Käräjäoikeus vs. Markka

KO päätöksen perustelu

Todistaja Tarja Sahakangas on kertonut tavanneensa 4.6.1960 illalla Bodominjärven rannalla oman seurueensa telttapaikalla sinne käymään tulleen riidanhaluisen ja päihtyneen Gustafssonin ja tämän seurueen sekä edelleen kuullensa tämän jälkeen noin puolen yön aikaan riiteleviä miesten ääniä sieltä, missä Gustafssonin seurueen teltta oli ollut. Gustafsson on ilmoittanut, ettei kertomus pidä paikkaansa ja että hän ei tunne Sahakangasta.

Sahakangas on henkirikosten tapahtuessa ollut 17 - vuotias, ja hänen on siten täytynyt käsittää ilmoittamiensa havaintojen tärkeys vakavan asian selvittämisessä. Sahakangas ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä poliisiin tai keneenkään muuhunkaan kertoakseen tietojaan, vaan hän on kertonut tapahtumista työtoverilleen vasta keväällä 2004 sekä televisio-ohjelmassa 10.6.2005. Sahakankaan kertomuksen paikkansa pitävyys koskien havaintoja Gustafssonista ja tämän seurueesta 4.6.1960 ei ole miltään osin tarkistettavissa. Kertomuksesta ilmenevät muut seikat kuten tiedot surmapaikasta ja Gustafssonin kuljettamisesta ambulanssilla ovat olleet kaikkien saatavissa vuosikymmeniä jatkuneen surmien laajan uutisoinnin seurauksena.

Sahakankaan kertomuksessa on huomattavia epätarkkuuksia ja ristiriitaisuuksia. Sahakangas ei ole muistanut telttaseurueensa jäsenistä nimeltä kuin yhden, joka henkilö on kuollut, kahden muuan henkilöllisyyttä ei poliisi ole pystynyt Sahakankaan antamien tietojen perusteella selvittämään. Sahakangas on käräjäoikeudessa ensin todennut nähneensä Björklundin ja Mäen ensimmäisen kerran 4.6.1960 Bodominjärvellä mutta sitten ilmoittanut, että hän oli nähnyt nämä aikaisemmin yhdessä Gustafssonin ja Boismanin kanssa jossakin baarissa. Sahakangas ei ole kyennyt kertomaan mitään tarkempia tuntomerkkejä Björklundista tai Mäestä, hän ei ole tiennyt oliko jompi kumpi heistä ollut tumma vai vaalea sekä kumpi heistä oli seurustellut Gustafssonin ja kumpi Boismanin kanssa. Sahakangas on televisio-ohjelmassa kertonut oman seurueensa telttailleen yleisellä leirintäalueella, vaikka mitään yleistä leirintäaluetta ei paikalla ole ollut. Sahakankaan ilmoittama seurueensa telttapaikka sijaitsee Dahlbyn kartanon alueella, jolla todistajien Henrik Lindelöfin ja Henrik Rosenqvistin kertomusten mukaan oli kaikenlaiseen ulkopuolisten liikkumiseen suhtauduttu ehdottoman torjuvasti, eikä telttailu alueella olisi huomaamatta siten ilmeisesti ollut mahdollista. Sahakangas on kertonut lähteneenä katsomaan tapahtumia surmapaikalle 5.6.1960 kulkien Dahlbyn ja Oittaan kartanoiden maiden kautta rantaa pitkin, vaikka Lindelöfin ja Rosenqvistin kertomuksista ilmenee, että mitään kulkuväylää ei rannassa ole ollut. Sahakangas on kertonut nähneensä Gustafssonia nostettavan ambulanssiin mutta todennut ettei poliiseja ollut paikalla, kun taas todistaja Kauko Paavola on kertonut olleensa poliisin virkapuvussa kantamassa paareilla ollutta Gustafssonia ambulanssiin.

Kenenkään Sahakankaan seurueeseen kuuluneen henkilön ei ole ilmoitettu vuosien aikana kertoneen tapahtumista poliisille.

Aikaisemmin todetuin tavoin Björklundin muistikirjassa ei ole mainintaa mistään riidasta tai erimielisyydestä Gustafssonin ja muun seurueen välillä sen enempää kuin mainintaa käynnistä toisella telttapaikallakaan.

Edellä todetut lukuisat Sahakankaan kertomuksen luotettavuutta heikentävät seikat huomioon ottaen on hyvin mahdollista, että vasta yli 40 vuotta tapahtumien jälkeen esille tulleen Sahakankaan kertomus, jonka kertomuksen paikkansa pitävyyttä olennaiselta osalta ei voida tarkistaa, ei vastaa todellista tapahtumien kulkua. Sen vuoksi kertomukselle ei asiaa arvioitaessa ole annettava merkitystä.
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uskalla vieläkään...

Äänestä
  • Marjattahan valehteli oikeudessa niin, että korvarenkaat heiluivat. Yksi monista tämän paljastavista seikoista on se, ettei hän eikä kukaan muukaan, osannut selittää miksi Nisse ei kertonut vierailusta toiseen leiriin jo vuonna 1960? Miten ihmeessä Nisse uskalsi ensimmäisistä kuulusteluista lähtien vaieta asiasta ja luottaa siihen, että kaikki neljä ja mahdolliset kävelyn nähneet todistajat vaikenevat asiasta. Jos yksikin olisi puhunut, niin Nisse olisi joutunut heti pääepäillyksi.

    Marjatta puhui paskaa. Se on mielisairas juoppo. Jos ette usko, niin käykää sen lähiökapakassa tarkistamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:-)))))))))) kirjoitti:

KO päätöksen perustelu

Todistaja Tarja Sahakangas on kertonut tavanneensa 4.6.1960 illalla Bodominjärven rannalla oman seurueensa telttapaikalla sinne käymään tulleen riidanhaluisen ja päihtyneen Gustafssonin ja tämän seurueen sekä edelleen kuullensa tämän jälkeen noin puolen yön aikaan riiteleviä miesten ääniä sieltä, missä Gustafssonin seurueen teltta oli ollut. Gustafsson on ilmoittanut, ettei kertomus pidä paikkaansa ja että hän ei tunne Sahakangasta.

Sahakangas on henkirikosten tapahtuessa ollut 17 - vuotias, ja hänen on siten täytynyt käsittää ilmoittamiensa havaintojen tärkeys vakavan asian selvittämisessä. Sahakangas ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä poliisiin tai keneenkään muuhunkaan kertoakseen tietojaan, vaan hän on kertonut tapahtumista työtoverilleen vasta keväällä 2004 sekä televisio-ohjelmassa 10.6.2005. Sahakankaan kertomuksen paikkansa pitävyys koskien havaintoja Gustafssonista ja tämän seurueesta 4.6.1960 ei ole miltään osin tarkistettavissa. Kertomuksesta ilmenevät muut seikat kuten tiedot surmapaikasta ja Gustafssonin kuljettamisesta ambulanssilla ovat olleet kaikkien saatavissa vuosikymmeniä jatkuneen surmien laajan uutisoinnin seurauksena.

Sahakankaan kertomuksessa on huomattavia epätarkkuuksia ja ristiriitaisuuksia. Sahakangas ei ole muistanut telttaseurueensa jäsenistä nimeltä kuin yhden, joka henkilö on kuollut, kahden muuan henkilöllisyyttä ei poliisi ole pystynyt Sahakankaan antamien tietojen perusteella selvittämään. Sahakangas on käräjäoikeudessa ensin todennut nähneensä Björklundin ja Mäen ensimmäisen kerran 4.6.1960 Bodominjärvellä mutta sitten ilmoittanut, että hän oli nähnyt nämä aikaisemmin yhdessä Gustafssonin ja Boismanin kanssa jossakin baarissa. Sahakangas ei ole kyennyt kertomaan mitään tarkempia tuntomerkkejä Björklundista tai Mäestä, hän ei ole tiennyt oliko jompi kumpi heistä ollut tumma vai vaalea sekä kumpi heistä oli seurustellut Gustafssonin ja kumpi Boismanin kanssa. Sahakangas on televisio-ohjelmassa kertonut oman seurueensa telttailleen yleisellä leirintäalueella, vaikka mitään yleistä leirintäaluetta ei paikalla ole ollut. Sahakankaan ilmoittama seurueensa telttapaikka sijaitsee Dahlbyn kartanon alueella, jolla todistajien Henrik Lindelöfin ja Henrik Rosenqvistin kertomusten mukaan oli kaikenlaiseen ulkopuolisten liikkumiseen suhtauduttu ehdottoman torjuvasti, eikä telttailu alueella olisi huomaamatta siten ilmeisesti ollut mahdollista. Sahakangas on kertonut lähteneenä katsomaan tapahtumia surmapaikalle 5.6.1960 kulkien Dahlbyn ja Oittaan kartanoiden maiden kautta rantaa pitkin, vaikka Lindelöfin ja Rosenqvistin kertomuksista ilmenee, että mitään kulkuväylää ei rannassa ole ollut. Sahakangas on kertonut nähneensä Gustafssonia nostettavan ambulanssiin mutta todennut ettei poliiseja ollut paikalla, kun taas todistaja Kauko Paavola on kertonut olleensa poliisin virkapuvussa kantamassa paareilla ollutta Gustafssonia ambulanssiin.

Kenenkään Sahakankaan seurueeseen kuuluneen henkilön ei ole ilmoitettu vuosien aikana kertoneen tapahtumista poliisille.

Aikaisemmin todetuin tavoin Björklundin muistikirjassa ei ole mainintaa mistään riidasta tai erimielisyydestä Gustafssonin ja muun seurueen välillä sen enempää kuin mainintaa käynnistä toisella telttapaikallakaan.

Edellä todetut lukuisat Sahakankaan kertomuksen luotettavuutta heikentävät seikat huomioon ottaen on hyvin mahdollista, että vasta yli 40 vuotta tapahtumien jälkeen esille tulleen Sahakankaan kertomus, jonka kertomuksen paikkansa pitävyyttä olennaiselta osalta ei voida tarkistaa, ei vastaa todellista tapahtumien kulkua. Sen vuoksi kertomukselle ei asiaa arvioitaessa ole annettava merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu