Olisitko

ja kertoisit, oletko koskaan epätyydyttävässä
suhteessa etsinyt elämää, henkireikää uusista ihmissuhteista.
Tätä kyselen, koska olen niin tehnyt. Jälkikäteen kauhistellen,
mihin olenkaan pystynyt. Ainoana lohtuna, että tästä huonosta
suhteesta olen saanut riuhtaistua itseni irti.
3400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mulla. olen kelpuuttanut seuraani mitä oudompia ihmisiä vaan saadakseni jonkunmoisen hyväksynnän tai tunteen että jossakin mua kuunnellan. ja todellakin miettinyt mitä sitä on tullut tehtyä =)ja millä hemmetin rohkeudella. jälkikäteen ajatelleena en oikeestaan saanut kun hyväksi käytettyn olon. mutta toisaalta vieläkin on tunne että jotakin puuttuu ja ehkäpä vielä joskus ajudun samaan jamaan jossakin vaiheessa.

Äänestä

irtautumiseen. Olen itse tehnyt tehnyt samalla tavalla. Kun toinen ei suostunut keskustelemaan mistään, syyllisti minua kaikesta, eikä vuoteen suostunut mihinkään fyysiseen ajauduin toisten syleihin ja heräsin taas eloon. Nyt ajatelen lämmöllä näitä laastarisuhteitani, ne palauttivat kovasti alamaissa olleen itsetuntoni.

En ole katunut hetkeäkään. Ne avasivat silmäni. Sain revittyä itseni irti. Aloitin uuden elämän. Mutta ikinä en olisi uskonut, että tämä entiseni aloittaa 4 vuoden piinaamisen. Mutta siitäkin on selvitty.

Monesti meitä suhteessa sitovat lopulta toisarvoiset asiat, yhteiset velat, yhteinen omaisuus, ympäristön mielipiteet. Unohdamme kysyä olemmeko kumpikaan onnellisia tässä suhteessa ja voiko näin yleensä jatkaa. Joskus asiat voi selvittää, joskus taas on vain jatkettava matkaa.

Äläkä kauhistele menneitä, keskity olevaan ja tulevaan.

Äänestä

no hei...

itse pähkäilin vuosia mitä teen..sit tapasin samassa tilassa olevan mihen ja sen pelkkä kaveruus auttoi riuhtaseen itseni pois huonosta suhteesta...nyt muuten kaikki hyvin mut kaipaan sitä jotain jolle päivittäin saisi kertoo kuulumiset jne. vaikka edellisessä suhteessa ei hän juuri kuunnellut ja välittänyt, mut oli edes joku kene kotia tuloo odottaa...ja joka odotti mua kotia...siis kaikissa hyvät ja huonot puolet.
tietty jos on paljon kavereita ja muita sosiaalisia kontakteja jaksaa ykinolon kotona...
mulla vaan ei ole ja todella ykinäiset illat..mut en kadu suhteen lopettamista..eiköhän se uusi sit aikanaan tule!

ONNEE ELÄMÄÄS JA RATKAISUUS...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rehellinen? kirjoitti:

ja kertoisit, oletko koskaan epätyydyttävässä
suhteessa etsinyt elämää, henkireikää uusista ihmissuhteista.
Tätä kyselen, koska olen niin tehnyt. Jälkikäteen kauhistellen,
mihin olenkaan pystynyt. Ainoana lohtuna, että tästä huonosta
suhteesta olen saanut riuhtaistua itseni irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu