Arvostatko nuorisoa?

Taannoin Uutisvuoto-ohjelmassa vieraili Aira Samulin. Airan vastattavaksi tuli väite, onko faktaa vai fiktiota, että vanhemmat eivät arvosta nuorisoa. Airan mielestä vanhemmat arvostavat Suomessa nuorisoa. Airan vastaus oli kuitenkin Peter Nymanin mielestä väärä, koska asiaa tutkinut taho oli päätynyt tulokseen, että vanhempi väki ei nuorisosta perusta lainkaan.

Oletko samaa mieltä kuin Aira vai jotakin muuta mieltä?

Henk.kohtaisesti arvostan nuorisoa. Rohkeita ja luovia ovat, huomattavasti rohkeampia kuin minun nuorna ollessani. Ajat olivat huomattavasti leppoisammat Kekkosen aikakaudella. Yrittää pitää nyt paljon enemmän ja omata koulutusta myös enemmän kuin silloisella nuorisolla oli. Eipäs suurilla ikäluokilla ollut tarjota maailmalle vaikkapa Lordia tai Ville Valoa tai Kimejä, Mikaa ym. Nokian monista lahjakkuuksista puhumattakaan.
6494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tiettyä ikäluokkaa, vaan yksilöitä iästä riippumatta. Esim. äitiäni arvostin suuresti. Hän hoiti sairasta miestään ja lastaan vuosikymmenet. En erityisemmin arvosta Kimiä, kuluttaa bensaa vaan ja ilmaston lämpenemisestä puhutaan. Arvostan taviksia, jotka tekevät jotain myös muiden hyväksi, itsestään huolehtien.

Äänestä
  • arvostan heitä. Tosin omat lapset eivät enää ehkä kuulu nuorisoon, kuitenkin he ja heidän lapset sekä heidän ystäväpiirinsä ovat yritteliäitä ja uskaltavat elämässä tehdä mistä itse vain haaveili. Käyvät työssä, hoitavat perheensä ja vielä opiskelevat. Ja vaikkei rahaa ole kovin paljon, matkustelevatkin vielä.

    Äänestä

  • Fridanna kirjoitti:

    arvostan heitä. Tosin omat lapset eivät enää ehkä kuulu nuorisoon, kuitenkin he ja heidän lapset sekä heidän ystäväpiirinsä ovat yritteliäitä ja uskaltavat elämässä tehdä mistä itse vain haaveili. Käyvät työssä, hoitavat perheensä ja vielä opiskelevat. Ja vaikkei rahaa ole kovin paljon, matkustelevatkin vielä.

    Nuorisossa kuten kaikissa ikäryhmissä on sekä hyviä että heikompia yksilöitä, kokonaisuutta en osaa arvostaa, joukkoon mahtuu sen verran erilaisuutta.
    Mummina totta kai seuraan mielenkiinnolla miten menee?
    Miten kehitytään ja sopeudutaan yhteiskuntaan, kaikissa totta tosiaankaan ei ole kehumista.
    Onneksi suurin osa nuorista on kuitenkin kehittyneitä ja heitä arvostan

    Äänestä

iästä riippumatta ja toivoisin kaikkien tekevän samoin. Kurjaa, että Suomessa liikkuu paljon huonosti käyttäytyviä ihmisiä, jotka eivät välitä ottaa ketään huomioon. Se on iästä riippumatta aina yhtä ikävää.

Hymy ja kohtelias käytös luovat iloa ympäristöön ja piristävät harmaatakin päivää - eivätkä maksa mitään! Ehdotan, että aletaan kaikki yhdessä parantaa vanhenevien ihmisten mainetta ja yllätetään ihmiset omalla ystävällisyydellä. Omakin olo paranee. Kokeile vaikka.;))

Äänestä
  • Tuota noin, hyvä optimisti, viimeinen lausahdus kommentissasi ihmetyttää eli oletatko, että olen kärtsy enkä koskaan hymyile, naura tai ole ystävällinen vai mistä johtuu kehoitus kokeilla? Tottahan mainitsemasi hyvään käytökseen kuuluvat asiat - jos eivät suorastaan piristä päivää - ainakin tekevät elämän usiasti helpommaksi kanssakulkijoille ja ehkä itsellekin. Silti uskon, että tässä joukossa on jo monia, jotka kyseisiä tapoja pitävät päivittäin kunniassa muutenkin ja kehoituksetta. Että hymyillään, jos tavataan vaikka puuhevosen tapaan.

    Äänestä

  • Airan jäljillä kirjoitti:

    Tuota noin, hyvä optimisti, viimeinen lausahdus kommentissasi ihmetyttää eli oletatko, että olen kärtsy enkä koskaan hymyile, naura tai ole ystävällinen vai mistä johtuu kehoitus kokeilla? Tottahan mainitsemasi hyvään käytökseen kuuluvat asiat - jos eivät suorastaan piristä päivää - ainakin tekevät elämän usiasti helpommaksi kanssakulkijoille ja ehkä itsellekin. Silti uskon, että tässä joukossa on jo monia, jotka kyseisiä tapoja pitävät päivittäin kunniassa muutenkin ja kehoituksetta. Että hymyillään, jos tavataan vaikka puuhevosen tapaan.

    ...jos luulet sanani sinulle tarkoitetuksi.

    Kirjoittelin tapani mukaan ajatellen sinun aloituksesi ajatuksia ja tarkoitin omat sanani kenelle tahansa lukijalle ikäänkuin haasteeksi - ellei lukija olisi vakuuttunut, voisi kokeilla itse.

    Hymyillään vaan, kuten ehdotit ja laitetaan hymy kiertämään. Yritetään kaikki palstalaiset yhdessä parantaa ikääntyvän ikäluokan mainetta. ;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Airan jäljillä kirjoitti:

Taannoin Uutisvuoto-ohjelmassa vieraili Aira Samulin. Airan vastattavaksi tuli väite, onko faktaa vai fiktiota, että vanhemmat eivät arvosta nuorisoa. Airan mielestä vanhemmat arvostavat Suomessa nuorisoa. Airan vastaus oli kuitenkin Peter Nymanin mielestä väärä, koska asiaa tutkinut taho oli päätynyt tulokseen, että vanhempi väki ei nuorisosta perusta lainkaan.

Oletko samaa mieltä kuin Aira vai jotakin muuta mieltä?

Henk.kohtaisesti arvostan nuorisoa. Rohkeita ja luovia ovat, huomattavasti rohkeampia kuin minun nuorna ollessani. Ajat olivat huomattavasti leppoisammat Kekkosen aikakaudella. Yrittää pitää nyt paljon enemmän ja omata koulutusta myös enemmän kuin silloisella nuorisolla oli. Eipäs suurilla ikäluokilla ollut tarjota maailmalle vaikkapa Lordia tai Ville Valoa tai Kimejä, Mikaa ym. Nokian monista lahjakkuuksista puhumattakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu