Eräs uusi havainto ammattilaisilta...
Piruetti pyöräyttää tähden
Tutkijat ovat vihdoin varmoja siitä, miten tähti syntyy. Prosessiin tarvittava spiraalimainen magneettikenttä havaittiin nyt ensimmäistä kertaa.
Tähdet syntyvät luhistumalla kaasu- ja pölypilvissä. Kun luhistuminen on alkanut, tähtialkio pienenee pienenemistään. Koon kutistuessa sen pyöriminen kiihtyy samasta syystä kuin kaunoluistelijan piruetti. Lopulta tähtialkio pyörii niin lujaa, että pyörimisenergia estää tähteä syntymästä.
Tähtialkion on siis jotenkin päästävä eroon pyörimisenergiastaan. Jo pitkään on uumoiltu, että tämä onnistuu kaasupilven magneettikentän kautta. Pyörivä tähtialkio saattaa kiertää kentän spiraalimaiseksi rakenteeksi, joka puolestaan voisi ryystää luhistuvasta tähtikandidaatista kaasua. Siten alkio menettäisi pyörimisenergiaa ja päätyisi loistamaan tähtenä.
Nyt Havaijilla sijaitsevan Clerk Maxwell – kaukoputken apulaisjohtajana toimiva Antonio Chrysostomou työtovereineen havaitsi luhistuvasta tähdestä lähtevien kaasusuihkujen polarisaatioita. Mittaustuloksista voidaan päätellä, että kyseessä on juuri spiraalimainen magneettikenttä.
lähde: tiede.fi
Lisää tietoa aiheesta - tutkimus julkaistaan tänään Nature-lehdessä...
Olen useamman kertaa kertonut "omia" ja muiden asiaan paremmin "vihkiytyneiden" vastaavista havainnoista...mutta enpä taida ollakaan pahasti "pihalla" magneettikenttien voimavaikutusten mahdollisuuksista liikkumiseen avaruudessa.
Jos suuremmat massat liikkuvat noin kuin on esitetty - mitenkä mahtaisi olla pienempien "keinotekoisten" avaruusalusten laita ? Tässä viittaan suoraan ufojen mahdollisuuteen käyttää tuota "vastaavaa magneettisuutta" hyväkseen...huomauttaisin ettei kyseessä ole suoraan samanlaisesta sähkö tai magneettikentästä mitä "yleisesti" tiedetään. Asiaan voi liittyä jokin muuta meille vielä tunnistamaton seikkaa jolla saadaan tarvittava liike-energia aikaiseksi...
Ei muutakuin pähkäilemään lisää...
"Ymmärtäminen on uskon palkkio.
Älä siksi yritä ymmärtää, jotta voisit uskoa,
vaan usko, jotta voisit ymmärtää."
- Augustinus -
Piruetti pyöräyttää tähden
Tutkijat ovat vihdoin varmoja siitä, miten tähti syntyy. Prosessiin tarvittava spiraalimainen magneettikenttä havaittiin nyt ensimmäistä kertaa.
Tähdet syntyvät luhistumalla kaasu- ja pölypilvissä. Kun luhistuminen on alkanut, tähtialkio pienenee pienenemistään. Koon kutistuessa sen pyöriminen kiihtyy samasta syystä kuin kaunoluistelijan piruetti. Lopulta tähtialkio pyörii niin lujaa, että pyörimisenergia estää tähteä syntymästä.
Tähtialkion on siis jotenkin päästävä eroon pyörimisenergiastaan. Jo pitkään on uumoiltu, että tämä onnistuu kaasupilven magneettikentän kautta. Pyörivä tähtialkio saattaa kiertää kentän spiraalimaiseksi rakenteeksi, joka puolestaan voisi ryystää luhistuvasta tähtikandidaatista kaasua. Siten alkio menettäisi pyörimisenergiaa ja päätyisi loistamaan tähtenä.
Nyt Havaijilla sijaitsevan Clerk Maxwell – kaukoputken apulaisjohtajana toimiva Antonio Chrysostomou työtovereineen havaitsi luhistuvasta tähdestä lähtevien kaasusuihkujen polarisaatioita. Mittaustuloksista voidaan päätellä, että kyseessä on juuri spiraalimainen magneettikenttä.
lähde: tiede.fi
Lisää tietoa aiheesta - tutkimus julkaistaan tänään Nature-lehdessä...
Olen useamman kertaa kertonut "omia" ja muiden asiaan paremmin "vihkiytyneiden" vastaavista havainnoista...mutta enpä taida ollakaan pahasti "pihalla" magneettikenttien voimavaikutusten mahdollisuuksista liikkumiseen avaruudessa.
Jos suuremmat massat liikkuvat noin kuin on esitetty - mitenkä mahtaisi olla pienempien "keinotekoisten" avaruusalusten laita ? Tässä viittaan suoraan ufojen mahdollisuuteen käyttää tuota "vastaavaa magneettisuutta" hyväkseen...huomauttaisin ettei kyseessä ole suoraan samanlaisesta sähkö tai magneettikentästä mitä "yleisesti" tiedetään. Asiaan voi liittyä jokin muuta meille vielä tunnistamaton seikkaa jolla saadaan tarvittava liike-energia aikaiseksi...
Ei muutakuin pähkäilemään lisää...
"Ymmärtäminen on uskon palkkio.
Älä siksi yritä ymmärtää, jotta voisit uskoa,
vaan usko, jotta voisit ymmärtää."
- Augustinus -
Vastaukset 17
Vanhimmat
/// Asiaan voi liittyä jokin muuta meille vielä tunnistamaton seikkaa jolla saadaan tarvittava liike-energia aikaiseksi...
Ei muutakuin pähkäilemään lisää... ///
Kannattaisin gravitaatiokenttää, mahdollinen ufomiehistö ei tarvitsisi turvavöitä eikä tukevia istuimia, olo kiihdytyksissä ja hidastuksissa olisi kevyttä kuin painottomuuden tilassa.
Nyt vain kaikki gravitaatiogeneraattoria suunnittelemaan!
inertia?
Se taitaa vaikuttaa, on gravitaatiota tai ei.
Tokihan massan hitaus vaikuttaa. Pohjimmiltaan gravitaatio ja inertia ovat samaa asiaa. Onhan tunnettu esimerkki, jossa havainnoija on suljettu umpinaiseen kammioon, joka on paikoillaan maan pinnalla. Toisen havainnoitsijan kammio on avaruudessa, missä käytännöllisesti ottaen vallitsee painoton tila, mutta kammio on tasaisesti kiihtyvässä liikkeessä, jonka liikkeen kiihtyvyys on sama kuin painovoiman kiihtyvyys maan pinnalla. Kumpikaan havainnoitsija ei pysty ilman näköyhteyttä ulkomaailmaan sanomaan kummasta tapauksesta on kyse: onko kammio on paikoillaan maan pinnalla vai kiihtyvässä liikkeessä avaruudessa.
Palataan gravitaatiogeneraattoriin. Ufo on kovassa vauhdissa avaruudessa ja sillä on melkoinen inertia. Takavasemmalla havaitaan mielenkiintoinen tutkimuskohde. Generaattorin nopeudensäätökytkin käännetään hidastusalueelle. Generaattori luo alukseen (ja mahdollisesti myös lähiympäristöön) homogeenisen gravitaatiokentän, jonka suunta on sellainen, että se pyrkii hidastamaan alkuperäistä nopeutta. Kentän voimakkuus riippuu siitä, mihin arvoon hidastusvipu on säädetty. Hidastuvuus voi olla hyvinkin voimakas ilman, että miehistö edes huomaa sitä. Jarruvoima vaikuttaa jokaiseen yksittäiseen atomiin aluksen sisällä samalla tavalla , jos miehistön persukset ovat menosuuntaan päin, ei mitään ylimääräistä painetta istuinpinta kohdista persuksiin. Tilanne on sama kuin ihmisellä, joka lingotaan maan pinnalta ylöspäin. Aluksi hidastuva liike, hetkellinen pysäys ja sitten alaspäin suuntautuva kiihtyvä liike on miellyttävää lillumista painottomassa tilassa. Se viimeinen äkkipysähdys on sitten tietenkin asia erikseen, mutta senhän suorittaa mekaaninen voima, maan pinnan tukireaktio, ei gravitaatio.
Mainitsin äsken generaattorin vaatimukseksi homogeenisen (voimakkuudeltaan samana pysyvän) gravitaatiokentän luomisen, miksi näin ? Olen lukenut, että jos ihminen syöksyisi pää edellä mustaan aukkoon, niin ennen aukon keskustaa pää irtoaisi muusta ruumiista ja samoin muutkin ruumiinosat repeäisivät kappaleiksi. Tämä siksi, että gravitaation voimakkuus on kääntäen verrannollinen etäisyyden
neliöön keskuskappaleesta. Lähellä mustan aukon keskusta gravitaatio voimistuu niin pienillä etäisyyksillä niin paljon, että kerrottu efekti toteutuu. Ufomiehistön haluan (humaanina luonteeltani) välttyvän mainitulta kohtalolta, siksi generaattorin kentän on oltava joka kohdassa saman suuruinen.
Edellä esitettyyn viitaten pidän edelleen suurimpana ongelmana gravitaatiogeneraattorin luomista, en massan inertiaa. Jos esitetään vakuuttavia todisteita kertomaani vastaan, olen heti sitä valmis korjaamaan.
(Kirjoittaessa heräsi epäilys, että olisiko Kähmis valenimimerkillä jutun takana, hän on aikaisemminkin inertialla pyrkinyt ideoitani torpeedoimaan)
se puskista huuteli. Eilen joko koneeni takkusi tai S-24 ja en viitsinyt alkuun (kolmannen yrityksen jälkeen) kirjautua sisään.
Koko päivän olen joutohetkinäni pähkäillyt, mitä tarkoitit. Voi olla, että vieläkin ymmärrän väärin.
Ensin vähän fysiikan historiaa kiihtyvästä liikkeestä (kieli poskella); ei sinulle, vaan niille jotka eivät ole lukeneet perusfysiikkaa.
Kiihtyvä liike; minkä suhteen. Kaikkihan avaruudessa liikkuu johonkin suuntaan jollain nopeudella toistensa suhteen. Liikehän on kai suhtellista paljon arkisemminkin kuin Einsteinin tarkoittamalla tavalla.
Kun vesiämpärin sitoo köyteen ja kiertää köyteen kierroksia, "jousivoima" saa ämpärin pyörimään ja liike välittyy viivellä veteen. Ympyräliike on kiihtyvä liike ja se saa veden nousemaan ämpärin laidoille -> vesikartio.
Minkä suhteen tämä pyörivä liike voidaan määritellä kiihtyväksi. Ei ainakaan ämpärin.
Newtonin ämpäri pyöriessään vapaassa avaruudessa koki kiihyvän liikkeen eetterin suhteen. Ernst Machin ämpäri pyöri relativistisessa avaruudessa eetterin jo kuoltua tai ainakin sen ollessa henkitoreissaan. Silloin vesikartion koon määräsi ympärillä olevan massan suuruus. Tyhjässä "pelkkä ämpäri-avaruudessa" veden pinta pysyisi tasaisena, koska ei olisi vertailukohtaa kiihtyvyydelle.
Einstein palautti reaalisen avaruuden naittamalla suhteellisen avaruuden ja suhteellisen ajan absoluuttiseksi aika-avaruudeksi, jossa vesiämpäri käyttäytyi ainakin lähes kuten N:n avaruudessa. Hiukkasfyysikot puhuvat kai Higgsin merestä, joka antaa alkeishiukkasille massan ja inertian ja sitä kautta vaikuttaa massan kiihtyvyyteen. Jätetään säikeet pois.
Tätäkö tarkoitit? ->
Kappaleen hidastaminen (negatiivinen kiihtyvyys) vaatii nykytietämyksen mukaan, että kappaleeseen kohdistetaan voima, jonka suuruus on suoraan verrannollisen kappaleen massaan ja liiketilan muutokseen. Kiihtyvyys on ekvivalentti gravitaation suhteen.
Silloin voisi olla mahdollista muodostaa kappaleen ympärille vastakkaissuuntainen gravitaatio, jolloin tämä "kupla" kokisi itsessään inertiavoimat, mutta kuplan sisällä vastakkainen voima kumoaisi fyysiset voimat.
Einsteinin aika-avaruus vääristyisi? Kuplassa vaikuttaisi vastakkaisvaiheinen Higgsin kenttä?
En tiedä ymmärsinkö oikein. Jos tämä olisi mahdollista, inertia kai kumoutuisi. Joku ammattifyysikko ehkä kykenisi torpedoimaan ajatuksen, en minä.
Superin kanta olisi kiva kuulla.
// Kiihtyvä liike; minkä suhteen. Kaikkihan avaruudessa liikkuu johonkin suuntaan jollain nopeudella toistensa suhteen. Liikehän on kai suhteellista paljon arkisemminkin kuin Einsteinin tarkoittamalla tavalla. //
Jos aluksemme lähti maasta tiettyyn suuntaan niin kiihtyvyys ja myös loitontumisnopeus määritellään nimenomaan maan suhteen. Universumin kaikkien muiden kappaleiden suhteen nämä suureet suurella todennäköisyydellä ovat erilaiset. Tuon mielikuvituksellisen ”gravitaatiogeneraattorin” luoma painovoimakenttä on levossa maan suhteen ja kuten mainitsin, kentän voimakkuutta ja suuntaa voidaan säätää . Jos halutaan suorittaa äkkijarrutus, niin kentän suunta käännetään maata kohti ja voimakkuus säädetään maksimiarvoon. Voitaisiin tehdä vielä sellainen lisäoletus, että kenttä eliminoi kaikkien muiden lähistöllä olevien taivaankappaleiden painovoimakentät. Silloin alus käyttäytyisi kuten maan pinnalla ylöspäin heitetty kappale, joka ennen putoamisen alkamista hetkeksi pysähtyy. Jos avaruusaluksemme halutaan jättää paikoilleen avaruuteen, niin juuri tällä pysähdyshetkellä generaattori kytketään nolla-arvoon.
// Kun vesiämpärin sitoo köyteen ja kiertää köyteen kierroksia, "jousivoima" saa ämpärin pyörimään ja liike välittyy viiveellä veteen. Ympyräliike on kiihtyvä liike ja se saa veden nousemaan ämpärin laidoille -> vesikartio.
Minkä suhteen tämä pyörivä liike voidaan määritellä kiihtyväksi. Ei ainakaan ämpärin. //
Yksinkertaistetaan vielä hyvää esimerkkiäsi ja korvataan ämpäri kivellä, jota pyöritetään narun varassa ympyrärataa.
Kysyt, minkä pisteen suhteen kivi on kiihtyvässä liikkeessä. Mielessäsi on tällöin suoraviivainen liike, siinähän on lähtöpiste, jonka suhteen nopeuksien muutoksia on helppo mitata, poliisin liikennetutka vain lähtöpisteeseen ja kellon avulla nopeuksien muutoksia aikayksikössä (= kiihtyvyyksiä / hidastuvuuksia )
mittailemaan.
Nyt tullaankin asian ytimeen: Newtonin 1. laki (=inertia) sanoo : Kappale pyrkii
säilyttämään alkuperäisen liiketilansa , levossa oleva kpl pyrkii olemaan levossa, liikkeessä oleva pyrkii säilyttämään SUORAVIIVAISEN liikkeensä.
Vain ulkoinen voima voi aiheuttaa säännöstä poikkeamisen.
Suoraviivaisen liikkeen suhteen asia oli sinulle selvä, ympyräliikkeessä oli ongelmia.
Koska ympyrää kiertävä kivi ei säilytä suoraa liikerataa, täytyy olla voima, joka poikkeuttaa sen kiertokeskiötä kohden. Tämän aiheuttaa narun kiertokeskiöön suuntautuva veto, joka ympyräliikkeessä asettuu juuri sen suuruiseksi, että radan kaareutuminen muodostaa ympyrän. Mitä nopeammin kiveä pyöritetään , sitä suurempi on sen halu suoraviivaiseen liikkeeseen ja sitä kovemmin narun on kiskottava sitä kiertokeskiötä kohden.
Miten tästä karusellista sitten sen kiihtyvyyden numeerinen arvo lasketaan ?
Siten, että kytket pyöritysnaruun jousivaa´an ja katsot mitä voimalukemaa se näyttää. Sitten lopetat pyörityksen ja asetat kiven vaakasuoralle kitkattomalle tasolle ja alat narun ja jousivaa´an avulla vetämään kiveä suoraviivaisesti niin, että jousivaa´an lukema pysyy koko ajan tuossa pyöritystilanteen lukemassa. Kivi lähtee liikkeelle samalla kiihtyvyydellä, minkä alaiseksi se pyörintäliikkeessä joutui. Siis sama voima, jolla naru nyt kiskoi suoraviivaisesti liikkuvaa kiveä kiskoi sitä pyörityksen aikana kiertokeskiötä kohden.
Kysyt vielä: Miksi kivi ei liiku pyörittäessä kiertokeskiötä kohde, koska naru sitä sinne kiskoo?
Vastaus: Kiertoliikkeeseen liittyy aina keskipakovoima, jonka suunta on keskiöstä poispäin ja suuruus täsmälleen ”naruvoiman” suuruinen , eli säteen suuntaiset voimat kumoavat toisensa, kappale ei lähene keskiötä eikä liioin loittone siitä. Yleensä levossakin oleviin kappaleisiin kohdistuu voimia, ne vain kumoavat toisensa ja lepotila syntyy. Esim. pöydällä olevaan kirjaan kohdistuu maan vetovoima, jonka pöydän pinnan tukivoima kumoaa, kirja ei liiku.
Tuo keskeiskiihtyvyys voidaan laskea kaavasta:
kk=r * w^2 jossa kk=keskeiskiihtyvyys (m/s^2), r=pyörintäsäde (m) ja w=kulmanopeus (radiaania / sek) (^ = potenssimerkki)
Edellä esitetty perustuu Newtonin klassiseen fysiikkaan. Keskustelu laajeni myös uudempiin fysiikan alueisiin, kvanttimekaniikkaa, suhteellisuusteoriaan jne.
Tuon ”gravitaatiogeneraattorin” suunnittelussa niitäkin varmasti tarvitaan ja kenties paljon tietämystä niidenkin lisäksi.
Alla olevassa linkissä esitetään miten massa aiheuttaa voimavaikutuksen (venyttää jousivaakaa)
Kuvassa 2) on ”painava massa”, voima syntyy ilman liiketilan muutosta,
kuvissa 3) ja 4) ”hidas massa” voima syntyy liiketilan muutoksen kautta.
4) :een liittyy laskutehtävä, jonka halutessasi voit suorittaa.
Terveisin: ufoäijä
http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/27jhq xyz-kahm.html
Näitä aluksia on montaa eri tyyppiä ja variaatioita, tässä esitettään yhden uusimmista toiminta periaatteet, lähinnä vain lentojärjestelmän periaate.
Ei mahdu tänne joten tossa palvelimella on PDF-tiedosto http://62.142.251.150/UFOT/
Magnetismiä tietysti hyödynnetään pää asiassa kitkan poistoon ilmakehässä ja ajoaineen aktivointiin.
Tekniikka tässä dokumentissa romuttaa fysiikkamme perustietoja.
Matti
pdf-linkki ei toiminut ainakaan firefoxilla. Ilemeisesti öökköset sekoilevat. :)
Jossain on tietysti joku välityspalvelin joka ei tykkää ääkkösistä. Windowsissa ne on aina toiminu.
Seuraavalle sanoisin että liike energia tulee siitä ohjailu toruksesta polarisaatio vaihdetaan kun suuntaa vaihdetaan ja käännellään tai käytetään vain osaa kammioista kun halutan muuttaa suuntaa sivulle päin, 90 asteen kerta suunnanmuutos mahdollinen, sitä suurempi edellyttää pysähtymisen
---Asiaan voi liittyä jokin muuta meille vielä tunnistamaton seikkaa jolla saadaan tarvittava liike-energia aikaiseksi... ----
Osuut taas niin oikiahan, notta aiva syrämestä ottaa.
"höttöä" alukseen verrattuna. Vety, joka on tähtien pääasiallinen rakennusaine on hyvin kevyttä. Magneettikenttä vaikuttaa valtavan laajalla alueella harvahkoon vetypilveen. Sen ei tarvitse tuottaa suurtakaan voimaa neliömetrille, kun vaikutus on kuvatun kaltainen.
Aluksella pitäisi kai olla pinta-alaltaan valtava "kentänkeruuhaavi", jotta tarvittava työntövoima saataisiin.
Menisikö tällaisen "haavin" (sehän ei olisi materiaa, vaan vastakkainen magneettikenttä) ylläpitoon enemmin energiaa, kuin se tuottaa työntövoimana?
En oikein usko vieläkään magneettikentillä ratsastukseen. Eikä se kuitenkaan mahdollistaisi ylivalonnopeuksia, koska SM-aallon nopeus on valon nopeus. Lisäksi kentän heikkeneminen etäisyyden neliöön tekisi sen käytön tähtien välisessä avaruudessa mahdottomaksi.
Vai mitä olet mieltä?
Noin äkkinäisesti ajatellen eikö ole hieman "hassua" - että kaasu käyttäytyy normaalissa magneettikentässä edellä kuvatulla tavalla...
Ilmeisesti vedyn ytimen värähtely vaikuttaa enemmänkin ulkoiseen magneettikenttään, vaikka siten että ovat samalla vastakkaisella vaihe siirrossa...vetyhän värähtelee noin 1.42 Ghz:n taajuudella...niin magneettikenttä olisi sillä tai sen kerrannaisilla...voisiko edellä olevaa vetovoimakenttää syntyä niiden väliin...tai edelleenkin on olemassa jokin magneettinen ominaisuus asiassa jota ei vielä tarkoin tunneta vaikuttamassa ilmiössä...
Palataan asiaan kun pähkäilen noita asioita mielessäni lisää...
Universumissahan on voimakkaita magneettisia kenttiä tai linjoja...eikä olisi mahdottomuus niiden käytön hyödyntämiseen liikkumiseen korkeammilla sivilisaatioilla kuin meillä maan matosilla...
"Jos olet vain skeptinen, eivät mitkään uudet ideat tavoita sinua.
Sinusta tulee äksy vanha ihminen, joka on vakuuttunut siitä, että hölynpöly hallitsee maailma.
(On tietenkin paljon sinua tukevaa tietoa.)
Mutta aina silloin tällöin jokin uusi idea osoittautuu osuvaksi, päteväksi ja ihmeelliseksi.
Jos tapanasi on olla skeptinen kaikessa, tulet menettämään tämän idean tai ärsyyntymään siitä,
ja kummassakin tapauksessa olet ymmärryksen ja kehityksen tiellä."
- Carl Sagan -
Heikko selitys nimimerkittömyyteen löytyy saman avauksen edellisestä postauksestani 17,56 Ufoäijälle.
"eikö ole hieman "hassua" - että kaasu käyttäytyy normaalissa magneettikentässä edellä kuvatulla tavalla..."
Enpä tiedä. Kertymäkiekoissa materiaalin nopeus on kova ja kaasun ioinisoituminen lienee todennäköistä. Sähköisesti varautuneet partikkelit kyllä reagoivat magneettikenttään.
"tai edelleenkin on olemassa jokin magneettinen ominaisuus asiassa jota ei vielä tarkoin tunneta vaikuttamassa ilmiössä..."
Tätäkään en oikein usko. Sähkömagneettinen voima on ylivoimaisesti parhaiten tunnettu ja tutkittu luonnonvoima. Maxwellin aaltoyhtälöt ovat vieläkin täsmällisiä ainakin kvanttifysiikaalisen tarkastelun ulkopuolella.
Minähän olen ikuinen vastarannankiiski.
Joskus kun luen kriittisiä sitaattejasi skeptikoista, uumoilen sinun näkevän minusta luomasi mielikuvan leijailevan edessäsi:):)
Jos niin on, eipä se mitään. Itse en ainakaan pidä sitä loukkaavana enkä edes väheksyvänä.
Meitä on moneksi ja se juuri on tämän palstan vahvuus.
Uusinta uutta tietoa nopeista värähtelyistä materiaaleihin...
Terahertsisäteily muuttaa materiaalin ominaisuuksia
Yhdysvaltain energiahallinnon Berkeley Labsissa tehdyssä kokeissa tutkijat ovat onnistuneet muuttamaan molekylaarisen värähtelyn avulla manganiittikiteen ominaisuuksia sähköisestä eristeestä johteeksi. Värähtely saatiin aikaan terahertsisäteilyn ultranopeilla pulsseilla.
Mahdollisuus saada aikaan dramaattinen olomuodon muutos kiinteässä materiaalissa tietyillä värähtelyillä avaa uusia näkymiä suprajohtavuuden ja magnetoresistiivisyyden tutkimuksen parissa.
Tutkijoiden mukaan tulokset luovat uuden tavan tutkia elektronien korrelaatiovaikutuksia sekä vahvasti korreloivien elektronien johtavuusominaisuuksien ja niiden kiderakenteen välisiä yhteyksiä.
Materiaaleissa joissa on vahva elektronien korrelaatio pienikin muutos elektronin aktiviteetissa saa aikaan merkittävän muutoksen sähköisessä ja magneettisissa ominaisuuksissa. Esimerkkinä vaikkapa magneettisen kentän vaikutus tietyn vahvasti korreloivan materiaalin sähköiseen resistanssiin CMR-ilmiössä (colossal magnetoresistance).
Nykyinen elektroniikkateollisuus perustuu puolijohteisiin, jotka ovat normaalisti heikosti korreloivia. Jos niissä nykyään tapahtuvia ilmiöitä voitaisiin tuottaa myös vahvasti korreloivissa materiaaleissa, tämä avaisi merkittäviä uusia teknisiä mahdollisuuksia kertovat tutkijat.
Jo tähänastiset tulokset tuovat uutta näkemystä CMR-fyysikan ilmiöihin ja sitä myötä esimerkiksi datan tallennuksen laitteisiin. Tekniikkaa voitaneen käyttää myös selvittämään niin sanotun korkean lämpötilan suprajohtavuuden kupari-oksidi -materiaaleissa vielä löytyviä ratkaisemattomia ongelmia.
-prosessori.fi -
Suprajohtavuudet entistä matalammissa lämpötiloissa on tämänkin sovellutuksen mahdollisuus...jolloin niiden avulla saadaan entistä "helpommin" saatavissa mega-luokan magneettikenttiä...vaikkapa antigravitaatio laiteisiin...?
Miksi vakiovoima, joka vetää kaikkea maan keskipistettä kohti, on aiheuttanut sen että joudumme käyttämään tehokkaita kaasuturbiineja siirtyäksemme paikasta A paikkaan B? Ymmärtää kyllä että maan pinnalta nouseminen korkeuteen X vaatii energiaa mutta toisaalta korkeudelta X palaaminen maan pinnalle on aika ilmaista. Tottakai ilmanvastus on pelissä mutta se on kuin hyttysen paska tyynessä meressä siihen verrattuna mitä energiaa nyt käytämme siirtyessämme. Eikö se ole niin että periaatteessa voimme leijua kilometrin korkeudessa ilmassa paikoillaan ilman kuluttamatta energiaa, koska meihin vaikuttaa vain vakiovoima mG? Meidän pitäisi vain tietää miten luoda se vastavoima mG:lle että voisi pysyä paikoillaan tässä kentässä, vai kuinka? Maapallon tangentiaalisuuntaan liikkuminen ei vaadi muuta kuin ilmaa vastaan työn tekemistä? Kertokaahan näihin asioihin enemmän perehtyneet.
T: Structural Analyst
aj sitten ymmärtävinään mustan aukon sisään imemän materian ja omaaman gravitaatiokentän keskisen tanssin, per aukko?... botti, ilveile jollain muulla.
Kvanttimekaniikan spin on avain universumin rakenteeseen. Taolaiset ovat tunteneet jo kauan spiraalimaisen spinin, sillä se on koodattu jing-jang-kaavaan.
Esimerkki
Laitetaan Jing-jang-kuvio pyörimään. Kun katsotaan ylhäältäpäin niin saadaan pyörivä tuplatorus, idea tähtien tiivistymisestä alkusumusta sekä sähköisten polariteettien rytmisestä leikistä (harmonisesta värähtelystä) toistensa ympärillä. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7c/Yin_and_Yang.svg
Taidat olla pitkälti samoilla ajatuksilla tuon suhteen miten ufojen liikkuminen onnistuu ilmakehässä ja avaruudessa...
YKSINAPAINEN MAGNEETTI voisi olla perimmäinen selitys miksi ufot lentää äänettömästi leijaillen tai äärimmäisen nopeasti paikasta toiseen ?
Myös magnetismi sai perusselityksen, kun alkeishiukkasten spin-ominaisuus löytyi. Spin on puhdas kvantti-ilmiö: sillä ei ole vastinetta paljain silmin näkyvässä maailmassa.
Spinin vuoksi hiukkaset käyttäytyvät kuin pienet hyrrät ( joskaan ne eivät todellisuudessa pyöri ), ja juuri tuo hyrräys synnyttää magneettisen voiman.
Vaikka emme voi kokemuksesta ymmärtää, mitä spin on, sen vaikutuksen voi tuntea. Kun tarpeeksi moni hiukkanen yhdistää spininsä samansuuntaisiksi, ne voivat vaikka nostaa ufon tai junan ilmaan...
Spin-ominaisuus on se syy, miksi magneettia ei voi purkaa, vaikka sen silppuaisi atomeiksi ja ne edelleen protoneiksi, neutroneiksi ja elektroneiksi. Jokaisella hiukkasista on edelleen spin, eli jokainen atomin osa on yhä kaksinapainen magneetti.
Saattaa olla että ET-väellä on sellainen tekniikka joka pystyy spinnin manipulisointiin halutulla tavalla...josta meillä on nyt vain pieni aavistus...
" Painovoiman kvanttiteoria on avannut sellaisen uuden mahdollisuuden,
jossa ei ole mitään avaruuden-ajan rajaa,
joten silloin ei olisi mitään tarvetta määritellä käyttäytymistä rajalla. "
- Stephen Hawking -