Hänen jokainen liikkeensä teki minuun vaikutuksen.
Hän silmänsä olivat nauliintuneena kohteeseensa.
Tajusin kuinka kiinnostunut hän oli,
odotin seuraavaa siirtoa, tulisiko sitä.
Kuinka ihanasti mies liikkui, lihakset,
miten niiden olemassaolo teki oloni
näin kummalliseksi.
Odotus, mikä ihana olotila.
Hän ojensi kätensä ja annoin itseni
toivoa jo, vaikka mitä. Suljin silmäni,
silmäluomeni värisivät ja ripseni
hyväilivät kuumentuneita poskiani.
Hyväilin katseellani hänen käsiään
jotka järkyttivät minua. Kuinka ihanat,
miehekkään jämerät, sopivan karheat,
rintoihini sopivat.
Hän liikehti kuin kiihtynyt pantteri,
silmät tummuivat, hänen jumalaiset kätensä,
tekivät rohkeita liikkeitä. Ja minä katsoin suu
ammollaan, kuinka seksikäästi mies voikaan
leikata Hk:n sinistä lenkkiä.
Hän silmänsä olivat nauliintuneena kohteeseensa.
Tajusin kuinka kiinnostunut hän oli,
odotin seuraavaa siirtoa, tulisiko sitä.
Kuinka ihanasti mies liikkui, lihakset,
miten niiden olemassaolo teki oloni
näin kummalliseksi.
Odotus, mikä ihana olotila.
Hän ojensi kätensä ja annoin itseni
toivoa jo, vaikka mitä. Suljin silmäni,
silmäluomeni värisivät ja ripseni
hyväilivät kuumentuneita poskiani.
Hyväilin katseellani hänen käsiään
jotka järkyttivät minua. Kuinka ihanat,
miehekkään jämerät, sopivan karheat,
rintoihini sopivat.
Hän liikehti kuin kiihtynyt pantteri,
silmät tummuivat, hänen jumalaiset kätensä,
tekivät rohkeita liikkeitä. Ja minä katsoin suu
ammollaan, kuinka seksikäästi mies voikaan
leikata Hk:n sinistä lenkkiä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä ettei ollut kahvetta suussani, kun pääsin tuohon viimeiseen säkeeseen =D
Eläydyin niin noihin tutunomaisiin tunteisiin, etten osannut varautua yllättävään loppuun.
Taidokas runo kertakaikkiaan : )
mukavaa perjantain jatkoa
Et kai sinä syö ja juo koneen ääressä.
Menee näppikset jumiin nesteistä ja murusista. ;)))
Asiaan, kyllä arjesta löytyy sexyä,
pitää vaan laittaa semmoset erikoislämmiteiset #raappapöksyt# jo heti aamusta.......
Eikun mukavaa perjantaita, Sinullekin. ☺
Paitsi, että nää yhteydet eivät ole parhaat mahdolliset taas tänään, tökkii.......murrrr!!!
Ai taivas - tää oli ihana - eiku - tää oli IHANA !
Helvata - kun ehdin jo ajatella vaikka mitä ja sitten siellä siivutetaan makkaraa *nauraa*
...mahaan sattuu... =)
Se on semmonen jööti, se Hk:n sininen, että kyllä sitä pitää siivuttaa, ainakin vähäsen...
Ja sen jälkeen sitten, herkutellaan:)))))
Älä tukehdu nyt, viikonloppu on tulossa.
Viikonlopputerkuin
MF
Joulu lähestyy ja tontut kurkkii ikkunoista...
Tein eilen pikaisen iltahaukun ruisleivästä ja leikkasin siihen päälle parit siivut HK:n sinistä...
Sinuhan min' juuri tarkoitin.
Etk; n'hnyt minua_
N'ppis sekosi, tulee nyt mit' tulee, tied'th'n sin' minut...
Pöllähti kuivat raksut suusta,,,,pihkura kohta on loputkin kylän oravat jyrsimässä mun näppiksiä ja kaivelemassa murusia sielt välistä! *pyyhkii pöytää*
Näitä 'viime säkeistön ylläreitä' on hauska lukee ja tää oli kyllä mainio...
Juuri kun pääsee vauhtiin ja tunnelmaan, tulee 'kylmää vettä' niskaan! MAKKARAA!! Ounou! *lyö kädellä otsaan* :{
..Vaikka ei kait se katso.... ;þ ...Juuh...
Olokeepa nätisti sen veitin kans siellä,, M_F ! :)
Yhteydet sanoo töks töks, mutta
näppis jäähty sopivasti ja toimii näköjään taas.
Kaikki, korostan kaikki,
tähän episodiin tarvittavat
aseet, ovat nyt asianmukaisesti piilotettu,
että nou hätä ja silleen.... :)
Kyllä makkaran leikkuu käy kuule esile...merkistä, siinä missä joku muukin.
Kynttilöitä iltaan ja muista pitää ovet ja akkunat
kiinni, ettei mysrky vie sinua:)
Nauraa....
Kuulakasta perjantai-iltaa MR
Kaikkeen sitä immeinen joutuukin, ihan
varottamatta vielä.
Mutta hyvin selvittiin, sen sapelinkin kanssa :)
Kiittää tämä, apulaismakkaramestari :)))
Illan jatkoa Sinulle!
Nytpä vasta pukkasit runolla, tää on jautaa.
Tässä mennään tunteiden aallokossa ja kops -
HK-blö. Muttaa siis kokonaisuus on mahtava, eikä
voisi kuvitella mihin kaikki päättyy
* nauraa *
Mausteinen runo, jossa mielettömän hyviä kohtia
kuumenneissa poskissa, miehen jämerissä käsissä
ynnä muuta.
Upee !
että oikein jautaa, juu mielellään just semmoista:)
Vaan sitä, kun tulee tarpeeksi vanhaksi,
niin sitä
keksii vaikka mitä...
ja kaikenlaista vielä senkin lisäksi.
Aatelin tämän kaiken synkkäilyn huipennukseksi
latasta ennen pyhiä vähän kepeämmän.
Hyvä, kun hymyilyttää, niin sen pitikin,
kaikki nessut lähetinkin jo
eilen pitkin Suomea,
niin että nyt olisi pitänyt ryystää jo hihaan:)))
Nyt mie niiaan, *niks*, ja kiitän Sinua, Siekkari.:))
,,mikä runo!
kiihotus,,hhmmmmm,,,,, juups, kuinka seksikkäästi rakas sen ja kaiken muunkin tekee,,*wwiirn* :)
kiits ja sulosii mammusii**
Hk;n lenkki, sitä on
jylhää nauttia sopivassa seurassa.:D
Sinulle kiitos lehahtelustasi minun runossani,
tirpukka**
Mukavaa viikonloppua. :)