Osaakos joku laskea paljonko tuo autoveroalennus vaikuttaa talla hetkella sikakalliiseen Priukseen? Taitaa laskea aika reippaasti. Hyva hyva!
Priuksen hinta
Hybridia haluava
3492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noin äkkiseltään arvioiden, kun muutamia tonneja halvemman Civic Hybridin vero tippuu reilu 5t.
Jollain listalla näin tuollaisen summan teoreettisesti laskettuna. Oikeasti sen näkee vasta kun alennukset toteutetaan. Prius todennäköisesti on ollut erityisen edullisesti hinnoiteltu Suomeen jotta se olisi ollut edes jotenkin järkevän hintainen. Joten todellinen hinnanpudotus voi olla pienempi sitten aikanaan.
Teknikens Värld muuten kertoo että uusi Prius olisi tulossa 2009. Auto kasvaa ainakin takapenkiltä leveyttä kolmelle matkustajalle ja luvassa on myös 2011 tienoilla farmari. Kova sana taksimarkkinoille varmasti.
Itse olen myös kiinnostunut kovasti hybridistä, mutta mieluiten näkisin sen Corollassa tai tulevassa Avensiksessa. Prius sinänsä on kiinnostava mutta on suunniteltu erityisesti Japaniin ja USA:han joten makusuuntaukset eivät ihan tänne toistaiseksi ole sattuneet kohdalleen.
Veikkaan hinnan putoavan todella reilusti, niin että hinta alkaa jatkossa kakkosella. Prius on ollut Suomessa suhteellisesti kalliimpi kuin useimmissa Euroopan maissa.
Nyt Toyotalla on mahdollisuus kasvattaa Priuksen myyntiä Suomessa reilusti. Enkä usko Toyotan jättävän tätä tilaisuutta käyttämättä.