Ennen vanhaan kirjoiteltiin palstoille yöaikaankin. Näin tehtiin tämän vuosituhannen alussa kun palstoille tulin.
Mielipitetä sateli monelta taholta kuin jatkuvina puheenvuoroina. Runomuotoisia viestejäkin saatoin kirjoittaa useita.
Oletan, että jotkut yöhöitajatkin kirjoittivat luppoaikoinaan tänne.
Ennen kuin aamu saa on tätäkin retosteluani joku lukenut, hänkin siis valvonut.
Lukijoita onkin paljon. 4000 lukijaa kohti ehkä 200 kirjoittajaa eli 5%.
Hyvää, aikaista torstai-aamua!
Ruuneperi
Mielipitetä sateli monelta taholta kuin jatkuvina puheenvuoroina. Runomuotoisia viestejäkin saatoin kirjoittaa useita.
Oletan, että jotkut yöhöitajatkin kirjoittivat luppoaikoinaan tänne.
Ennen kuin aamu saa on tätäkin retosteluani joku lukenut, hänkin siis valvonut.
Lukijoita onkin paljon. 4000 lukijaa kohti ehkä 200 kirjoittajaa eli 5%.
Hyvää, aikaista torstai-aamua!
Ruuneperi
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sinullekin, taidat kirjoitella siellä etelän lämmössä. Täällä tuuli ujeltaa ikkunan takana ja pirskottelee vesipisaroita ruutuun. Syksyltä tuntuu ja kai jo talvea tekee tuolla pohjoisempana viikonlopun aikana. Sehän on Pyhäinpäivän seudulla aina perinteisesti ollut kurjat kelit.
Levillä lienevät jo lumitykit starttiasemissa, sinnehän pitää saada rinteille kiiruusti lumet laskettelukisoja varten.
Lienen niitä harvoja eläkeläisiä kun näin yö aikaan vasta palstoilla vaeltelen! Viimeaikoina ollut muita kiireitä, jäänyt harvemmalle käynnit täällä. Juuri äsken sain valmiiksi joulukorttilistan kun meinaan olla reissussa korttien lähetysaikana ;)
Vähemmän ottaa tilaa kapsäkissä yksi A4 arkki kuin kokonainen osoitekirja. Ja kevyempi kantaakin ;)
Taitaa olla Sinulla viimeinen viikko menossa siellä hoitokodin testausmatkallasi. No, saakos kysyä miltä vaikuttaa? Onko tuo paikka jossa aioit jatkossa pitemmän päälle oleilla?
Terveisin mymmeli
Ps. Myöhästyneet nimpparionnittelut!
Kävin sivuillasikin tutustumassa persoonaasi.
On aina mukava tavata ystävällisiä ja asiallisia henkilöitä, näiden varassahan palstat elävät.
Yritän olla kertomatta mitään itsestäni. Aikaisempi Espanja-viestini, jonka näköjään olet lukenut, opetti minulle paljon.
Hyvää syksyistä viikonloppua!
minulla tosin on vielä keskiviikko ilta.
Mutta voin kaiketi silti toivotella torstai aamua.
Nyt on sauna lämpiämässä joten sinne minä menen nyt.
Terv: Lokari-x
Keräilen itseäni kokoon aamulenkille. Ilman sitä päivä on pilalla. Kävely on ensimmäisiä suuria kokemuksia ihmiselämässä - ja viimeisiä.
On hauskaa ja opettavaista pistäytyä muillakin ikäkausipalstoilla. Viisikymppiset ovat vielä lujasti työ- ja muussakin elämässä kiinni. Se näkyy myönteisessä "aggressiivisuudessa". Kuusikymppiset horjuvat menneen ja tulevan rajamailla. Me seitsenkymppiset emme enää ole mitään ja kahdeksankymppiset vihdoin ymmärtävät asioiden oikean laidan.
Tämä meidän palstamme aina ajoittain joutuu hillittömän, lapsellisen riitelyn kohteeksii. Ilman ylläpidon ja sheriffin valvontaa ei tulisi mitään. Luulisin dementian silloin tällöin riistäytyvän irti.
Omasta mielestäni täällä vakikirjoittajat ovat pomminlujaa porukkaa.
Ehdin jo hetken ajatella, olenko yksinäni kohta.
Tytöthän tuolla Kahvipirtissä kirjoittavat paljonkin mutta me pohdiskelijat emme saa keskustelijoita liikkeelle.
Totta on myös se mitä eri palstoista kirjoitit.
Annetaan sheriffille ja ylläpidollekin tunnustusta,ilman näitä palstat näivettyisivät, jopa tuhoutuisivat.
Ajattelimpa minäkin sanoa jotain noitten poikien juttujen sekaan, minä en tosin ole koneella niin aikaisin kuin he olen käynyt jo lenkillä ja kaupassakin, kyllä asia niin on kuin taisi olla metsien mies joka sanoi että aamu alkaa lenkilla
näin minäkin aloitan jos ei ihan vakavaa estettä tule väliin, ulkoilu se on mielestäni kuin tauti kun siihen on tottunut tuntuu tosi tyhjältä jos se tekemättä jää, vallankin kun on jäänyt yksin päivään on pakko löytää rutiinia että jaksaa,
Hyvää jatkoa ja pyhiä kun niitäkin on tulossa.
Kävin ranskankurssilla keskikaupungilla. Kun en juuri läksyjä malta lukea, niin en paljoa uutta opi, kunhan kertailen joskus opittua - ja sittemmin unohdettua. Porukka on kivoja eläkeläisiä eikä painetta oppimaan liene kellään kamalasti.
Samalla reissulla tuli hankittua muonaa itselle ja kissanriiviölle, joka oli sillä välin käynyt kirjakaapin päällä ja tuhonnut osan kuivaamastani ruusukimpusta. Ei kuitenkaan tunnusta mitään, vaan näyttelee aivan viatonta.
Jestas varjele. Kävin sun galleriasivullasi äsken ja sanonpa, että tunsin sinut melkein minuksi. Olen vesimies. Lempikukkani selkeästi orvokki. Lempieläin joutsen. Vahvan lievästi taiteellinen. Oopperat, sinfoniat. Vallankumouksellinen. Ärsyttävän rehellinen. Ylämäkeä, ylämäkeä, suota, rotkoja, luolia, myrskyjä, eksymisiä, kompurointia...mutta myös niin suuria, kirkkaita hetkiä, joista valoa riittää ja riittää.
Voi hyvin, "sukulainen"!
Vesimies täälläkin ja ihan samat ajatukset kuin Yykaakoolla. Tuttuja piirteitä todella. :)
En kyllä tiedä, miten horoskoopit voisivat merkitä yhtikäs mitään, mutta kummasti se vesimiehen luonnehdinnat minuun aina ovat sopineet, samoin vesimies-siskooni.
Hyvää yötä "siskot" ja okei, kaikki muutkin.:)
yykaakoo, tinat ja muutkin ;))
Olipas mukavaa löytää uusia "sielunsiskoja" ja ilahduttavaa kuulla, että edes joku kiinnostuu vilkaisemaan galleriasivuani! Eipä siellä näytä paljoa tunkua olleen kävijämääräluvusta päätellen ;)
Olen sentään palstalla kirjoitellut jo kaksi ja puoli vuotta, vaikkakin viimeaikoina aika harvakseltaan. Kuten näkyy, nyt vasta tämänkin luin, mutta vastaan viestiisi heti.
Muuten, ajakoot vain kaikessa rauhassa kielestä pois noita mies-päätteisiä nimikkeitä. Minä kyllä aion edelleenkin naispuolisena vesimiehenä pysytellä, en ainakaan suostu vesihenkilöksi muuttumaan ;))
Hyviä vointeja sullekin ja valoisaa sunnuntaita!
Tulipa mieleeni kertoa, että minulla on tapana käydä profiilissasi hakemassa valonpilkahdusta Sinun motoistasi!
Ne ovat niin syvällisiä että panevat ajattelemaan oikein kuvien kanssa, eikä siinä touhussa voi kauan synkistellä.
Täyttä asiaa pilke silmäkulmassa!
Ihanat motot, kadehdittavan puhuttelevat! :) Venlan kanssa ihan samaa mieltä.
Rohkenenpa ihan näin henk.kohtaisesti herra Ruuneperiä tervehtää, vaikka sinä ehkä kenties luultavasti oletettavasti kai vissiin tuosta nimmaristani edelleenkin niinku ärsyynnyt, tai mistä minä sitä tiedän, saatatpa olla ärsyyntymättäkin, ja mitäs tuo nyt mulle niinku kuuluu sun ärsyyntymiset, no jo oon se minäkin yks pöljä, stop nyt siinä minä, seis.
Ei mulla muuta asiaa sitten olekaan. Kunhan tässä huvikseni räpätän, puuta heinää hölpätän, ihan omaksi yölliseksi ilokseni.
Eiku hyvää yötä kaikille yökyöpeleille.
PS. Jotta ei ihan umpipöljäksi noteerattaisi, niin panenpa yhden wanhan viisaan viisauden: Kun tiedon saari kasvaa tietämättömyyden valtameressä, kysymysten rantaviiva pitenee. (Klaus Weckroth)
Moron moron herätti meikäläisen?
Minä ja Käppänä muutimme Mansesta obaut viisitoista vuotta sitten tänne korpeen Etelä-Savoon.
Lapset kolme Mansessa.Kaipaan sinne vieläkin?Kenties muutammekin takaisin?
Sinun nimmarisiko se oli, joka minua joskus ärsytti? Tiedä häntä miksi?
Onpahan tämä minun Ruuneperinikin aiheuttanut suuttumusta, halveksuntaa y.m. negatiivisia tuntemuksia.
Härkäpäisesti tässä vaan pusketaan eteenpäin, Härkä kun olen, ihan äitienpäivän lapsi, 11.05.
Eilen kävin "nojaamassa kretonkia" 100-vuotiaalla Turun Brankulla. Liekö niin hienoa tanssipaikkaa kellään muilla?
Taidatte olla mukavia naisia te Vesinaiset eli-miehet. Kohtahan muuttavat varmaan tuon horoskooppimerkinkin Vesihenkilöksi.
Luannikasta viikonloppua ja pyhäinpäivää!
En nyt ymmärrä tuon Mansen päälle. Manchester? Kerro mitä tarkoitat Mansella, niin mieluusti vastaan.
Onko liian tunkeilevaista kysyä tähän samaan syssyyn, mikä on tuo sinun Käppänäsi? Noita käppäsijöitä kun käppäsee siellä sun täällä.
Uteliaisuus kuuluu joskus sivistykseenkin...
Joo, minua sinä muinoin moitit persoonattomasta nimmaristani, vaan antaapa menneiden olla.
Justiinsa. Onpa hauska nähdä, rupeaako suomen kielen lautakunta oikein tosissaan näitä "epäsymmetrisiä" sukupuolen merkintöjä kielestämme entraamaan. Melkoinen kaplakka asiasta on noussut. Itse myös tykönäni tykkään, että annettaisi lautamiesten, vesimiesten, esimiesten, palomiesten ym. -miesten nimikkeensä pitää. Kukapa naispuolinen lautamies nyt haluaisi tulla kutsutuksi lautanaiseksi tai -henkilöksi. Lienevätkö feministiset porukat nyt vähän niinku yli ampumassa, mene ja tiedä.
Kävitkö 50-luvulla Brankulla ja muistatko kun Rauhan enkeli seisoskeli siellä portailla pitkine leninkineen ja vahvassa meikissä?
Tulin Turun seudulle vasta v. 1986
vihitty toinen aviomies.Me lesket löysimme toisemme 23 vuotta sitten.Meillä ikäeroa aika paljon,siksi käppänä nimitys.Hän on tietoinen nimestään.
Luen kaikki kyhäelmäni Hänelle,samoin myös tämän, siihen Manse juttuun vastasinkin jo Sinulle.se on sitten Moro amateus
Mä kun olen luullut että käppänä olisi vanhasta ukosta käytettävä ilmaisu. Rakasteluun siitä ei enää olisi, mitä nyt lääpiskelyä!
Käviköhän mulle nyt niin että luulo ei ole tiedon väärtti!
En siis oo manselainen. En todellakaan ollunna kuullunna moista sanaa ennen. Tulleneeko Manse kuitenkin Manchesterin nimestä, molemmat kaupungit teollisuuskaupunkeja. Osaatko selittää?
Kaikkea hyvää vaan sulle ja sun Käppänällesi! Sie oot siis niinku Käppänäiskä, eikö vaan.
Yykaakoolla kyllä leikkaa.
Mehän olaan Käppänän kanssa niin vanhoja,ettei me muisteta,mitä muuta peitonalla voisi tehdä,kuin nukkua.
Hänellä Alzheimer ja minäkin myötäelän sairautta huomaamattani.
Muisti pätkii,pätkii jo ihan riittävästi.
Onneksi on tämä kone,asiat voi aina tallentaa.
Koneeni oli huollossa muutaman päivän,olin kuin kipeä kissa.Kudoin sukaakin,kun en muuta keksinyt.
Pitkä pimeät illat,ei täällä korvessa,niin kovinpaljon ole harrastusmahdollisuuksia pilkkopimeässä.
Tämä kone on oiva keino päästä ihmistenilmoille.amateus palanneena piireihin
Olin asunut 50 ja yksi vuotta tampereella ja en ollenkaan tiennyt, että vaan siellä käytettiin Moro sanaa moikatessa.
Nyt sanonkin Heissan ja se tuntuu ihan "pliisulta"
tervehtiessäni tuttuja.
Vaikka kai se Moro haiskahtaa pikkusen ruotsiin päin.
Minullakin on Käppänä ,sitä kääpiösnautseri jerryä sanotaan yleisesti Käppänäksi.
Jos nyt oikeen kaivelen muistilokeroitani ,niin on sitä Käppänä sanaa käyttänyt Äitinikin. Se on
hyvin jäänyt mieleeni .
Tarina on vanha ,ja minä silloin jotain 10v .
Oli juuri sota loppunut ja Äiti oli pitänyt kirjeenvaihtoa jonkin vieraan sotilaan kanssa.
Heillä piti olla sitten ensi treffit jossain Tampereella.
Oliskoos ollut vaikka hämeen sillalla ja sielä vississä päässä.
Meitä oli 5 sisarusta ja oltiin kaikki uteliaita kun äiti tuli kotio ,udeltiin että minkälainen se mies oli ,äiti sanoi, että ei hän tavannut sitä, kun se oli semmonen "Käppänä.
Äiti oli jäänut yksin ,jo aikaa ennen sitä ---!
Minä olin ½v sillon kun Isä meidät jätti!
Sellainen isänpäivä muisto tuli sopivasti!
Kaikesta huolimatta ,vein haudallensa kukkia ,kun hänen hauta on täällä Tukholmassa!