Raha tulee rahan luokse

joka edelleen näyttää pitävän paikkansa, jota on kenenkään vaikeata kumota vai oletko etes yrittänytkään.
Sopivan köyhänä on neuvoksen hyvä olla no eipä ole tullut sijoitusongelmia.

YLEn verokone: Mikael Lilius Suomen suurituloisin

Julkaistu 31.10.2007, klo 09.40 (päivitetty 01.11.2007, klo 11.27)
Kuva: YLE
Suora linkki verokoneeseen
Verokone avautui, katso Aamu-TV:n juttu aiheesta
Fortumin toimitusjohtajalla Mikael Liliuksella oli viime vuonna suurimmat ansiotulot Suomessa. Lilius ansaitsi 11,3 miljoonaa euroa.
Tiedot käyvät ilmi YLEn torstaina avatusta verokoneesta. Toisena ansiotulolistalla oli Jorma Ollila, jonka tulot olivat 6,2 miljoonaa euroa.

Suomen kymmenen suurituloisimman henkilön joukossa on kuusi Fortumin johtajaa. Liliuksen ja Ollilan jälkeen kolmantena oli Fortumin johtaja Tapio Kuula 5,9 miljoonan ja neljäntenä saman yhtiön talousjohtaja Juha Laaksonen 5,1 miljoonan euron tuloillaan.

Tämän jälkeen kymmenen kärjessä ovat Mikael Frisk, Timo Karttinen, Kari Stadigh, Eero Heliövaara, Hannu Penttilä ja Carola Teir-Lehtinen.

Kymmenen listan nimistä uusia on kuusi, jotka ovat kaikki yhtä lukuunottamatta Fortumista. Stockmannin toimitusjohtaja Penttilä on noussut 12 miljoonan tuloillaan listan yhdeksännelle sijalle.

Pääomatuloissa vallanvaihdos

SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko on pudonnut eniten pääomatuloja keränneiden kärjestä. Erkko sai viime vuonna 17,4 miljoonaa euroa pääomatuloja ja oli verottajan pääomatulolistan neljäs.

Eniten pääomatuloja kertyi Henrik Moreliuksen kuolinpesälle, vajaat 26,8 miljoonaa euroa.

Listalla toisena on helsinkiläinen liikemies Rauli Aura, jonka pääomatulot ovat 18,4 miljoonaa euroa. Ainakin vanhojen lehtitietojen mukaan Aura on kuitenkin asetettu konkurssiin jo vuosia sitten. Aura on kummitellut verotilastojen kärkisijoilla myös aiemmin.

Kaarinalainen kiinteistösijoittaja Heikki Soini kiilasi kolmanneksi 18,4 miljoonaan pääomatuloillaan.

YLEn Verokoneessa on myös kaikista Suomen kunnista yhteenlaskettujen ansio- ja pääomatulojen kärkinimet.

Kuntakohtaiset tulotiedot löytyvät verokoneen etusivulta valitsemalla halutun kunnan oikean laidan valikosta, tai menemällä ylälaidan valikosta Haku-toimintoon, josta samoin voi valita kunnan.

Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista mukana on 80 eniten ansio- ja pääomatuloja yhteensä saanutta henkilöä. Yli 20 000 asukkaan kunnista mukana on 50 eniten tuloja saanutta. Yli 10 000 asukkaan kunnista määrä on 20 ja tätä pienemmistä kunnista 10.

Suurituloisten enemmistö yhä miehiä

Sadan suurituloisimman henkilön joukossa on neljä naista. Ansiotulojen perusteella naisista suurituloisin on Fortumin viestintäjohtajana toiminut Carola Teir-Lehtinen on sijalla kymmenen 3,6 miljoonan tuloillaan.

Sampo pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä on listan kuudestoista (3,1 miljoonaa euroa). Sampo Groupin lakiasiainjohtaja on ansiotulolistan 29:s (2,6 miljoonaa) ja Fortumin rahoitusyksikön johtaja Päivi Mecklin sijalla 61 (1,6 miljoonaa).

Vuotta aiemmin sadan eniten palkkatuloja saaneiden joukossa oli yhdeksän naista.

Kahdenkymmenen kovapalkkaisimman joukossa oli 2005 verotietojen mukaan vain yksi nainen, ahvenanmaalainen maanviljelijä Karin Jansson. Hänen verotettava ansiotulonsa on verottajan mukaan viime vuodelta 2,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2005 verotuksen yhdeksästä parhaisiin tienesteihin yltäneestä naisesta kolme oli finanssikonserni Sammon palkkalistoilla.

Tätä löydät verokoneesta

Verokoneessa on tietoja vuoden 2006 tuloverotuksesta. Verokone sisältää valtakunnalliset kärkinimet ansio- ja pääomatuloissa mitattuna.

Koko maan tietojen lisäksi sivuilta löytyy kaikista Suomen kunnista eniten veronalaista tuloa saaneet henkilöt.

Lisäksi sivuille kerätään otos mm. elinkeinoelämän edustajien, poliitikkojen, kulttuurivaikuttajien ja huippu-urheilijoiden verotiedoista. Iltapäivällä valmistuvat talouden, politiikan, kulttuurin, median ja urheilun henkilölistat.

Verokone löytyy verkko-osoitteesta yle.fi/verot. Aamupäivällä sivusto on tuntunut hidastelevan ajoittain johtuen ilmeisesti suurista kävijämääristä. Tilanne normalisoitunee päivän mittaan.

YLE Uutiset

0

1326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        64
        1780
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1189
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        973
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        16
        859
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        81
        636
      6. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        628
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        595
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        528
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        505
      Aihe