Putkakokemus

3336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Enpähän viitsinyt lukea pidempään, kun stoori alkoi heti virheellä.
- heillä, siis poliiseilla, ei ollut esittää oikeuden päätöstä pidätysmääräyksestä.
Luulisi jokaisen tietävän, että eihän Suomessa sovelleta jenkkien pidätysmääräyksiä. Suomessa on Suomen laki, missä POV eli pidättämiseen oikeutettu virkamis, yleensä päällystöön kuuluva poliisi, määrää jonkin henkilön pidätettäväksi. Määräys voi olla suullinenkin

Äänestä

tapahtunut virhe?
Kaveri pidätettiin rikoksen tutkimista varten.

Pidättämiseen ei tarvita oikeuden määräystä vaan siitä päättää poliisipäällystö.

Pidätetty toimitettiin lääkärin tutkittavaksi ja hoidettavaksi kohonneen verepaineen johdosta kuten pitääkin. Kun lääkäri oli todennut terveydentilan kohentuneen riittävästi henkilö toimitettiin takaisin poliisin huostaan. Samoin meneteltiin toisella kerralla.

Mitä tulee tuohon pidätettynä pitämiseen niin pakkokeinolaki sanelee seuraavaa:

13 § (27.4.1990/361)
Pidätettyä koskevan vangitsemisvaatimuksen tekoaika
Vaatimus pidätetyn vangitsemisesta on tehtävä tuomioistuimelle viipymättä ja viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamispäivästä ennen kello kahtatoista.

Maanantai on kolmas päivä perjantaista. Laskekaa vaikka itse, 1. lauantai, 2. sunnuntai 3. maanantai...

Äänestä
  • Oliko kiinniotettu henkilö ollenkaan pidätettynä vai oliko syynä oikeuteen vienti? Silloinhan kiinniotto saa käsittääkseni kestää viisi päivää.. Kaikkihan ei osaa mennä kutsusta istuntoihin. Taitaa olla niin, että käräjätuomari määrää ton viisi päivää pyytäessään virka-apua poliisilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämäkin. kirjoitti:

http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=19

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu