Joskus tulee mietittyä
kummallisia asioita
tekemisen puutteessa
peloiteltua itseään
kamalilla mielikuvilla
Niin kuin nyt esimerkisi
muistinmenetyksellä
että miltä se tuntuisi
kun tetäisin lukeneeni Waltaria
mutta en muistaisi Sinua
Jos jonain aamuna heräisin
enkä tuntisi enää
omaa kuvaanikaan omakseni
olisin kuin muukalainen
omassa elämässäni
Peikuva paljastaisi rypyt
paljosta nauramisesta
ja paljosta elämisestä
raitoina harmaita hiuksia
koristamassa ohimoita
Voisinko tosiaan unohtaa
miltä näytät ja kuulostat
tai miltä kosketuksesi tuntuu
en minä semmoista usko
luulen ihoni ainakin muistavan
kummallisia asioita
tekemisen puutteessa
peloiteltua itseään
kamalilla mielikuvilla
Niin kuin nyt esimerkisi
muistinmenetyksellä
että miltä se tuntuisi
kun tetäisin lukeneeni Waltaria
mutta en muistaisi Sinua
Jos jonain aamuna heräisin
enkä tuntisi enää
omaa kuvaanikaan omakseni
olisin kuin muukalainen
omassa elämässäni
Peikuva paljastaisi rypyt
paljosta nauramisesta
ja paljosta elämisestä
raitoina harmaita hiuksia
koristamassa ohimoita
Voisinko tosiaan unohtaa
miltä näytät ja kuulostat
tai miltä kosketuksesi tuntuu
en minä semmoista usko
luulen ihoni ainakin muistavan
Vastaukset 12
Vanhimmat
onneksi ihana marin lähetti mulle nessuja ison säkillisen, kiitos marin, niitä tarvitaan taas,,
voi sanamysi sua
sait mut kyyneliin
kuinka koskettaakaan runosi,,,
runosi niin puhutteleva
ja kaunis
tuo kohta varsinkin
"Voisinko tosiaan unohtaa
miltä näytät ja kuulostat
tai miltä kosketuksesi tuntuu
en minä semmoista usko
luulen ihoni ainakin muistavan.
Kiitos mysi halin ja hymyn kera läpi kyynelien,
toivottavasti saa pysyä terveenä ja muisti pelaa,
rakkaan kanssa tallustaa yhdessä
vielä hampaattomanakin ja muisti, äly ja logiikka
kunnossa,,,,,
syksyn saapuessa
lensin kauas pohjoiseen
vanhempia tapaamaan,
näin sinut isä
pitkästä aikaa,
järkytyin, askeleesi niin varovaiset
maton ylikin emmit ja emmit
sitten harppaamalla ylitit
sen kuin suurenkin esteen,
omaa kuvaasi katselit taulusta
ja sanoit;
äitihän se siinä,
omaa vaimoasi et tunnista
kosit melkein
joka ilta,
vessaan et enää osaa suunnistaa
vaan olohuoneen lattialle,,,,,,
on se ihmeellistä tuo rakkaus,
miun äiti katsoi isää
ja sanoi hiljaa:
olemme yhdessä olleet yli 50v ja minä haluan hoitaa sinut kotona,,,
isä on välillä lyhyitä jaksoja
vanhainkodissa,
mutta varmasti on raskasta,,
Ei ollut tarkoitus Sinua itkettää - pyyhin salaa omia silmiä...
Kaunein kiitos kommentistasi!
On vaikeaa, tiedän, kun läheiselle tapahtuu jotain tuollaista - sitä miettii millainen on se maailma jossa hän elää... onko siellä mitään tuttua ja turvallista vai pelottaako kaikki!?
Lämmin hali Sinulle, Tirpunen!
Mietin miten kauniisti äitisi sanoo...
Mitäs minun nyt piti sanoakaan??
Hyvänen aika......
"Niin, sehän se oli, että en kyllä mitään
muuta enää oikein muista,
mutta sen muistan miten
ihanalta kosketuksesi tuntui.
Ja sen minä muistan aina,
sen valtava rakkauden määrän,
sitä en voi unohtaa....♥"
Voi Mystis, nyt tulisi sitten taas se pysti tästä
runostasi, jos se vaan olisi ehtinyt valmiiksi.
(huomenna annan loparit mokomille
kuhnureille,eivät saa edes yhtä pokaalia valmiiksi, ilman viivytyksiä!)
Vaan luulen, että kauniit asiat eivät katoa ensimmäisinä, ihminen kaipaa kosketusta ihan
lopuun asti, sillä... iho muistaa ;)
Aika tuskallista pelkästään pohtiakin tuota aihetta... saati sitten että se olisi totta!!
Sitä miettii, mistä me oikein olemme tehty...
Kiitos kommentistasi - olet kultainen =)
...mutta älä toki anna lopareita - hyvää henkilökuntaa on niin vaikeaa saada *nauraa*
Sinulle rakkaani tässä toimettomuudessani
kirjoitan muutaman sanan siitä,
mitä kaikkea tämä tyhjä aika
synnytti ajatusmaailmassani.
Kuten juuri herätessä katsoessani peiliin
kuin oudot kasvot,
uurteiset silmäkulmat
ja harmaat hiukset ohimoillani.
Ei -
en minä ole tuo !
Rakkaani
saavu jo iholleni, kasvoilleni
anna tuntea että elän
Sinusta.
Älä anna unohdukselle sijaa.
---
Höh, tiedäthän Sinä jo minut, pinttymätön.
Mutta Sinun runosi, liikuttavan kaunista.
Höh, pinttymätön - tiedät miten rakastan näitä vastausrunoja!!!
"Rakkaani
saavu jo iholleni, kasvoilleni
anna tuntea että elän
Sinusta."
Tuo oli niin upeasti oivallettu - huh
Ihanaista päivää toivottelen =)
[Huh..vihdoin tässä..siis minä..en halua mennä ulos enää ollenkaan,,kali ]..
Olen tässä istunut hyvän aikaa ja miettinyt tätä..lähestymistapoja olisi,,ja se oma mielipide ko. asiaan, mutta päätin ottaa tämän niin, että kuinka voimakas rakkaus murtaa, jotain tuollaista, joka vie kaiken muun,ikuisiksi tavoittamattomiin...
Uskon myös kosketuksen voimaan ja mikäs sen kauniimpaa, kuin tuntea sen kosketuksen tuolloin, kosketuksen, jonka kokee rakkaimaksi...vaikka ei muistaisikaan muuta...
Tuulikello kilisee kuin viimestä pvää,,,,hyvä niin, tehköön nyt työnsä. :)
Mukvaa iltaa säästä huolimatta, Mys ! :D
Eletään kuule marraskuun alkua - reilu kuukausi vielä ja maapallo muuttaa asentoaan ja valaistuu pohjoinen puolisko kesää kohti...
Jos me kaikki pojettais paikoillaan - oikeaan suuntaan - pyörisiköhän aika nopeammin???
*tää ihmettelee*
Joo - tuota kaikkea mietin minäkin ja samaan kosketuksen voimaan uskon - haluan uskoa!!
Eihän sitä koskaan tiedä...
Kiitos Muru - potkaisen tän viestin taas sinnepäin =)
*potkis*
Minäkin mietin joskus että jos vahingossa kadottaisi osan elämästä. Olisi yhtäkkiä 87v kun havahtuisi. Ja niinhän koko ajan käykin. Havahduin hetki sitten että mihin katosi taas vuosi elämästäni.
Mutta muistaisitko sinä jonkun lukeneen Waltaria, mutta et enää muistaisi minua?
Niin ei saa käydä!
Pöllivät osan elämäämme ja jättävät vain... mitä?
Minulla on tuossa yöpöydällä kirja "Viisi ässää" - sellaista ei oikein toivo omassa pelissä... =)
Sinut muistan
Iski haikeus ja ikävä...pirsKatti!
Tuo pirsKatti... onko hyväkin ystävä juovusKissalle =)
Kiitos, Tarkampuja, soilla kulkenut...