Hei taas kaikille!
Nyt olen jättänyt taakseni ananaspellot sekä sinipukuisen tyttöni, molemmat ovat ainakin toistaiseksi menneisyyttä elämässäni. Ananaspellon puukepeistä, jotka myöhemmin osoittautuivat erittäin myrkyllisiksi käärmeiksi, jäi minulle muistoksi lukuisat kirvelevät ja tulehtuneet puremat. Sinipukuisesta tytöstäni, jonka kanssa kihlauduin ensimmäisenä yhteisenä iltanamme, hänestä jäi muistoksi muutama sukupuolitauti joihin ei välttämättä lääkitystä löydy. No ei se mitään, luovuttaa ei kannata vaan katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin.
Nyt olen kotiutunut tänne Kaakkois-Aasiassa sijaitsevaan Kultaiseen kolmioon. Myös täällä työskentelen pellolla. Täällä ei ole ananaspeltoa. Tämä on tällaista vuoristoista aluetta. Pellot jossa työskentelemme, minä ja Buddha-patsas, ovat hieman vaikeasti löydettävissä. Kaiken muun salaperäisen lisäksi turvanamme on vahvasti aseistettuja miehiä joilla liipasinsormi on hyvinkin herkässä.
Täällä on mukava työskennellä. Viillämme terävillä veitsillämme kasveihin viiltoja joista saamme valumaan tarvitsemaamme nestettä. Meillä on myös oma laboratorio jossa pellolta saatu päivän saalis jatkokäsitellään.
Laboratoriossamme valmistuu sellaista valkeaa jauhetta, ikäänkuin pesupulveria. Jauhepussit pakataan usein tavarakonttiin jonka sisällöksi virallisiin papereihin ilmoitetaan jotain ihan muuta, esimerkiksi apulantaa tai autojen varaosia. Itse tuotteemme myynti on eräänlaista verkostomarkkinoinnin kautta tapahtuvaa liiketoimintaa. Tuotteitamme ei mainosteta missään. Asiakkaamme ovat usein tyytyväisiä tuotteeseemme sillä he haluavat sitä aina vain enemmän ja enemmän.
Täällä pellolla työskentelee todella mukavia ihmisiä. Jotkut toki vain tuijottavat lasittuneilla silmillään eteensä ja ovat kuin jossain toisessa maailmassa. Työsuhde-etuihimme kuuluu muunmuassa ruokajuomaksi noskapiinia, se tuottaa mukavan olon tunteen.
Johtajamme, joiden nimiä meille jostain syystä ei kerrota, ovat aika rikkaita. Heillä on uusimmat mahdolliset panssaroidut ajoneuvot ja jopa omat turvamiehet. Heillä on myös kauniita tyttösiä jotka viihdyttävät heitä kaikin mahdollisin keinoin.
Iltaisin kun aurinko laskee saamme lopettaa työt. Meidät juoksutetaan eräänlaiseen katokseen jossa meidät tutkitaan perinpohjin. Kukaanhan ei saa viedä yhtiömme tuotteita ilman lupaa pois työpaikaltamme. Riisumme vaatetuksemme ja yleensä joudumme menemään haara-asentoon ja notkistaa päämme kohti lattiaa. Sen jälkeen eräs isokourainen vartija laittaa kumihanskan käteensä ja tutkii suolistomme uumat ettei sinne ole eksynyt mitään ylimääräistä. Kaikki vartijat eivät toki käytä kumihanskaa. Poikkeuksetta kaikilla heillä on kookkaat kädet. Buddha-patsaani nauttii kovasti tästä auringonlaskun jälkeen tapahtuvasta tarkastuksesta.
Kaikki lukijat eivät varmasti halua tänne tulla työskentelemään vaan ihan vain katselemaan kauniita maisemia. Ainakin uskoisin niin. Tänne kun tulette niin suosittelen poikkeamaan myös Burman ja Laosin puolella. Maisemat ovat kyllä henkeäsalpaavia.
Palaillaan taas asiaan, terveisin Peltsi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.