kertoo työnantajasta se, että yli kahdeksan vuoden jälkeen ei työsopimusta saada vakituiseksi vaikka perättäisiä työsopimuksia on jo kymmenes alla. Tai puolet työntekijöistä on määräaikaisessa työsuhteessa. Tai se että hieman reilut puolivuotta työnantajalla olleet työntekijät on täysin ky*piintyneitä. Tai se, että työnantaja palkkaa kaiken maailman päälliköitä vakituisiin työsuhteisiin. Kaikki nämä siis yhdessä ja samassa työnantajassa.
mitä
mielestänne
3600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että kohtalaisen munatonta porukka ;)
Useampi ketjutettu määräaikainen työsuhde katsotaan toistaiseksi voimassa olevaksi (=vakituinen) työsuhteeksi. Ainoastaan mikäli jokaiselle määräaikaisuudelle erikseen on erittäin pätevä, ajallisesti täysin ulkoisista syistä rajattu ja perusteltu syy. Tällainen voi olla äitiysloman sijaisuus, mutta tällöinkin mikäli on näyttöä että työtehtävät ovat jatkuvasti samoja, ei määräaikaisuudelle ole perusteita.
Työntekijöiden V-käyrä on suorassa suhteessa vaihtuvuuteen. Tälle ei sinänsä ole mitään erityistä tehtävissä, ellei kyseeseen tule työsyrjintä, kiusaaminen, tms. työsuojelulle kuuluva asia.
Eikö ihmiset oikeasti tunne työlakia edes tämän vertaa... 8 vuoden jälkeenkään.