Isäni kuoltua hänen omaisuutensa siirtyy kokonaan puolisolle eli äidilleni vai saavatko lapset heti osansa????
Auttakaa pöljää! Miten isäni omaisuus jaetaan?
mij
51139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lain mukaisen perimysjärjestyksen mukaan ensisijaisina perillisinä ovat rintaperilliset eli vainajan lapset ja lapsenlapset.
Tähän voidaan tehdä muutoksia mm. testamentilla.
Lesken asema on turvattu lainsäädännöllä.
Tutustupa näihin linkkeihin - saat hyvää tietoa.
Toisessa linkissä kerrotaan lesken asemasta.
http://www.testamentti.fi/index.php?sivu=2
http://www.testamentti.fi/index.php?sivu=4
Vähän riippuu siitä, mitä on perittävänä.
Jos vain yhteinen asunto, niin leskellä on oikeus pitää se jakamattomana omassa käytössään. Silloin siis lapset eivät saa mitään, tai siis lapsista siltä tuntuu, sillä vaikka omistavatkin osan asunnosta, eli saavat sen perintönä, mutta eivät pääse siitä päättämään vielä.
Jos myös kesämökki, mihin leskelle on annettu hallintaoikeus tai omistusoikeustestamentti, niin silloinkin perinnön saantiin tulee lapsille mutkia. Silloinkaan siis lapset eivät saa mitään, tai siis lapsista siltä tuntuu, sillä vaikka omistavatkin osan mökistä hallintaoikeustestamentissa, eli saavat sen perintönä, mutta eivät pääse siitä päättämään vielä. Lakiosaa voi toki vaatia ja jos leski pystyy sen maksamaan omistuoikeustestamentissa, niin hyvä juttu.
Myös jos leski on varakkaampi kuin kuollut, hän voi vedota ettei anna tasinkoa, ja silloinkin lasten osuus saattaa jäädä minimiin...
*Mutta kuinka moni oikeasti haluaa vaatia äidiltä heidän omaisuuttaan lain mukaan itselleen? Toivottavasti ei kovin moni... vanhemmathan sen ovat ansainneet.
"*Mutta kuinka moni oikeasti haluaa vaatia äidiltä heidän omaisuuttaan lain mukaan itselleen? Toivottavasti ei kovin moni... vanhemmathan sen ovat ansainneet. "
- - -
En oikein ymmärrä tätä. Vanhemmathan sen ovat ansainneet, kyllä. Nyt toinen heistä on kuollut, joten hänen osuutensa omaisuudesta kuuluu sen jälkeen rintaperillisille, ei puolisolle (ellei vainaja ole halunnut puolisolleen sitä testamentata ohi lasten ja siltikin laki suojaa että lapset saavat ainakin lakiosan). Puolisoiden omaisuus ei ole yhteistä vaan avioliittossa molemmilla on oma omaisuutensa.
Minusta sitä ei pitäisi edes pitää vaatia vaan se pitäisi laittaa jakoon automaattisesti (jos omaisuutta on niin paljon että jako voidaan ihan konkreettisesti suorittaa) niin vältyttäisiin tällaiselta ajattelulta. Leskellähän on kuitenkin suoja asuntoon.
Toivottavasti omat lapseni jakavat heti minun osuuteni, mitäs minä sillä enää teen... mieluummin lapsille kuin puolisolle.
Perintövero kyllä lankeaa lapsille maksettavaksi. Omaisuuden realisointia sen sijaan (hallintaan saamista) voi joutua odottelemaan pitkään.
Kun vanhempi kuolee kuuluu lapselle suomenlaissa määräämä osa perinnöstä.