Enteitäkö..

Onko aika jättää laiva? Uppoaako kainuunmalli..?
http://www.kainuunsanomat.fi/uutiset/kainuu/10411.shtml
7773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllähän se niin on iät ajat ollut Suomessa ja Kainuussa, että et sinä herroja ehdi vastuuseen saada tekemisistään, sillä livahtavat maaherroiksi tai muiksi eläteiksi ennen kuin tuomion kellot kaikaa.

Leskinenhän on yksi Kainuun hallintomallin perusrakentajista, joten nythän siinä aukeaisi paikka kahdelle muulle hallintomallin isälle;

Suomussalmen kunnanjohtaja Timo Säkkiselle, joka oli itse asiassa jo hallintomallin alussa muutaman kuukauden luomustaan ohjailemassa ja jakelemassa hövelisti maakunnan veronmaksajien rahoja mm. aivan uskomattomaan Kyproksen projektiin,

tai sitten

kansanedustaja Timo Korhoselle, joka maakuntavaltuuston puheenjohtajana on ollut ajamassa Kainuuta tähän jamaan.

Annetaanpa Säkkiselle tai Korhoselle tilaisuus 1 vuoden koeajalla korjata virheensä plus-merkkiseen tilinpäätökseen perustuvalla kuukausipalkalla. Eli maakuntajohtaja saa nostaa vuosipalkkana kaiken sen, minkä maakunnan tilinpäätös näyttää plussaa.

Sitä ennen muutamme kuitenkin maakuntahallituksen puheenjohtajaksi vaaleilla valitun poliitikon, siis maakuntajohtaja ei toimisi enää hallituksen puheenjohtajana.

Niin ja eipä taida olot paljon huonommaksi Kainuussa muuttua, vaikka maakuntajohtajaksi valittaisiin eläkkeellä oleva näyttelijä tai poliisi.

Äänestä

Tätähän sitä on odotettu kuin härkä hamaraa. Kukapa sitä enempäänsä jaksaa tätä kurjaa kansaa johdatella, olkoonkin vaikka menty hieman harhapoluille.
Tulee miettineeksi, että eikös nyt ole näytönpaikka niillä jotka ovat rajuimmin arvostelleet nykymenoa. Eli jos nyt käy niin että ko. palli tulee vapaaksi, niin ei muuta kuin "oma mies" siihen istumaan, niin KAINUU PELASTUU....eiköstä vain??

Sitä olen kokoajan koettanut tässä eipäs juupas- vänkytyksessä tuoda esille, että pitää olla TODELLINEN vaihtoehto mistä antaa jos kerran nykymeno ei ole hyvä. Mielipiteitä toki saa ja pitääkin tuoda esille vähän kärjistäenkin, mutta on myös hyvä pohtia asiat monesta näkökulmasta. Ettei olla kohta tyhjänpäällä kun mikään ei ole mieliksi ja kaikki "herrat" ovat vittuuntuneet ..

Äänestä

Voisimme auttaa lähtölaskentaa keräämällä rahaa, jolla sitten ostaisimme Leskiselle jonniinmoisen työpaikan tosi, tosi kaukaa. Maakuntavaltuutetuilla ei liene enää luottamusta johtajaansa ja sehän on jo erottamisperuste. Kerätään silti sitä rahaa, voi olla että valtuutetuissa on liiaksi hyvävelikerhoon kuuluvia, etteivät he ilkiä erottaa veljeä. Tumpelointi on jo kestänyt niin kauan, että on aika sanoa goodbye.

Äänestä
  • meillä on kainari! Ainoa lehti, joka koko sivun jutulla kertoo profeetasta omalla maallaan ja kertoo kuinka Leskinen voisi saada vielä isompaa palkkaa Pohjois-Pohjanmaalta. Lisäksi lehden toimittaja v......ee suoraan maakuntavaltuutetuille, joita toimittaja nimittää höynäytettäviksi...
    Toimittajan uskomuksen mukaan tämä älyn lapsi suoraan revitään käsistämme. Toimittaja on sama, joka on tämän syksyn aikana löytänyt useita salaliittoja, esim. vaikkapa karjalan takaisin saanti...
    Onneksi meillä on niin valveutuneita maakuntavaltuutettuja, puheenjohtaja etunenässä, että he nostavat maakuntajohtajan palkan heti yli 11000 euron. Sillä nykyinen voisi jotenkuten jatkaa, jos vielä valtuuksia lisättäisiin.
    Niin.... ja se julkinen anteksipyyntö... ja kilometrikorvauksia pitäisi nostaa. Tämä vaatimus on aivan oikeutettu, maakunta on tunnettu pitkistä etäisyyksistään ja matkustaminen maksaa. Veronmaksajille se on tietysti halvempaa, heidän pitää elää terveellisesti ja kuntoilla...

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    meillä on kainari! Ainoa lehti, joka koko sivun jutulla kertoo profeetasta omalla maallaan ja kertoo kuinka Leskinen voisi saada vielä isompaa palkkaa Pohjois-Pohjanmaalta. Lisäksi lehden toimittaja v......ee suoraan maakuntavaltuutetuille, joita toimittaja nimittää höynäytettäviksi...
    Toimittajan uskomuksen mukaan tämä älyn lapsi suoraan revitään käsistämme. Toimittaja on sama, joka on tämän syksyn aikana löytänyt useita salaliittoja, esim. vaikkapa karjalan takaisin saanti...
    Onneksi meillä on niin valveutuneita maakuntavaltuutettuja, puheenjohtaja etunenässä, että he nostavat maakuntajohtajan palkan heti yli 11000 euron. Sillä nykyinen voisi jotenkuten jatkaa, jos vielä valtuuksia lisättäisiin.
    Niin.... ja se julkinen anteksipyyntö... ja kilometrikorvauksia pitäisi nostaa. Tämä vaatimus on aivan oikeutettu, maakunta on tunnettu pitkistä etäisyyksistään ja matkustaminen maksaa. Veronmaksajille se on tietysti halvempaa, heidän pitää elää terveellisesti ja kuntoilla...

    yrjöpoeka. Minäkin juuri tulin juoksentelemasta eli maratonilta, kuuliaisena veronmaksajana hoidan kuntoani, välillä vain kumartelen suuren johtajamme suuntaan.

    Mutta jos onkin niin, että kainari kehua retostelee suurta johtajaamme, vain siksi, että joku jossakin kaukana, hyvin kaukana haksahtaisi ottamaan eli suostuisi palkkaamaan suuren johtajamme. Eli kannattaisiko meidän ihan porukalla ruveta väsäämään ylistys- ja suosituskirjeitä maailmalle. Osaisikohan joku meistä kiinaa?????

    Äänestä

  • asiaa tolkusti kirjoitti:

    on ensi kesänä jotkin pippalot? Jos ne tarvitseisi oikein pätevää miestä..?
    Sellaista joka osaisi niitä kivilöitä asetella isompien tien reunoille...
    Ei muuta kuin Talermolle kirje!

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    on ensi kesänä jotkin pippalot? Jos ne tarvitseisi oikein pätevää miestä..?
    Sellaista joka osaisi niitä kivilöitä asetella isompien tien reunoille...
    Ei muuta kuin Talermolle kirje!

    Talermon osoite? Kiinankielentaitoinenkin löytyi jo ja suosituskirje on aluillaan. Nyt vain tuli ongelmaksi se mikä on suosiollista suositusta. Voisko kirjoittaa vaikka -omaneduntavoittelija, ylimielinen, sisäsiisti, harrastaa kuulumista erilaisiin hyvävelikerhoihin - täytyy tässä ehkä vielä kehitellä sanamuotoja. Peking kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä paikalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yrjöpoeka kirjoitti:

Onko aika jättää laiva? Uppoaako kainuunmalli..?
http://www.kainuunsanomat.fi/uutiset/kainuu/10411.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu