lapselle joka ei osaa kävellä tai puhua..
Taas sen totesin eilen siellä käydessäni.
Kaksi lasta istui ulkoilussa vain vaunuissa kun eivät osaa kävellä.Ja samat kaksi istuivat ruokailussa syöttötuolissa joutuen odottamaan kun hoitajat olivat saaneet kahvinsa juotua...
Onneksi ei enää tarvitse siellä työskennellä vaan saan hoitaa lapsia kotonani!Lapset saavat myllätä leikkimässä pihallakin ja kaikille ruoka yhtäaikaa,vaikka välillä meinaa tulla syöttöhommissa kiire kun 2 haluaa lusikan juuri samaan aikaan suuhun=)Ja lapset saavat omat lusikat joilla harjoittelevat.Pk:ssa ei ollut edes tätä.Itse ei kyllä siinä välillä ehdi syömään tai kahvittelemaan.Se hoituu sitten kun lapset nukkuu.
Ihanaa olla pph!!
Taas sen totesin eilen siellä käydessäni.
Kaksi lasta istui ulkoilussa vain vaunuissa kun eivät osaa kävellä.Ja samat kaksi istuivat ruokailussa syöttötuolissa joutuen odottamaan kun hoitajat olivat saaneet kahvinsa juotua...
Onneksi ei enää tarvitse siellä työskennellä vaan saan hoitaa lapsia kotonani!Lapset saavat myllätä leikkimässä pihallakin ja kaikille ruoka yhtäaikaa,vaikka välillä meinaa tulla syöttöhommissa kiire kun 2 haluaa lusikan juuri samaan aikaan suuhun=)Ja lapset saavat omat lusikat joilla harjoittelevat.Pk:ssa ei ollut edes tätä.Itse ei kyllä siinä välillä ehdi syömään tai kahvittelemaan.Se hoituu sitten kun lapset nukkuu.
Ihanaa olla pph!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tosi ihanaa olla pph kotona.Olen ollut siitä asti kun omat oli pieniä.Tässä sitä on mennyt mukavasti yli 25 vuotta.Vieläkin nautin työnteosta lasten kanssa.Tänäänkin ollut tosi kiva päivä.Nyt lapset nukkuu ja minulla on ruokatunti.Tänään on laulettu, leikitty ja aloitettu isäinpäiväkortin teko.Hetken päästä on välipala ja päivän toinen ulkoilu.Kyllä työnteko on mukavaa mutta en mä päiväkotiin kyllä tätä vaihtais.Olen kyllä ollut siinä laitoksessa välillä töissä.Laitos ei ollut mun juttu.Yksillöllisyys ei toteudu riitävän hyvin päiväkodissa.Eikä sen paremmin vanhempien toiveetkaan.
säälin niin pieniä pientenryhmäläisiä jotka olivat pk:sta tulleet retkelle kirjastoon. Kaksostenrattaissa istuivat ja itkivät .
Ehkä kuumissaan ,olisivat halunneet myös liikkumaan ,ehkä väsyneinä ,nälkäisinä ...en tiedä syytä mutta itkivät :(
Hyvä etteivät pudonneet rattaista pää edellä lattialle .
Ryhmässä ei ollut kun muutama pikkuisen isompi lapsi jotka kävelivät ,joten järkevämpää olisi ollut lähteä vain heidän kanssa kirjastoon .
Vanhemmille sanottiin varmasti hakutilanteessa että kiva päivä oli ,käytiin kirjastossa ! Tuskin kertoivat että lapsi itki koko kirjastoreissun rattaissa .
Ajattelin siinä että jos vanhemmat tietäisivät totuuden lastensa päivästä eivät he voisi viedä niin pientä hoitoon ...
hoitajat saa kahvinsa juotua! Mitäs sä siellä keekoilit kesken työpäivän?
Ja mistäs tiedät että ne oli ne samat kaksi?
Ja yleensä päiväkodeisa ei ole edes syöttötuoleja, eia ainakaan niissä,missä itse olen ollut.
kun omat hoidokit reissussa.Kyllä niissä kaikissa joissa olen ollut on ollut pienillä syöttötuolit.Missä sinä sitten syötät sellaista joka ei edes kunnolla osaa istua?
Ja tiedän että olivat juuri ne samat kaksi jotka myöhemmin pihalla olivat vaunuissa koska päivän heidän kanssaan olin.
löytyy myös syöttötuoli.
Ei kaikissa päiväkodeissa toimita kuvaamallasi tavalla. Itse en työskentele pienten ryhmässä, mutta en tiedä ihanpaa hoitopaikkaa pienelle lapselle kuin meidän päiväkodin pienten ryhmä.Käyn siellä aina välillä tuuraamassa, jos joku sieltä sairaana. Siellä on tällä hetkellä vain kolme yli 2 vuotiasta, muut noin vuoden ikäisiä. Jokaiselle löytyy aikaa ja syliä. Ulkona osa ulkoilee aikuisen sylissä osa leikkien. He käyvät pienissä ryhmissä metsäretkillä, jumpassa, pitävät lauluhetkiä, vaikka lapset ovatkin pieniä. Pidemmille retkille ei pieninpiä viedäkään. Ruokailussa on neljä aikuista läsnä, kaksi ruokailee itse samalla. Ei ole syöttötuoleja, vaan pienten tuoleja. Kahvitauot pidetään lasten nukkuessa. Välillä on ollut ryhmässä alle vuoden ikäisiä, joilla on eri rytmi kuin muilla. Jos lapsi on valvonut muiden uniaikana, on pienin pallero otettu mukaan kahvihuoneeseen. Meillä myös muiden ryhmien aikuiset (ainakin jotkut) käyvät auttamassa pienten puolella pukemistilanteissa ym. jos tarvitaan. Pienet ovat ne talon yhteiset mussukat, joita halutaan aina auttaa. Näin meillä. On olemassa myös perheitä, jotka mielummin valitsevat päiväkodin kuin pph:n. Meitä kaikkia siis tarvitaan tällä alalla.
neljä aikuista ja 12 alle kolmevuotiasta lasta? meillä kun on vain se lakisääteinen kolme aikuista.
Teillä ei ole sitten useampia sellaisia pieniä, jotka tarvitsisivat syliä samaan aikaan? Olkaa onnellisia, meillä kun on ja aikuisten sylit eivät vain kaikkeen riitä...
Teillä ei myöskään ilmeisesti taukoja ole lainkaan, koskapa lapsia otetaan tauoille mukaan? Minä ainakin haluan kymmenen minuutin taukoni keskellä päivää ihan ilman lapsia! Läheskään joka päivä se ei onnistu, vaan kahvi on juotava lapsiryhmässä. Vessassa sentään pääsee vielä käymään yksin...
meillä on pukemistilanteessa iltapäivisin vain kaksi aikuista ja ne kaikki 12 lasta. Muissa ryhmissä sama juttu. Omillaan on siis pärjättävä. Siinä yksi sun toinenkin pikkutirriäinen itkee joko puettuna odotellessa kuumissaan, pukemista odotelleessaan tai vain syliä vailla. Emmekä me aikuiset mahda sille mitään!
Mikään ei ole niin sydäntä raastavaa, kuin kuunnella jonkun pienen itkua, kun syliinkään ei yhtä enenpää mahdu, varsinkin kun toinen pieni on toisella kädellä rattaissa työnneltävänä, jottei lapsia itkisi sylin kaipuuta entistä enempää... Alan olla sitä mieltä, että alle kaksivuotiaat eivät kuuluisi päiväkotiin, vaan ihan omaan kotiin omien vanhempien luokse!
Korkeat syöttötuolit ovat vaarallisia koska niistä yltää
pikku jalat työntämään vauhtia pöydänreunasta ja se tuoli voi kaatua.
Siksi niitä ei enää juuri käytetä päiväkodeissa.
Meillä on pienillä 3 kasvattajaa ja ryhmäavustaja. Ja kyllä syliä vaatii välillä useampi lapsi yhtäaikaa, mutta kyllä syliin mahtuu useampikin kuin yksi lapsi kerrallaan. Ja kyllä meillä taukoja pidetään, mutta jos pieni lapsi on hereillä niin miksei häntä voisi ottaa mukaan kahvitauolle. Sama, jos hakisi kahvin ryhmään, mutta saa olla muiden kahvilla olijoiden seurassa ja saa välillä annettua lapsen, vaikka toisen aikuisen syliin. Ja mitä pukemistilanteisiin tulee, niin kyllä meilläkin isoilla on 22 lasta pukemassa, mutte he pukevat itse ja melko nopeasti. Kun isot pihalla ei muuta kuin pienille auttamaan. Pääsee eka aikuinen pihalle, eikä tarvitse lasten odotella kuumissaan. Meillä homma yleensä toimii, kiitos tosi hyvän yhteishengen talossa.
Korkeat syöttötuolit eivät ole vaarallisia,jos ne sijoittaa oikein ja oikeaan paikkaan.Minä käytän sitä aikuisten pöydän sekä matalan lastenpöydän vieressä,ja todellakin huolehdin,ettei pöytä ole antamassa mahdollisuutta"potkulla tuoli nurin". 9 kk.ikäisen syötän joskus myös sylissä,jos hän sitä kaipaa.Ja samalla pystyn auttamaan niitä paria vieressä istuvaa,jotka jo itse syövät.Niin ja siinä samalla myös syön itse,siten miten milloinkin onnistuu...lapsen ruokailu tärkein.
useampi kuin yksi lapsi pukemisessa ja ulkoilussa?? Siis puet yhtä lasta yhdellä kädellä ja samaan aikaan sylissäsi on toinenkin lapsi? Ulkona kannat samaan aikaan kahta lasta ja työnnät vielä kolmatta rattaissa kolmannella(?) kädelläsi?
Meidän päiväkodissa on isojenkin puolella pukeminen kyllä sen verran hidasta, ettei siitä kukaan ehdi muihin ryhmiin auttamaan, kun yksi on vastaanottamassa lapsia ulkona ja yksi auttaa muita sisällä. Kaikkia lapsia ei voi laittaa samaan aikaan eteiseen, koska tuloksena on suuri kaaos ja riehunta.
Ja mitä kahvitaukoihin tulee, niin jokaikisellä alalla pitää olla oikeus taukoon, jona aikana ei tehdä töitä. Tällaisen tauon haluan ainakin minä pitää, joten siksi en ota lapsia mukaan kahvihuoneeseen. Samoin sen tauon haluavat muutkin. Jos emme kahville pääse, emme pääse siksi, että vahdittavia lapsia on niin paljon, ettei niitä kaikkia tauolleen mukaan voi ottaa, joten ryhmässä on kahvi silloin juotava. Hyvä henki meilläkin on henkilökunnan kesken, mutta avustajia ei ole, joten henkilökuntaa on kertakaikkiaan liian vähän. Varsinkin jos joku on sairaana, koska sijaisia ei meillä sairauslomiksi saa.
En tarkoittanut, että pukemistilanteissa on monta sylissä, vaan muuten sisätilanteissa. Lattialla leikkiessä on välillä kaksi tai enemmänkin lapsia sylissä. Ja ulkona vedetään kärryillä tai ollaan hiekkalaatikolla. Meillä on ulkona ainakin kaksi aikuista pienten ryhmässä. Mutta kyllähän tuo käsipula on kohta taas käsillä, kun talvi tulee. Se ei oikein ole pienten ulkoiluaikaa, kun on isot kankeat puvut. Kyllähän noi pukemistilanteet on välillä hankalia, jos hlökuntaa paljon sairaana ja joku vielä lomalla. Meillä onneksi lomasijainen talossa.
Tottakai kahvitauot haluaa jokainen pitää, mutta aina ei ole mahdollista. Mutta mielummin otan yhden lapsen mukaan kahville, kuin olen hänen kanssaan yksin ryhmätilassa kahvilla. Isoilla tulee välillä haettua kahvi omaan ryhmään, kun ei vaan viitsi mennä kahvihuoneeseen.
Et hermostunut, vaikka toinen sitä selvästi yritti.
Jos kaikki jaksaisivat olla kaltaisiasi tätä palstaakin voisi seurata useammin kuin kerran pariin kuukauteen.
Uskon, että olet oikealla alalla, kärsivällisyydestäsi päätellen. Hyvää jatkoa sinulle.