Päivän uutiskommentti
Tehyläiset ovatkin turhia
Suomea uhkaava hoitajalakko paljastaa, että meillä ei olekaan juuri mitään hätää.
Tähän saakka meille on uskoteltu, että suomalainen hyvinvointivaltio saavuttaa kriisipisteensä sinä päivänä kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Huoltosuhde eli työikäisen väestön määrä suhteessa lasten ja vanhuseläkeläisten määrään keikahtaa ja maa ajautuu kaaoksen partaalle.
Työikäisiä onkin yhtäkkiä aivan liian vähän elättämään ja ylläpitämään sairastavaa vanhusmassaa.
Tehyläisten työtaistelu on kuitenkin murtanut myytin. Tulevaisuus näyttää aiempaa valoisammalta.
Järjenkäyttöä olisi vielä varaa lisätä.
Joukkoirtisanoutumisella uhkailu on nimittäin pakottanut työnantajat miettimään, miten työt hoidetaan ilman 12 000 hoitajaa. Työvoimapula onkin totta nyt eikä viiden vuoden päästä.
Tämä on pakottanut viranomaiset nousemaan poteroistaan. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja pääkaupunkiseudun perusterveyden huolto ryhtyvät tiivistämään yhteistyötään.
Terveyskeskukset valmistautuvat vastaanottamaan erikoissairaanhoidon potilaita sairaaloista aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Kotisairaanhoidossa taas varaudutaan kotiuttamaan tavallista huonokuntoisempia potilaista. STT:n uutinen kertoo, että terveyskeskukset pystyvät toimimaan miltei normaalisti.
Poikkeustilanteeseen valmistaudutaan myös perumalla kiireettömiä leikkaus- ja hoitoaikoja.
Ei siis hätää. 12 000 hoitajaa voi jättää työpaikkansa ja kiireelliset tapaukset hoidetaan.
Terveydenhuoltoalalla on vielä paljon tehostamisen varaa. Aiemmin tänä vuonna helsinkiläisen Marian sairaalan päivystysruuhkat saatiin purettua pelkällä päätöksellä. Toimintatapaa muutettiin järkevämmäksi ja ruuhkat katosivat, vaikka yhtään uutta virkaa ei perustettu.
Järjenkäyttöä olisi vielä varaa lisätä.
Esimerkiksi sähköinen potilastietojärjestelmä kulkee vielä lapsenkengissään ja potilaiden papereita etsitään ja kuljetetaan ympäri Suomea. Sähköinen reseptikin on vasta kokeiluasteella.
Tehyläisiä voi kiittää jo nyt vuoden terveysalan innovaatiosta. Joukkoirtisanoutumisuhka on tehostanut jo nyt terveydenhuoltoalaa ja saanut alan toimijat miettimään tekemisiään tarkemmin.
Toivottavasti järjen käyttö jatkuu, vaikka tehyläiset eivät irtisanoutuisikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta turiset. Ratkaisuja kyllä löydetään, kun on aivan pakko. Paitsi taitaapa se pula olla aika konkreettinen ja todellinen myös muutaman vuoden päästä.
pallerot ymmärtävät niin toisiaan että. Kyllä on lutusta..:D
Tehy tekee mahdolliseksi sen,mitä on pitkäjänteisesti pohjustanut:nostaa sairaanhoitajat kilpailukykyiselle palkkatasolle..:)
Saa nähdä tuleeko kaupan päälle suora neuvottelu-oikeus..:))