Jos tehyn tahto läpi...

Oletetaan että tehyn vaatimukset menee läpi ja hoitajat saavat korotuksensa. Mitä seuraavaksi? Seuraavatko muut pienipalkkaiset, mutta yhtä KORKEASTI koulutetut tai muuten ihmishenkiä PELASTAVAT perässä ja joukkoirtisanoutuvat?

Kohta meillä on poliisi, palolaitos, opettajat jne. taistelemassa palkkojensa puolesta. Ja työnantaja ei voi sanoa mitään vastaan. "Saihan hoitajatkin."

Ja seuraavaksi tietenkin nostetaan veroja. Ei kuitenkaan korkeapalkkaisilla, maksavathan he jo nyt liian korkeita prosentteja palveluista joita he eivät juurikaan käytä.

Toisin sanoen, kaikki mitä tehy mahdollisesti voittaa, maksetaan veroina takaisin. Mutta eihän se haittaa, kunhan kokoomus vain pitää lupauksensa!
9350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

" yhtä KORKEASTI koulutetut"

kuule kun nuo Kesselit on jo tehneet sopimuksen,
aivan samoin kuin opettajat ym.

heillä on ollut viisas johtaja joka on korkeasti koulutettujakin jymäyttänyt.


toiseksi,
mitä haittaa vaikka viikon. kuukauden on kirjaston johtaja tai päiväkodin johtajka pois,
ei yhtikäs mitään.

Äänestä
  • Lääkärit ei saa kahviaan, kun sairaanhoitaja on irtisanoutunut.
    ter. matalasti koulutettu.
    Muuten ei kahvinkeitto oo oikeesti niin "korkeata" koulutusta vaativaa työtä.

    Äänestä

  • on sh:lla kirjoitti:

    Lääkärit ei saa kahviaan, kun sairaanhoitaja on irtisanoutunut.
    ter. matalasti koulutettu.
    Muuten ei kahvinkeitto oo oikeesti niin "korkeata" koulutusta vaativaa työtä.

    kumpa vaan ei tulisi rytmihäiriöitä,
    kun niin innoissanne olette,

    se on suomalaisien kansantauti

    Äänestä

  • "kuule kun nuo Kesselit on jo tehneet sopimuksen,
    aivan samoin kuin opettajat ym."

    Kyllä nekin sopimukset vielä umpeutuu..

    "toiseksi, mitä haittaa vaikka viikon. kuukauden on kirjaston johtaja tai päiväkodin johtajka pois,"

    Kuka niistä kirjaston johtajista on puhunut?

    Äänestä

  • W.C.S. kirjoitti:

    "kuule kun nuo Kesselit on jo tehneet sopimuksen,
    aivan samoin kuin opettajat ym."

    Kyllä nekin sopimukset vielä umpeutuu..

    "toiseksi, mitä haittaa vaikka viikon. kuukauden on kirjaston johtaja tai päiväkodin johtajka pois,"

    Kuka niistä kirjaston johtajista on puhunut?

    "Kuka niistä kirjaston johtajista on puhunut?"

    mitä tuo tarkoitti,
    sinäkö täällä määräät mitä saa kirjoittaa ?

    taidat olla aika ankara tyyppi, siltä tuntuu ?

    Äänestä

  • Mitataanko työn arvoa sillä, mitä tapahtuu, jos on työpaikaltaan pois? Ei ainakaan sivistyneessä ja oppineessa kulttuurissa. Asian hoksaaminen tarvitsisi kai laajempaa ymmärrystä, jonka ilmeisesti voi saavuttaa järkeilemällä (tai sitten oikeassa korkeakoulussa), hoitajille tuota ymmärrystä ei näköjään ole suotu. Väittävät kuitenkin olevansa fiksuja ja koulutettuja..?

    Kyllä jokaisen pitäisi tietää tekevänsä arvokasta työtä ilman, että pönkittää omanarvontuntoaan muiden töitä kunnioittamattomalla asenteella ja julkisesti lyttäämällä muiden tekemiä töitä.

    Äänestä

  • Mitä sitten... kirjoitti:

    Mitataanko työn arvoa sillä, mitä tapahtuu, jos on työpaikaltaan pois? Ei ainakaan sivistyneessä ja oppineessa kulttuurissa. Asian hoksaaminen tarvitsisi kai laajempaa ymmärrystä, jonka ilmeisesti voi saavuttaa järkeilemällä (tai sitten oikeassa korkeakoulussa), hoitajille tuota ymmärrystä ei näköjään ole suotu. Väittävät kuitenkin olevansa fiksuja ja koulutettuja..?

    Kyllä jokaisen pitäisi tietää tekevänsä arvokasta työtä ilman, että pönkittää omanarvontuntoaan muiden töitä kunnioittamattomalla asenteella ja julkisesti lyttäämällä muiden tekemiä töitä.

    en kyllä ymmärrä, jos työllä on arvoa,
    vaikka sitä ei edes tarvitse tehdä.

    Kirjastonhoitajan arvonkin näet lähivuosina,
    kun 1/3 kirjastoja suljetaan,
    kuka heitä kaipaa,
    en kyllä ymmärrä,
    vaikka rahaa tulee ovista ja ikkunoista,
    näes toimitusjohtaja kun olen ja poijaat maalailee niitä ovia ja ikkunoita.

    Äänestä

"Oletetaan että tehyn vaatimukset"

saavat sen eurolleen.

poliisi, ? onko se matalapalkkainen,
minun veli ainakin saa lähes 50 000 vuodessa, on 46 vuotias ylikonstaapeli.

Äänestä

maksetaanko teillä koulutuksen mukaan palkka?

ei ainakaan meillä,
vaan tehtävän vaativuuden ja sen mukaan onko uusia portin takana vai ei.

Yrityksen terveydenhoitaja paljon enemmän kuin
(noin 800 €/kk) paljon korkeammin koulutettu osastopäällikön sihteeri.

korkeakoulutettuja on aina tulossa 20,
olemme katolisia kun saimme näin hyvän terveydenhoitajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


W.C.S. kirjoitti:

Oletetaan että tehyn vaatimukset menee läpi ja hoitajat saavat korotuksensa. Mitä seuraavaksi? Seuraavatko muut pienipalkkaiset, mutta yhtä KORKEASTI koulutetut tai muuten ihmishenkiä PELASTAVAT perässä ja joukkoirtisanoutuvat?

Kohta meillä on poliisi, palolaitos, opettajat jne. taistelemassa palkkojensa puolesta. Ja työnantaja ei voi sanoa mitään vastaan. "Saihan hoitajatkin."

Ja seuraavaksi tietenkin nostetaan veroja. Ei kuitenkaan korkeapalkkaisilla, maksavathan he jo nyt liian korkeita prosentteja palveluista joita he eivät juurikaan käytä.

Toisin sanoen, kaikki mitä tehy mahdollisesti voittaa, maksetaan veroina takaisin. Mutta eihän se haittaa, kunhan kokoomus vain pitää lupauksensa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu