Kun kerran hoitajat kerran vain leikisti irtisanoutuivat, niin niillehän voisi sitten myös leikisti antaa palkankorotukset. Ja sitten kun ne purnaavat, sanottaisiin, että ei tietenkään oikeesti tarkoitettukaan antaa palkankorotuksia. Ihan vaan leikillään;)
Leikisti
ei oikeasti
9264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
annettu lunnasvaatimuksien esittäjille. laukku täyteen leikattuja sanomalehtiä.
Kun vielä sairaat osaisivat kuolla leikisti hoidon puutteeseen, niin tässä olisi ainekset koko Suomi-perheen hauskanpitoon.
Harmi, että sairaat ihmiset eivät ole yhtä korkeasti koulutettuja kuin tehyläiset. Muuten varmaan osaisivatkin.
olipas sinulla tänään lyhyt koulupäivä,
vai onko teillä syysloma.
meillä on Matias Saana ja Karri vielä koulussa,
etkös sinä ole jo 4 lasta "mankeloinut työelämään"?
nuo ovat yhden lapsemme lapsia,
omat se 4 on noin "kolmekymppisiä"
Lapsesi siis opiskelevat, Helsingissä kolme, ja Turussa yksi. Mainitset heidän olevan kolmikymppisiä. Lisäksi mainitset toisaalla, kuinka tämä heistä seuraava polvi on teini-iässä.
Eli lapsesi ovat tosiaan nuorina alkaneet lasten tekoon, jos ovat itse kolmissakymmenissä ja lapsetkin jo teinejä! Etkö vanhempana ollut huolissasi tällaisesta teinivanhemmuudesta? Etkö toivonut lapsillesi parempaa? :O
Lisäksi, kun lapsesi opiskelevat Helsingissä ja Turussa, niin kuinka kummassa nämä lapsenlapset ovat koulussa Hämeenlinnassa, jossa itse asutte?
Vai, kävikö niin, että se teinivanhempi ei pystynyt lapsistaan huolehtimaan, ja heidät sijoitettiin teidän isovanhempien luokse.
Se lienee loogisin selitys.
Etkö vanhempana ollut huolissasi tällaisesta teinivanhemmuudesta? Etkö toivonut lapsillesi parempaa? :O
------------------toivottiin juuri tuosta, kun olosuhteet olivat hyviä.
Mitään muuta emme kadu, kun vanhana naimisiinmenoamme.
”Lisäksi, kun lapsesi opiskelevat Helsingissä ja Turussa, niin kuinka kummassa nämä lapsenlapset ovat koulussa Hämeenlinnassa, jossa itse asutte?
-----------------selitys, ainoastaan yhdellä hieman, eli ovat opiskelleet,
2000 luvulla TKU ja HESA, nyt jo kaksi asuu jo Hämeenlinnassa.
mutta ei se Hesan joukonliikennekään ole paljon muuttunut.
edelleen on turvatonta ja aikaan vievää kulkea yöllä.
Yksikin pikku ryöstö voi muuttaa koko käsityksen
ulkona kulkemisesta,
en suosittelisi senkään vuoksi ulkona yksin liukumista.
Helsinki on TODELLA turvallinen kaupunki.
Samalla voitaisiin antaa oikein tuntuvat korotukset, miksi tyytyä 500 euroon, sama maksaa kerralla tonni lisää kuussa jokaiselle tehyläiselle!
Hmmm, niin jos he saavat LUPAUKSEN palkankorotuksesta niin kannattaa tarkkaan fiilata se lupauksen sanamuoto, ettei sinne sujahda esim. 500e.