kerrostalon saunassa hyväksyä että lauteet on likaset,ilmoitin siitä vastaavalle ja hän sano että käytä istuinalustaa.
Jotenkin vaan yököttää ne mustat varpaanjäljet ja myös reisien tummat jäljet lauteilla.
En ole eläissäni vielä nähny niin likasia lauteita.
Jotenkin vaan yököttää ne mustat varpaanjäljet ja myös reisien tummat jäljet lauteilla.
En ole eläissäni vielä nähny niin likasia lauteita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
alustaa, lauteet uusitaan kymmenen vuoden välein.
asunto ja lauteet likaiset niin kertoo välinpitämättömyydestä.
Mikäli taas vanha ja ei voi kuin syyttää itseään.
Kyse lienee talon yhteisestä saunasta?
Itse käynyt sellaisessa missä edellinen tai sitä edellinen oli ulostanut lauteille.
Vaihtoehtoja on kaksi, käytä laudeliinaa tai ole ilman. pyyhettäkin oi käyttää laudeliinana.
Muovisia sandaaleja saa kaupasta.
kokemus on ollut mutta saunahan pitäs olla siisti paikka ja jotenkin tuntuu turhalle saunoa kun pitäs olla lisävarusteet kengistä lähtien,mielummin luovun siitä kokonaan.
Tai sitten pesen sen juuriharjan kanssa mutta lieneekö sekään sallittua yhteisessä saunassa.
olla niin likanen että käden mustat jäljet myös lauteiden reunalla?
Lenkkisaunana on ja olisko niin että on käsineistä tarttunut väriä vai olisko joku tehny autoremonttia ja jääny kädet putsaamatta.
Mutta valitus ei auta sillä vastaus on:käytä istuinalustaa.
vahinko ja ei siivojakaan saa lauteita puhtaaksi enää mutta pitää sopeutua eikä valittaa,onneksi se ei ole pahempaa mutta jotenkin jo huvittaakin koko juttu :))
Iso pyyhe vaan alustaksi ettei mustat jäljet lauteesta näy,olen kyllä ihmetelly eikö muut huomaa mutta antaa olla ja hyvä kun sain täällä purkaa en kellekkään edes kehtaa kertoa.