jaat persettä mustille miehille!"

Että tälläinen tapaus. Ei tule aika pitkäksi.
Ai niin, olen itse hieman päälle 25v kaveri.

Mutta eihän jotkut tajua vaikka niille yrittäisi järkeä puhua, päässä kun iso ratas lyö tyhjää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu