Halloween

Minne on lasten oma halloween jäänyt? Joka vuosi halloween on järjestetty Hotelli Kalevalan tiloissa, mutta nyt ei kuulu enää mitään. Lapseni ovat odottaneet juhlaa jo viime kerrasta lähtien. Onhan se ymmärrettävää, koska eihän täällä lapsille ole muuta kuin hiihtokerhoja!
Ihmiset hei! Kertokaa minulle MIKSI halloweenia ei ole nyt, niin osaan kertoa asin etenpäin.
172479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En tiedä miksi, mutta mielestäni on hyvä jos amerikkalaista roskakulttuuria ei syötetä lapsille.

Sääli tietysti lasten ilonpidon kannalta, mutta hiihtokerhokin on parempi satsaus tulevaisuuteen.

Äänestä
  • Amerikkalaista roskakulttuuria? Wikipedia:

    "Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Yhdysvaltoihin juhlan toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset.

    Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä vietettyyn uuden vuoden juhlaan Samhainiin. Samhainin aikaan aaveiden uskottiin voivan sekaantua ihmisten elämään, koska silloin menneen vuoden aikana kuolleiden sielut matkasivat kuolleiden asuinsijoille. Ihmiset uhrasivat yhdessä ruokaa ja eläimiä ja sytyttivät suuria tulia kunnioittaakseen ja auttaakseen kuolleiden vaellusta. Suomessa samhainia vastaava juhla tunnettiin nimellä kekri ja se oli myös suomalaisille vuoden tärkein juhla.

    Kristinuskon levitessä lähetystyöntekijöitä kehotettiin sulauttamaan kristittyjä tapoja pakanallisiin juhliin niiden kieltämisen sijasta. Niinpä tämäkin pakanallinen juhla korvattiin kristinuskon marttyyreille omistetulla juhlalla (omnium sanctorum)."

    Suomalaisten pitäisi oikeastaan juhlia KEKRIÄ, ei Halloweenia eikä varsinkaan teennäistä ja perinteiltään täysin tyhjää Pyhäin miesten päivää. Kekri oli suomalaisten tärkein juhla ennen kristinuskon surullista tulemista.

    Äänestä

  • Euroopasta. kirjoitti:

    Amerikkalaista roskakulttuuria? Wikipedia:

    Amerikkalaista roskakulttuuria nimenomaan. Hyvä esimerkki juhlasta joka on kaupallistettu taas loppuun asti uudella mantereella.

    Minä kun en juhli pakanallisia, kirkollisia ja varsinkaan kaupallisia juhlia, niin oikeastaan aivan sama. Kauhun tuntein kyllä odotan sen iänikuisen jouluhössötyksen alkua. Kaupassa asioidessakin stressitaso nousee tutkimusten mukaan taistelutilanteessa olevan hävittäjäpilotin tasolle.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    aika tylsää.

    Äänestä

  • mitään ikinä? kirjoitti:

    aika tylsää.

    Elämä on...

    Ei tosiaan, kyllähän sitä aina pitää harjakaisia milloin millekin asialle, mutta kalenterista niitä ei löydä.

    Äänestä

ohimennen,että rehtori olisi kieltänyt juhlat

Äänestä
  • Olen kuullut saman jutun myös, mutta onko rehtorilla päätösvaltaa? Mutta toisaalta... :)

    Äänestä

  • kuulin vaan... kirjoitti:

    Olen kuullut saman jutun myös, mutta onko rehtorilla päätösvaltaa? Mutta toisaalta... :)

    miksi rehtori olisi kieltänyt juhlat?

    Äänestä

  • syyn kirjoitti:

    miksi rehtori olisi kieltänyt juhlat?

    Eräs ystäväni kertoi että oli soittanut Hotelli Kalevalaan ja sieltä olisi sanottu että rehtori ei suosittele juhlia, koska se on amerikkalaisten juhla.Ja yllätys yllätys: Kalevalassa he eivät halua vastustaa rehtoria.

    Äänestä

ohimennen,että rehtori olisi kieltänyt juhlat

Äänestä
  • Joo, ala-asteen rehtori kieltänyt ko. juhlat, hänen mielestään ala-aste ikäisille ei saa järjestää mitään juhlia ravintolassa eikä saa opettaa ravintolakäyttäytymiseen, kuulin jutun varmasta lähteestä. Hän oli myös kieltänyt kaikki mainokset ala-asteen seiniltä joten sinne suuntaan varmaan kannattaa nää valitukset suunnata.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Joo, ala-asteen rehtori kieltänyt ko. juhlat, hänen mielestään ala-aste ikäisille ei saa järjestää mitään juhlia ravintolassa eikä saa opettaa ravintolakäyttäytymiseen, kuulin jutun varmasta lähteestä. Hän oli myös kieltänyt kaikki mainokset ala-asteen seiniltä joten sinne suuntaan varmaan kannattaa nää valitukset suunnata.

    muuta kuin ehkä mainoksiin koulurakennuksessa eikä tarkkaan ottaen sielläkään. On älytöntä väittää, että rehtorit muka kieltäisivät yksityisen tahon järjestämät jutut!

    Äänestä

  • Ei ylety kirjoitti:

    muuta kuin ehkä mainoksiin koulurakennuksessa eikä tarkkaan ottaen sielläkään. On älytöntä väittää, että rehtorit muka kieltäisivät yksityisen tahon järjestämät jutut!

    kyllä se rehtori voi ne ilmoitukset kieltää siellä koulun seinällä ja kerta ne juhlat on ollu juuri ala-aste ikäisille suunnattu niin vaikeaa varmaan alkaa mainostaa jos ei saa koulujen seinille viedä mainoksia..

    Äänestä

  • Ei ylety kirjoitti:

    muuta kuin ehkä mainoksiin koulurakennuksessa eikä tarkkaan ottaen sielläkään. On älytöntä väittää, että rehtorit muka kieltäisivät yksityisen tahon järjestämät jutut!

    juhlat sit olleetkin? Mutta muksut ei olis tienneet kiellettyjen mainosten vuoksi?

    Äänestä

  • onkos kirjoitti:

    juhlat sit olleetkin? Mutta muksut ei olis tienneet kiellettyjen mainosten vuoksi?

    Nykyaikana kun on niin helppo ottaa joko puhelin käteen tai naputella sähköpostia ja ottaa asioista selvää; kirjoitin viime viikon alkupuolella suoraan kalevala-hotelliin ja kysyin, että järkkääkö ne lapsille tänä vuonna juhlia ja vastaus oli lyhyt ja ytimekäs eli juhlia ei järjestetä tänä vuonna ja tilanne katsotaan vuoden päästä uudelleen. Mitään perusteluja en valitettavasti saanut. Eli ottakaa ihmiset asioista selvää suoraan asianosaisilta niin ei tarvi arvailla ja spekuloida.....

    Äänestä

  • Ei ylety kirjoitti:

    muuta kuin ehkä mainoksiin koulurakennuksessa eikä tarkkaan ottaen sielläkään. On älytöntä väittää, että rehtorit muka kieltäisivät yksityisen tahon järjestämät jutut!

    Lue tää ketju uudelleen. siellä on kohta josta näet asian.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    kyllä se rehtori voi ne ilmoitukset kieltää siellä koulun seinällä ja kerta ne juhlat on ollu juuri ala-aste ikäisille suunnattu niin vaikeaa varmaan alkaa mainostaa jos ei saa koulujen seinille viedä mainoksia..

    Mitä olen lapsiltani ja käymisiltäni kuullut/nähnyt en ole nähnyt ilmoituksia muualla kuin kaupan seinillä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lasten oma juhla kirjoitti:

Minne on lasten oma halloween jäänyt? Joka vuosi halloween on järjestetty Hotelli Kalevalan tiloissa, mutta nyt ei kuulu enää mitään. Lapseni ovat odottaneet juhlaa jo viime kerrasta lähtien. Onhan se ymmärrettävää, koska eihän täällä lapsille ole muuta kuin hiihtokerhoja!
Ihmiset hei! Kertokaa minulle MIKSI halloweenia ei ole nyt, niin osaan kertoa asin etenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu