Asun 50-luvun kerrostalossa ja aina silloin tällöin asunnossani kuuluu sihinää. Tätä on tapahtunut jo kohta pari vuotta. Eikä minulla ole skitsofreniakaan, koska en kuule mitään muita epämääräisiä ääniä. :)
Sihinä kuullostaa oikosululta. Samanlaiselta kuin jos yhdistäisi kaksi johtoa niin, että ne kipunoivat. Sihinän lähdettä on TODELLA vaikea paikallistaa, kuuluu joka suunnalta. Tämän tietokoneen ja kaiken muunkin elektroniikan ole määräajaksi eristänyt, mutta silti aina välillä "lyö läpi" jossain. Mikään sulake ei silti ole poksahtanut eikä mitään muuta merkittävää ole vielä tapahtunut.
MUTTA, tehdessäni kylppäriremonttia, huomasin että vaikka kylpyhuoneesta oli virta katkaistuna, virtakynä(sellainen meisseli) näytti valoa!! Tarkistin katkaisijan asennon OFF-tilaan ja kokeilin uudelleen. Näytti edelleen valoa. Jostain indusoituu sähköä sammutettuun johtimeen. Yhdistin tämän johtimen meisselillä maahan ja ei tapahtunut mitään. Yleismittari näytti silti 230v. Olen ennenkin saanut iskuja saappaat jalassa eristeiden päällä TODELLISESTA 230v johdosta joten näpsäytin sormillani nopeasti tähän kylppärin johtimeen, mutta en saanut mitään iskua. Kokeilin uudelleen ja taas näytti yleismittari 230v.
MITÄ TÄMÄ SIIS VOI OLLA? ONKO NORMAALIA INDUSOITUMISTA? Ja voiko sihinä olla jostain tälläisestä johtuvaa??

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miltä väliltä mittasit tuon 230 jännite-eron? Lattian ja vaiheen vai nollan ja vaiheen väliltä? Voi olla, että katkaisijasta on katkaistu vain nollajohdin, jolloin vaihe tulee perille ihan normaalisti.
mittasin nollan ja vaiheen väliltä. tietysti voisin kokeilla vielä yleismittarin toista päätä avonaiseen vesihanaan ja toista vaiheeseen.
iskua en siis saanut joten virtaa ei kulje. vain jokin ihmeen lähdejännite.
Ei onnistu palstalla. On liikaa mahdollisuuksia. Mutta haamujännite tulee helposti vierekkäisten johtimien vaikuttaessa toisiinsa. Ei ole indusoitumista, jos tarkkoja ollaan. Vaan kapasitiivista energian siirtymistä. Eristeen läpi siirtyy kapasitiivisesti ja huonon eristeen läpi heikosti johtumalla. Virtaa ei tavallisten eristeiden läpi kulje kuin juuri sen verran että hohtolamppu vaihekynässä syttyy.
Sihinä samanlaisena monta vuotta tarkoittaisi jotain vakaata sähkövikaa. Loppuuko heti jos sulakkeita vääntää pois? Vesivuodon ääni pistesyöpymästä olisi järkeenkäypä verrattuna noin vakaaseen sähkövikaan. Ettei vain olisi joku runkoääni kiertovesipumpuista.
Todella hyvä idea. Suljen kiertovesipatterin kokonaan kesäksi. Siis käännän termostaatin kiinni ja kuulostelen. Talvella se ei olisi ollut mahdollista yhtäjaksoisesti kuukauden päiviä. Sihinää tulee muutaman kerran kuukaudessa joten jos ei kesällä kuulu mitään, voi unohtaa sähkön....
Ja siihen käyttövesiputkien syöpymään en oikein jaksa uskoa, koska sittenhän olisi jo jossain näkynyt homeita tai laastien valumisia, tapetin tummumisia...
En ehdi sulakkeita kiertelemään, koska "sihinäpadon purkautuminen" kestää normaalisti vain kymmenisen sekuntia ja menee kokonaan pois päiviksi.
Toisaalta onhan se patteri jo nytkin kiinni ilman kiertelemistäkin, koska huoneessa 23C ja säätö on jossain 20 kieppeillä joten se siitä.....
Jääkaappi ja pakastin sihisevät joskus melko pitkäänkin sen jälkeen kun ne on käynyt.
Mulla kuului myös talossa outoa sihinää ajoittain. Löysin vian sähkötaulusta. Siellä oli yhden johdon kiinnitysruuvi löysällä ja pienenpieni valokaari ajoittain paloi. Löysin vian sattumalta kun kuljin pimeässä sähkötaulun ohi ja taulun sisältä näkyi heikko valon hehku. Olipa hyvä, ettei ehtinyt torppa palaa.
Ylilyöntipaikka kyllä erottui...