Haikaileville ajateltavaa:
Ruuan kysynnän kasvu pitää viljan hinnat korkeina
- Viljan kysyntä räjähtää käsiin, arvioi Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Matti Rihko liha-alan tulevaisuusseminaarissa torstaina Espoossa. Maailmassa tuotetun viljan määrää ei pystytä nykyisestä juuri kasvattamaan, päinvastoin peltomaan määrä vähenee koko ajan muun muassa kaupungistumisen ja aavikoitumisen takia. Viljan kysyntä sen sijaan kasvaa koko ajan.
Viljan kysynnän vetureita on kaksi, joista toinen on bioetanolin tuotanto. Jo nyt Yhdysvalloissa kuluu 360 miljoonaa tonnia maissia bioetanolin tuotantoon. Toinen viljan kysyntää lisäävä tekijä on ruuan kysynnän kasvu eli kehittyvien maiden ihmisten ruokailutottumusten muutos.
Ruuan osuus kulutusmenoista kasvaa
Lihaa kulutetaan entistä enemmän eli tuotantoeläinten rehujen kysyntä kasvaa, sillä yhä useamalla on varaa maksaa entistä paremmasta ruuasta. Maapallolla vallinnut tilanne, jossa noin miljardi ihmistä pystyy äänestämään ruokamarkkinoilla lompakollaan ja loput viisi miljardia ei kykene vaikuttamaan tilanteeseen, on ohi. Elintaso kasvaa muun muassa Intiassa ja Kiinassa, mikä merkitsee miljoonien ja miljoonien maksukykyisten kuluttajien joukkoa.
Ruuan hinta nousee, koska ruuan kysyntä kasvaa. Tällä hetkellä suomalaisten kulutusmenoista noin 12,5 prosenttia menee ruokaan. – Ensi vuonna tämä osuus voi olla 15 ja vuonna 2012 ehkä jopa 25 prosenttia, Rihko ennustaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Raision kylämyllystä on enää jauhinkivet jäljellä!
Jos pahimmat uhkakuvat 141-tuen loppumisen suhteen toteutuvat, niin ennustuksesi osuu oikeaan ja ruoka(siis tuotu ruoka) on entistäkin kalliimpaa!